Akateeminen kiusaaminen – yksi tarina monista

Videopuhelun yhteys oli rakeinen, mutta siitä huolimatta tutkijan hätä välittyi käsinkosketeltavana. Hän ei ollut pitkän akateemisen uransa aikana koskaan aiemmin joutunut tilanteeseen, jossa hän nyt oli, ja hän oli syvästi järkyttynyt ja vihainen. Samalla hän toivoi, että hänen kokemuksensa voisi auttaa siinä, että muut eivät joutuisi vastaavaan tilanteeseen. Siksi hän toivoi, että minä – ihminen, jonka hän tiesi vain aiemman blogikirjoituksen pohjalta – voisin kirjoittaa aiheesta hänen tarinansa kautta. Lupasin yrittää. 

Marcelon tarina

Tämän tarinan päähenkilö on yliopistotutkija yhdestä suomalaisesta yliopistosta, kutsukaamme häntä vaikkapa Marceloksi. Marcelo pitää työstään, vaikka sitä onkin välillä liiaksikin asti. Yksikkö, jossa hän työskentelee, on asettanut akateemiset tavoitteensa niin kunnianhimoisesti, että henkilöstö joutuu väkisinkin venymään. Mutta se ei ole tämän tarinan aihe, vaan ainoastaan osa tarinan kontekstia – ja niin kovin tuttua monelle akateemisen maailman työntekijälle.  

Niin ikään Marceloa kuormittaa työssään yliopistolla se, että työyhteisö toimii pääosin suomen kielellä, joka ei ole hänen äidinkielensä. Sekin on kuitenkin vain osa tarinan kontekstia – ja niin kovin tuttua monelle kansainväliselle tutkijalle Suomessa. 

Syy, miksi Marcelo on järkyttynyt ja vihainen, on se, että hän on kokenut tulleensa kiusatuksi ja ohitetuksi työpaikallaan. Asiat ovat alkaneet mennä pieleen vähitellen. Työnjako hänen ja esihenkilön välillä on ollut pitkään selvä: Marcelo tekee tutkimustyötä kentällä ja esihenkilö hankkii projekteille rahoitusta – ja kerää samalla kunniaa. Heidän suhteensa on hyvä; voisi sanoa, että he ovat jopa ystäviä. Kuvio on toiminut niin kauan, kun Marcelo ei ole kyseenalaistanut sitä. Erimielisyys hänen suoriutumisensa arviointiprosessista on kuitenkin alkanut suistaa tilannetta raiteiltaan.  

Marcelo on kokenut esihenkilönsä vähätelleen hänen työtään, pimittäneen tutkimukseen ja tutkimusrahoitukseen liittyviä olennaisia tietoja ja mustamaalanneen häntä kollegoille. Yliopiston johtajat ovat puolestaan vitkutelleet tilanteen selvittämisessä, mikä on luonut tilaa erilaisille eskaloitumisille. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että Marcelo ajattelee ja toimii tavoilla, joita hän ei enää tunnista itsekseen: hän näkee kaiken kielteisessä valossa, suhtautuu työhönsä ilottomasti ja käyttäytyy huonosti saadakseen äänensä edes jotenkin kuuluviin. 

Yliopistotyöpaikoilla on kiusaamiselle altistavia tekijöitä

Videopuhelussa Marcelo kertoo tarinan puhtaasti omasta näkökulmastaan. Koska hän on kokemistaan asioista vihainen ja katkera, oletan, ettei hän varsinaisesti tässä kohtaa tapahtumien ketjua edes halua yrittää ajatella asioita esihenkilönsä tai johtajien näkökulmista. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei kuitenkaan ole kertoa objektiivista totuutta tapahtumista kyseisellä yliopistotyöpaikalla. Olipa Marcelon tarina kuinka subjektiivisesti värittynyt hyvänsä, se havainnollistaa surullisella tavalla yliopistotyöpaikoille tyypillisiä kiusaamiselle altistavia tekijöitä ja haasteita ratkaista erimielisyyksiä.  

Ensinnäkin yliopistotyöpaikoilla työntekijöiden väliset suhteet ovat epämääräisesti vallan läpäisemiä. Vertaisarviointiin perustuvassa työskentelykulttuurissa tietynlaisena lähtökohtana on tasaveroisuus ja kollegiaalisuus. Tämä ihanne saattaa kuitenkin jättää pimentoon sen, että vanhemmilla tutkijoilla on työpaikalla aina asemaansa liittyvää valtaa suhteessa nuorempiin tutkijoihin (ks. Tight, 2023). Tällöin vallan väärinkäyttöä voi olla erityisen vaikeaa ennaltaehkäistä ja tunnistaa. Esimerkiksi yhteisten projektien meriiteistä etukäteen sopiminen voi tuntua pikkumaiselta, jos oletus on, että toimijat ovat keskenään ystäviä ja tavoittelevat samoja päämääriä. Tämä voi kuitenkin olla petollinen oletus. 

Nimittäin kun työpaikalla korostetaan kunnianhimoisia tavoitteita – kuten yliopistoissa niin usein tehdään – keskinäinen kilpailu voi äkkiä luoda epäterveen pohjan yhteistyölle. Ei ole yhdentekevää, kuka saa kunnian onnistumisista, kun meriittien pohjalta määritellään yksilöiden jatkomahdollisuuksia yliopistouralla. Kilpailu ruokkii kateutta ja kateus ruokkii kiusaamista, kuten Anna-Elena Pääkkölä (2019, 18) on kuvannut erinomaisessa, toksista akateemista kulttuuria käsittelevässä artikkelissaan.  

Omaa rooliaan Marcelon tarinassa näyttelee todennäköisesti myös hänen taustansa kansainvälisenä tutkijana. Niin Tieteentekijöiden jäsenkyselyssä (Puhakka, 2023) kuin akateemista kiusaamista käsittelevässä kirjallisuuskatsauksessakin (Tight, 2023) on nostettu esiin se, että eri tavoin marginaaleissa olevat ryhmät ovat alttiimpia kokemaan kiusaamista yliopistotyöpaikoillaan.  

Älä jää yksin

Marcelo oli kerännyt listan toimista, joita hän halusi suositella muille, jotka ovat kokeneet kiusaamista työpaikallaan. Lista noudatti pitkälti yleisiä ohjeita. Yksi toimi, jonka surukseni huomasin listalta puuttuvan, oli turvautuminen luottamushenkilöiden apuun. Suosittelin Marceloa liittymään ammattiyhdistykseen ja ottamaan pikaisesti yhteyttä luottamusmieheen. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut voivat olla avainasemassa huolehtimassa, että kokemukset käsitellään asianmukaisesti ja kaikki tulevat kuulluiksi. Lisäksi mitä varhaisemmassa vaiheessa apua hakee, sitä helpompaa tilanteen selvittely todennäköisesti myös on. Kenenkään kiusaamista kokeneen ei tulisi jäädä yksin kokemuksensa kanssa. 

Sanni Tiitinen 

Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja. Hän työskentelee vanhempana tutkijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luovaa kirjoittamista, joogaa ja lenkkeilyä koiriensa kanssa. 

 

Lähteet: 

Puhakka, Antero (2023) Peräkkäin, rinnan ja päällekkäin. Tieteentekijöiden liiton jäsenkysely 2022. https://tieteentekijat.fi/assets/uploads/2023/10/Perakkain-rinnan-ja-paallekkan-12102023.-ejulkaisu.pdf  

Pääkkölä, Anna-Elena (2019) Akateeminen kiusaaminen ja toksinen akateeminen kulttuuri. Tieteessä tapahtuu, 37(4), 17-24. https://journal.fi/tt/article/view/82813  

Tight, Malcolm (2023) Bullying in higher education: an endemic problem? Tertiary Education and Management, 29, 123–137. https://doi.org/10.1007/s11233-023-09124-z