Opetus- ja kulttuuriministeriön 4.5. julkistamat suunnitelmat leikata tieteen rahoituksesta ovat musertavia tieteentekijöille. Jatkuvaa leikkauskurimusta on paikattu pitkälti yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön selkänahasta eikä suunta uusien leikkausten valossa näytä parantuvan. Tällä on useita negatiivisia vaikutuksia.
Rahoitusvajeeseen on ruohonjuuritasolla reagoitu tekemällä ylipitkiä päiviä (jopa satoja tai toistatuhatta tuntia vuodessa, lisäpalkatta) hoitaen perustehtävien lisäksi entistä enemmän hallinnollisia tehtäviä. Myös rahoitushakemuksiin ja erilaisiin raportointeihin kuluu yhä enemmän aikaa. Useat perustelevat lisätöitä itselleen sillä, että ovat tehneet nyt tiukkoina aikoina ”vähän enemmän” oman tieteenalansa, yliopistonsa ja koko Suomen (tai maailman) hyväksi. Vuosien ylirasituksen jäljiltä monien usko ja voimat alkavat olla lopussa.
Leikkaus juuri tässä hetkessä lyö myös henkisesti erityisen ankarasti, koska korona-aikana on tehty valtava työ etäopetuksen järjestämiseksi kaikille yliopisto-opiskelijoille. Tuntuu, että tieteentekijöiden vastuuntuntoa on röyhkeästi hyväksikäytetty. Tehokas suoriutuminen palkitaan lisäkurituksella.
Tiedettä tehdään vuosikymmenien aikajänteellä, mitä ennakoimaton ja epäselvä rahoitus sotkee.
Vielä rahoituksen määrän leikkaamista vaarallisempaa on sen poukkoilu: Tiedettä tehdään vuosikymmenien aikajänteellä, mitä ennakoimaton ja epäselvä rahoitus sotkee. Nyt ollaan tilanteessa, jossa hieman parantuneilla resursseilla on taas aloitettu useita tieteellisiä projekteja ja jopa kokonaisia uria, jotka katkeavat leikkausten takia. Tiedeuraa tai tutkimushanketta ei voi jättää tauolle ja odotella hypoteettista TKI-panostusta joskus tulevaisuudessa. Monissa tapauksissa työ pysähtyy kuin seinään, ja sijoitettua rahoitusta ja henkistä pääomaa valuu hukkaan. Valtion budjettisäästö heittää jo käytettyjä resursseja harakoille, eli valtio tuhoaa oman sijoituksensa arvon.
Suunnitellut tiedeleikkaukset pitäisi ehdottomasti perua, jotta pidettäisiin kiinni jo sijoitetuista resursseista ja turvattaisiin perusta tuleville TKI-panostuksille. Aivovuoto ulkomaille, lannistavat pätkäsopimukset ja uran keskeyttäminen ovat jo nyt tieteentekijöiden ongelmia, joihin resurssivaje on usein suurin syy.
Me tieteentekijät emme vaadi riittäviä panostuksia tieteeseen oman työllisyytemme vuoksi, vaan koska näemme rahoitusvajeen ja -leikkausten vaikutukset tieteelle ja tieteentekemiselle, viime kädessä tutkimuksen yhteiskunnalle tuottamalle hyödylle. Tieteen kannalta pitkäjänteinen ja ennakoitava rahoitus on samalla myös tehokasta rahankäyttöä.
Pauli Väisänen
Puheenjohtaja, Oulun yliopiston akateemiset ry
Hallituksen jäsen, Tieteentekijöiden liitto
(Paulin kirjoitus on julkaistu Kaleva-lehdessä 13.5.2021)