Tieteentekijät lausui luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 184 §:n muuttamisesta. Tekijänoikeuslain muutoksilla on tarkoitus toimeenpanna Suomessa Euroopan unionin tekijänoikeusdirektiiviä (DSM-direktiivi), mutta lisäksi esityksessä on ehdotettu myös tutkijoihin kohdistuvaa uutta kansallista sääntelyä.
Tekijänoikeuslain uudistus on iso kokonaisuus, ja Tieteentekijät keskittyi lausumaan ainoastaan olennaisimmista säännöksistä, joilla on liityntää opetukseen tai tutkimukseen: 13 b § (Käyttö tiedonlouhintaa varten), 14 § (Teosten käyttäminen opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa), 21 § (Julkinen esittäminen), 29 § (Tekijänoikeuden luovutusta koskevan kohtuuttoman sopimusehdon sovittelu), 31 § (Oikeudenluovutuksen peruminen) sekä 38 § (Tekijän oikeus rinnakkaistallentaa tieteellinen artikkeli).
Yleisesti todettakoon, että hallituksen esityksen luonnos on useamman säännöksen osalta lakiteknisesti vaikeaselkoinen, eikä tällaisenaan toteuta tekijänoikeusdirektiivin tavoitetta selkeyttää tekijänoikeutta digitaalisena aikana. On harmillista, että asiassa ei ole ollut laajamittaisempaa yhteistä valmistelua. Tekijänoikeusjärjestelmän taloudellista kokonaisuutta ei ole huomioitu riittävästi säännöksissä. Vaikutuksenarviointi puuttuu esityksestä monilta osin, mitä ei voida pitää hyväksyttävänä. Esitys on epätasapainossa ja esimerkiksi vaikutukset tekijöihin ja tekijänoikeusjärjestelmään laajemmin on osin jätetty selvittämättä ja kirjaamatta esitykseen. Katsomme, että esitys tulisi palauttaa valmisteluun, sillä vaadittavia muutoksia on vaikea tehdä eduskuntakäsittelyssä.
Tieteentekijöiden näkökulmasta huolestuttavaa on, että vaikka esitysluonnoksessa esitetään mittavia uudistuksia opetuksen ja tutkimuksen tekijänoikeuksiin, on oikeuskirjallisuudessa sekä -käytännössä vakiintunut käytäntö sivuutettu esityksessä.
Tällä hetkellä esimerkiksi yliopistoihin ei korkeakoulupoikkeuksen (esim. HE 161:1990) vuoksi sovelleta muualla vakiintunutta työsuhdetekijänoikeusolettamaa, jonka perusteella työnantaja saa oikeuden hyödyntää työsuhteessa työtehtävien täyttämiseksi syntyneitä tekijänoikeudella suojattuja teoksia normaalin toimintansa mukaisessa laajuudessa ilman erillistä sopimista. Yliopistoissa tekijänoikeuksien siirrosta opetus- ja tutkimustehtävissä toimivien osalta on siis aina sovittava nimenomaisesti. Opettajan perustehtäviin ei kuulu opetusmateriaalin valmistaminen muiden tarpeisiin, vaikka se olisi teknisesti mahdollista, ellei työsopimuksessa ole nimenomaisesti sovittu opetusmateriaalin tuottamisesta. Työnantajalle ei siirry oikeuksia opetusmateriaalin käyttämiseen pelkästään työsuhteen perusteella. Luonnoksessa hallituksen esitykseksi ei ole riittävästi huomioitu korkeakoulupoikkeusta eikä opetusalan erityistä luonnetta. Useamman ehdotetun säännöksen, erityisesti 14 § ja 31 §:n osalta, nousee kysymyksiä siitä, pyritäänkö hallituksen esityksen muotoiluilla vakiinnuttamaan tilannetta, jossa oikeudet siirtyisivät nykyistä laajemmin automaattisesti työnantajalle ja opettajien oikeudet omiin oppimateriaaleihinsa supistuisivat.
Nykyistä 14 §:ä, joka koskee teosten käyttämistä opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa sopimuslisenssin nojalla, oltaisiin muuttamassa merkittävästi. Uudessa muotoilussa opetus ja tutkimuskäyttö siirtyisi laajemmin tekijänoikeuden rajoituksen piiriin seuraavalla sanamuodolla:
Opetustoiminnassa tai tieteellisessä tutkimuksessa, jota toteutetaan opetuksen tai tutkimuksen järjestämistä koskevan suunnitelman mukaisesti, saa käyttää julkistettua teosta ja teoksesta saa valmistaa käytön edellyttämät kappaleet edellyttäen, että teoksen käyttö tapahtuu tietylle rajatulle henkilöpiirille tarkoitetussa tilanteessa tai ulkopuolisilta rajatussa sähköisessä ympäristössä. Koulutusmarkkinoille suunnatusta teoksesta saa valmistaa kappaleita opetustoiminnassa vain tilapäisesti käytettäväksi ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Valtio maksaa tekijöille korvausta tässä momentissa tarkoitetusta käytöstä siten kuin 19 a §:ssä säädetään. Muissa kuin 1-3 momentissa säädetyissä tilanteissa julkistetusta teoksesta saa sopimuslisenssin nojalla, siten kuin 26 §:ssä säädetään, valmistaa kappaleita ja saattaa yleisön saataviin opetustoimintaa tai tieteellisestä tutkimusta varten. Mitä tässä momentissa säädetään, ei koske teosta, jonka tekijä on kieltänyt kappaleen valmistamisen tai teoksen välittämisen.
Tekijänoikeuslailla on vaikutusta yliopistossa
Esitetyn uuden 14 §:n sanamuoto on poikkeuksellisen epäselvä eikä luonnos hallituksen esitykseksi tuo selvyyttä siihen, miten säännöstä olisi tarkoitus soveltaa. Esityksessä jää epäselväksi, koskeeko säännös myös opettajien itse laatimia oppimateriaaleja, mikä muuttaisi nykyistä tilannetta sekä suomalaista käytäntöä voimakkaasti. Säännös ei missään tapauksessa saa vaikuttaa nykyiseen korkeakoulupoikkeukseen tai tuoda opettajien ja tutkijoiden opetusmateriaaleja ko. rajoitussäännöksen piiriin. Tieteentekijät ei hyväksy säännöstä, jolla pyrittäisiin heikentämään opettajien tekijänoikeutta määrätä omasta oppimateriaalistaan. Luonnoksessa ei ole määritelty riittävällä tarkkuudella, mitä koulutusmarkkinoille suunnattu teos tarkoittaa, tai mitä tilapäinen käyttö ja laajuus tarkoittaa. Tulkinnanvarainen rajoitussäännös loisi myös teoksen käyttäjän näkökulmasta oikeudellisesti hyvin epävarman tilanteen.
14 §:ssä on myös unohdettu taloudellinen puoli tekijöiden näkökulmasta; sopimuslisenssijärjestelmä pyritään nyt sivuuttamaan ja tilalle tuodaan valtion maksama korvaus, jonka pysyvyyttä tai suuruutta ei ole määritelty sitovasti. Säännöksessä todetaan, että ”valtio maksaa tekijöille korvausta tässä momentissa tarkoitetusta käytöstä siten kuin 19 a §:ssä säädetään”. Laki ei kuitenkaan velvoittaisi tai määrittäisi korvaukselle mitään tiettyä määrää. Ikävä kyllä, kokemus osoittaa, että tämänkaltaiset erät pyritään leikkaamaan ensimmäiseksi valtion budjetista.
Erityisen huolestuttava on 31 §:än ujutettu olettama tekijänoikeuksien siirtymisestä työnantajalle, jota ei missään tapauksessa voida jättää lopulliseen lakiin. Hallituksen esityksen luonnoksen tekstissä ja säännöksen annetaan ymmärtää, että oikeudet siirtyisivät työnantajalle laajemmin kuin mikä on tällä hetkellä voimassa olevan oikeuden mukaista. Miksi tällainen muotoilu on tuotu hallituksen esityksen luonnokseen?
Rinnakkaistallentamista koskeva 38 § on uusi ja perustuu kansalliseen sääntelyyn. Sinänsä tutkijan luovuttamaton oikeus rinnakkaistallentamiseen on kannatettavaa, mutta säännöksen muotoilu on riittämätön rajaustensa osalta. Rinnakkaistallentamisen osalta ei ole huomioitu kansainvälisiä kysymyksiä eikä sopimusoikeudellisia näkökulmia. Säännös olisi huomattavasti laveampi kuin muiden Euroopan maiden vastaavat säännökset ja kohdistuisi ilmeisesti myös yksityisesti rahoitettuun tutkimukseen. Kansainvälinen vertailu on jäänyt rinnakkaistallentamisen osalta tekemättä, vaikka se olisi ollut ehdottoman tarpeellista.
Salla Viitanen
Tieteentekijöiden lakimies
Tieteentekijöiden lausunto tekijänoikeuslain muuttamisesta