Tutkitun tiedon teemavuosi – mikä mainio tilaisuus nostaa esille sitä työtä, jota me teemme, mikä oiva mahdollisuus taistella heittoja, mutuja ja yksittäisistä mielikuvista syntyviä uusia pseudototuuksia vastaan. Tiedolle on kysyntää, tutkimuksesta se kaikki nousee. Samaan aikaan kun on syytä nostaa malja peräänkuuluttamallemme arvostukselle, huolena on myös se, kuinka pystymme vastaamaan kysyntään, kuinka hartiamme jaksavat vaateiden, toiveiden ja odotusten taakan.
Vapaudestahan se kaikki lähti: tieteen ja tutkimuksen vapaus, vapaus valita mitä tutkii, miten tutkii ja miten siitä kertoo. Joskus unohtuu, että sama vapaus koskee myös opetusta, pedagogisia toteutustapoja, sisältöjä ja niiden painotuksia. Erityisolosuhteet ovat raamittaneet opetusjärjestelyt melko tiukasti, mutta syytä olisi pitää mielessä, että poikkeusolot ovat nimensä mukaisesti poikkeuksia, niistä vapaudutaan jälleen. Tutkimuksen vapauteen samat kummalliset olosuhteet ovat heittäneet myös varjonsa, mutta toisaalta vapaus on ollut muutoinkin jo koetuksella. Vapaasti voi toki tutkia ihan mitä haluaa, mutta sitten sitä voi tehdä omalla rahalla.
Vapaus koskee myös opetusta, pedagogisia toteutustapoja, sisältöjä ja niiden painotuksia.
Tutkimuksesta haetaan vaikuttavuutta ja myös hyödynnettävyyttä, jopa nopealla syklillä. Tämä on enemmän kuin hyvä asia, sillä miten muutoin voisimme ratkaista yhteiskunnassamme vallitsevia suuria ongelmia, pandemioita, demokratian rakoiluja, ilmaston ääri-ilmiöitä, syrjäytymistä, eriarvoistumista. Vaikuttavuus on keino tuoda tutkittu tieto päätöksenteon keskiöön, mahdollisuus kampittaa hömppä ja hölönpölö. Ja nopeus ei saa olla vastakohta pitkäjänteisyydelle, vaan yksi vakauden tuoma mahdollisuus.
Vaikuttavuutta olisi hyvä arvioida ja mitata hieman nykyistä laajemmalla spektrillä.
Vaikuttavuutta olisi kuitenkin hyvä arvioida ja mitata hieman nykyistä laajemmalla spektrillä. Kaikki tieteenalat eivät voi tuottaa ratkaisevia koneita, järjestelmiä ja rokotteita yritysten käyttöön. Osalle tutkimuksesta vaikuttavuus on jotain aivan muuta. Tieteentekijä voi luoda uuden tavan hahmottaa ja ennakoida yhteiskuntia muokkaavien ideoiden syntyä ja kehitystä, kehittää keinoja tukea työssä ja opiskelussa uupuvia.
Vaikuttavuuden arvioinnissa voisi ottaa mallia tutkijan vastuullisen arvioinnin perusteista. Niissä kyllä mitataan, muttei siten kuin olisimme kaikki yhdestä puusta. Tieteentekijä ei ole vain JUFO-luku ja tuotettu ylempi korkeakoulututkinto, tieteentekijä voi olla vaikuttaja, osallistuja, kansantajuistaja, pidetty opettaja, tietoasiantuntija, kilpaillun rahanhaun mestari, yhteisön äänitorvi. Mutta kukaan ei voi olla kaikkea, hyvässä johtamisessa tämä pitäisi tunnistaa ja tunnustaa ja siten etsiä jokaiselle vapaus kukkia parhaalla mahdollisella tavalla – tuloksekkaasti.
Koulutuksessa laadun perustana on tutkimus, ja tutkimuksen edellytyksenä on aika.
Laatu syntyy juuri siitä, että jokainen tekee työnsä hyvin, riippumatta siitä, mitä se on. Tutkimuksessa laatua mitataan määrällä tiettyjä julkaisuja. Onko tämä varmasti paras tapa, tähänkö me uskomme? Onko sitten niin, että konferenssissa pidetty esitys, jonka jälkeen syntyy valtava innostus, laaja keskustelu, ja lopulta yhteistyössä laadittu uusi tapa ajatella, on arvotonta, vai ehkäpä ennemminkin mittaamattoman arvokasta?
Koulutuksessa laadun perustana on tutkimus, ja tutkimuksen edellytyksenä on aika: ilman mahdollisuutta tutkia, ei voi tutkia – ei pitäisi olla kovin hankala yhtälö. Koulutuspolitiikassa tämä jää helposti keskustelun reunoille, jos sinnekään. Myös vapaus tukee laatua, silloin emme elä sellaisessa maailmassa, jossa sisällöt ovat yhtenäisiä, opettamista kutsutaan koulutuksen tarjoamiseksi ja sitä tuotetaan. Jos jokainen ei omaksu täsmälleen samoja oppeja täsmälleen samalla tavalla, mikä vaara siinä piilee? Että ihmiset keskustellessaan oivaltaisivat näkökulmaerojen kautta uutta? Hui, eläisimme todella veitsenterällä.
Tieteentekijä elää tätä. Urakehityksemme – tai sen puute – riippuu siitä, kuinka meitä mitataan, mitä arvostetaan, kuinka osaamme pukea osaamisemme sanoiksi ja vieläpä sillä kielellä, joka meille on näihin asioihin annettu. Vapaus ei ole kovin trendikäs sana nykyisessä tiedepolitiikassa, mutta kun kolikon kääntää, sen toisella puolella lukee: vastuu.
Tieteentekijät tuntevat vastuunsa, tietävät, että heidän työnään on löytää ratkaisuja, joita kukaan muu ei voi löytää. Luottamus tieteentekijöihin on sijoitus tulevaan – vapauden ja vastuun kautta olemme vahvimmillamme.
Maija S. Peltola
Maija S. Peltola on Tieteentekijöiden puheenjohtaja ja pitkäaikainen liiton intomielinen aktiivi. Päivätyönään hän toimii Turun yliopiston fonetiikan professorina ja tässä työssä hän on tutkinut yli parin vuosikymmenen ajan uuden kielen oppimista, artikulaatiota ja puheen havaitsemista. Vapaa-ajalla hän nauttii asuntovaunuilusta, poreammeilusta ja perheen kanssa touhuamisesta.