Ammattikorkeakoulujen vauhdikkaasti kasvaneen TKI-toiminnan nurja puoli on tukipalvelujen kuormittuminen ja prosessien sakkaaminen. Ristivetoa esiintyy välillä myös soveltavan tutkimuksen ja tieteen välillä, toteaa vahempi tutkija Sanni Tiitinen.
Tutkija, vanhempi tutkija, erikoistutkija, johtava tutkija, tutkijayliopettaja, yliopettaja, lehtori, TKI-asiantuntija – tutkimusta tehdään ammattikorkeakouluissa monenlaisilla nimikkeillä ja monenlaisissa pesteissä. TKI-henkilöstön osuus on kasvanut ammattikorkeakoulujen henkilöstössä tasaisesti vuoden 2015 jälkeen ja samalla on kasvanut myös tutkijakoulutetun henkilöstön määrä. Soveltava tutkimustoiminta on ammattikorkeakoulujen lakisääteinen tehtävä, joten ei ole yllättävää, että moni tieteentekijä löytää itselleen luontevan kotipesän ammattikorkeakoulusta.
Työnantajina ammattikorkeakoulut päihittävät yliopistot pitkäjänteisemmällä henkilöstöpolitiikallaan, mikä ei ole ihan pieni juttu. Silti tieteentekijöiden työskentelyolosuhteissa on parannettavaa myös ammattikorkeakouluissa. Näitä kehittämiskohteita nousi esiin myös muun muassa Tieteentekijöiden liiton järjestämässä ”Mitä kuuluu ammattikorkeakouluihin?” -tilaisuudessa keväällä 2022. Nostan keskiöön kaksi asiaa: tieteentekemisen tukipalvelut ja -prosessit sekä aidon mahdollisuuden harjoittaa tiedettä.
Tukipalvelut ja -prosessit kuntoon
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta, eli TKI-toiminta, on vankistanut asemaansa ammattikorkeakouluissa viime vuosina. Jotkin ammattikorkeakoulut jopa kaksinkertaistivat ulkoisen TKI-rahoituksensa vuosien 2016 ja 2020 välillä. Kasvua tavoitellaan edelleen − ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet kansalliseen tavoitteeseen nostaa TKI-rahoituksen osuus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.
TKI-toiminnan vauhdikas ja tulevaisuuteen katsova kasvu ammattikorkeakouluissa on myönteinen asia, mutta rivakka muutostahti myös haastaa työarkea. Osassa ammattikorkeakouluista TKI-toiminnan tukipalvelut ja toiminnan prosessit uhkaavat jäädä kasvun jalkoihin. Tukipalveluiden ylikuormittuminen jumittaa prosessit, jolloin kaikki tekeminen on koetuksella.
Tieteentekijän työn mielekkyys kärsii nopeasti, jos edellytykset sujuvaan työskentelyyn eivät ole kunnossa. Esimerkiksi, jos tieteentekijä ei saa tukipalveluista nopeasti apua kiperän kysymyksen äärellä; jos tutkimuksessa tarvittavat ohjelmat eivät toimi tietojärjestelmissä; jos rahoitushakemus kiertää ennen lähtöään rahoittajalle niin massiivisen byrokratiakierroksen, että se syö useita päiviä aikaa varsinaiselta tekemiseltä, ja niin edelleen. Pienten seikkojen merkitys kasvaa äkkiä valtavaksi.
Nämä eivät ole uniikkeja asioita ammattikorkeakoulusektorilla, vaan tukipalveluiden erittäin tärkeästä merkityksestä on puhuttu paljon myös yliopistosektorilla (ks. tuore esimerkki Torkkola ym., 2022). Ammattikorkeakouluissa tilanne on siinä mielessä kuitenkin omanlaisensa, että nopeasti kasvava ja luonteeltaan muutoksessa oleva TKI-toiminta pakottaa yhtä aikaa kasvattamaan ja uudistamaan tukipalveluita.
Kyse on myös resursseista. Jotta lopputulos olisi kestävä ja inhimillinen, TKI-toiminnan kasvu ei voi ammattikorkeakouluissa(kaan) nojata pelkästään ulkoiseen rahoitukseen.
Tieteentekijöillä on oltava aito mahdollisuus harjoittaa tiedettä
Ammattikorkeakouluissa on erilaisia tulkintoja siitä, mitä sen alaan lakisääteisesti kuuluva soveltava tutkimus käytännössä tarkoittaa. Harmillisesti soveltava tutkimus tuntuu joskus asettuvan tarpeettoman suureen ristivetoon tieteen kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmalli ammattikorkeakouluille synnyttää osaltaan pohjaa tälle ristivedolle, koska se ei erottele erilaisia julkaisutyyppejä samaan tapaan kuin yliopistojen rahoitusmalli. Tieteentekijöiden näkökulmasta voi kuitenkin tuntua aivan absurdilta, että blogiteksti nähdään vastaavana tuotoksena kuin kansainvälinen, vertaisarvioitu artikkeli.
Ammattikorkeakouluissa olisi syytä tunnistaa tieteellisen työn hyödyt, vaikka rahoitusmalli ei tähän kannustaisikaan. Tiede ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus kietoutuvat nykyään yhä vahvemmin yhteen merkittävissä rahoituskanavissa. Tämä tarjoaa uusia menestymisen mahdollisuuksia myös ammattikorkeakouluille, joiden ehdoton vahvuus on yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Kun ammattikorkeakoulut tavoittelevat vankempaa jalansijaa myös tällaisissa rahoituskanavissa, on tärkeää kuunnella tieteentekijöitä siinä, mitä tämä vaatii.
Vaikka soveltavuus kulkisikin TKI-toiminnan kantavana linjana, tulee tieteentekijöille taata riittävästi aikaa myös tieteen harjoittamiseen eli tieteelliseen julkaiseminen ja verkostoitumiseen tieteen kentillä. Nämä eivät ole tieteentekijöiden harrastustoimintaa, vaan olennainen osa myös soveltavaa tutkimustyötä ja ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan kunnianhimoisen kasvun edellytyksiä.
Sanni Tiitinen
Kirjoittaja on Tieteentekijöiden varapuheenjohtaja, joka työskentelee vanhempana tutkijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Vapaa-ajallaan hän muun muassa lenkkeilee koiriensa kanssa, joogaa ja harrastaa luovaa kirjoittamista.
Tieteentekemisen edunvalvontaa ammattikorkeakouluihin! -tilaisuus jäsenille 16.11. klo 15.30-17 Teamsissa. Ilmoittaudu mukaan!
Lähteet:
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry (2021) Vaikuttava ammattikorkeakoulu – Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminta 2020 -raportti.