Yliopistot kehittävät kansallisessa yhteistyössä toimintamalleja tutkijakoulutuksen laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry:n suositukset tutkijakoulutuksen uudistamiseksi julkaistiin kesäkuun lopussa. Yhteistyö tohtorikoulutuksen kehittämiseksi jatkuu sekä yliopistojen kesken että laajemmin eri sidosryhmien kanssa. Myös Tieteentekijät ottaa aktiivisesti osaa tohtorikoulutuksen kehittämisen toimiin ja aihetta koskevaan keskusteluun. Keskeinen liittomme tiedonlähde, kyselymme nuoremmille tutkijoille 2024, julkaistaan nyt syyskuun aikana.
Unifin suositukset tutkijakoulun uudistamiseksi on laatinut Unifin tohtorikoulutuksen kehittämisryhmä. Suositukset ehdottavat toimenpiteitä, ”(s. 4) joiden avulla voidaan parantaa tutkijakoulutuksen houkuttelevuutta ja laatua, parannetaan tohtoreiden työllistymistä ja tehostetaan valmistumisaikoja ja kilpailukykyä.” Suositukset eivät koske vain tohtorikoulutuspilottia (2024–2027) ja sen puitteissa työskenteleviä väitöskirjatutkijoita ja ohjaajia, vaan laajemmin tohtorikoulutuksen kehittämistä.
Tieteentekijöiden näkökulmasta suosituksissa on useita erittäin hyvin muotoiltuja tavoitteita, mutta myös joitakin ehdotuksia, joihin suhtaudumme varauksella.
Päätoimisen väitöskirjatutkimuksen rahoitus turvattava koko tutkimustyön ajaksi
Hyviksi periaatteiksi haluan nostaa toteamuksen tutkijanuran ammattimaisuudesta jo väitöskirjavaiheessa. ”Tutkijakoulutus tulee nähdä työkokemuksena ja koulutettavat ammattilaisina (s. 34).” Kannatettavaa on myös se, että suosituksissa korostetaan päätoimisen väitöskirjatutkimuksen järjestämistä ensisijaisesti työsuhteen kautta yliopistoon, tai samanaikaisena jaettuna työsuhteena yliopiston ja muun organisaation kanssa.
Rekrytoinnissa ja meritoitumisessa kehotetaan noudattamaan Eurooppalaisen tutkijoiden peruskirjan sekä vastuullisen tutkijanarvioinnin periaatteita. Tältä osin voisi kuitenkin kyseenalaistaa Unifin suosituksissa esitetyn periaatteen, että yliopistojen jatko-opiskelijavalinta ja työsuhteeseen rekrytointi ovat toisistaan erilliset prosessit. Miksi näin on, jos molemmissa prosesseissa pyritään löytämään lahjakkaimmat uudet tutkijat?
Osin kysymykseni varmasti liittyy suosituksissa aivan oikein tunnistettuun periaatteeseen, että päätoimisen väitöskirjatyön ohella tulee säilyttää myös muunlaisia väyliä suorittaa tohtorintutkinto. Tämä on edellytys sille, että tohtorintutkinnon voi suorittaa osa-aikaisesti esimerkiksi muun työn ohessa. Katson kuitenkin, että siltä osin kuin uusi tutkija hakeutuu tohtorikoulutukseen ja väitöskirjatyön pariin päätoimisesti, rahoitus tulisi olla mahdollisimman turvattua samanaikaisesti jatko-opinto-oikeuden saamisen kanssa. Näin vältettäisiin tilanteet, joissa väitöskirjatutkijan työn aloitus viivästyy jo ensi tilassa tai katkeaa myöhemmässä vaiheessa rahoituksen puutteen vuoksi.
Väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen ja perehdytykseen panostettava
Keskustelussa tohtorikoulutuksen kehittämiseksi Unifi on järjestelmällisesti ja oikein korostanut ohjauksen kehittämisen ja riittävän resurssoinnin näkökulmaa. Suosituksissa tunnistetaan tarpeellisella tavalla väitöskirjatutkimuksen ja tutkijanuran ohjauksen merkitys sekä esitetään useita keinoja ohjauksen kehittämiseksi. Kiitoksen ansaitsee muun muassa suosituksissa esitetty periaate, että väitöskirjatutkija tarvitsee oman oikeusturvansa ja työnsä jatkuvuuden takeeksi enemmän kuin yhden ohjaajan, ja että ohjaajat tarvitsevat riittävät resurssit – työaikaa, tukea ja perehdytystä – ohjaustyölleen. Suosituksissa hahmotellaan tervetulleella tavalla väitöskirjaohjauksen verkostomaisuutta ja laaja-alaisuutta, jossa huomioidaan niin ulkoiset sidosryhmät kuin yliopiston erilaiset tukipalvelut (tutkijakoulun toiminta, yliopiston tutkimuspalvelut, urapalvelut, kansainväliset palvelut jne.).
Nyt, kun esimerkiksi tohtorikoulutuspilotin myötä yhä useampi väitöskirjatutkija tulee tekemään työtään työsuhteessa, yliopistojen rooli nuorempien tutkijoiden työnantajana korostuu aiemmasta.
Suosituksissa korostetaan, että uuden väitöskirjatutkijan perehdyttämisessä ja työn alkuun saattamisessa ensimmäiset 100 päivää ovat keskeisiä. Suosituksissa mainitut perehdytyksen aiheet keskittyvät kuitenkin pitkälti tieteelliseen puoleen ja tohtorikoulutuksen kulkuun. Tutkijanuran ammattimaisuus tulisi kuitenkin huomioida myös siinä, että uudet tutkijat perehdytetään uuteen työpaikkaansa ja työn tekemisen olosuhteisiin. Nyt, kun esimerkiksi tohtorikoulutuspilotin myötä yhä useampi väitöskirjatutkija tulee tekemään työtään työsuhteessa, yliopistojen rooli nuorempien tutkijoiden työnantajana korostuu aiemmasta. Myös apurahalla toimivien tutkijoiden perehdyttäminen esimerkiksi resurssi- tmv. sopimuksen laatimisen yhteydessä tulee hoitaa huolellisesti.
Tohtorintutkinnon vaatimukset ja sisältö määriteltävä kansallisesti
Suosituksissa pohditaan tärkeällä tavalla tohtorintutkinnon laajuutta ja sisältöä. Keskustelu väitöskirjan laajuudesta, esim. 2–3 artikkelia, on varmasti aihe, joka jakaa mielipiteitä akateemisessa yhteisössä ja eri tieteenaloilla. En puutu tähän aiheeseen muutoin kuin toteamalla, että tohtorintutkinnon vaatimukset ja sisältö on hyvä määritellä kansallisesti, jotta meillä on yhteneväinen käsitys siitä, mitä Suomessa suoritettu tohtorintutkinto tarkoittaa, ja järjestelmä, joka kohtelee kaikkia tutkinnon suorittavia yhdenvertaisesti.
Sen sijaan haluan kiinnittää huomion väitöskirja- ja postdoc -vaiheen määrittelyyn. Kun väitöskirjatutkijan nimike on viimein tunnistettu ja yhteisesti käyttöön omaksuttu, on vältettävä puhetta ”postdoc-vaiheen koulutuksesta”. Tunnistan, että kaikessa työelämässä ja uravaiheissa tulee olla mahdollisuus osaamisen kehittämiseen, mutta tämä ei läheskään aina tarkoita muodollista koulutusta tai opintoja. Vetoan jälleen tutkijauran ammattimaisuuteen ja siihen, että jo väitöskirja on osoitus itsenäisestä tieteellisestä työstä ja uuden tiedon tuottamisesta. Näin ollen meidän ei tule edistää puhetta tai kulttuuria, jossa tohtorintutkinto kokee inflaation ja sen jälkeinen tutkimus tapahtuisi edelleen ”koulutuksen” puitteissa.
Tohtorintutkinnon suoritusajan rajaamisessa ongelmia
Kuten todettua, Unifin suosituksissa on useita erittäin hyviä huomioita ja tavoitteita. Lopuksi on kuitenkin ihmeteltävä, miksi suosituksissa päädytään ehdottamaan tohtorintutkinnon suoritusajan rajaamista lainsäädännössä. Suoritusajan rajaamiseen liittyy useita ongelmia, katsotaan asiaa sitten tutkimusrahoituksen, tieteen vapauden, moniväyläisen tohtorikoulutuksen (esim. väitöskirjatutkimuksen sivutoimisuus), tai muun vastaavan teeman näkökulmasta. Keskeisin ongelma on, että niin kauan, kun väitöskirjatutkimuksen rahoitus ei ole koko tutkimustyön ajaksi kerralla ja alusta asti turvattu, vastuuta tietyssä ajassa valmistumisesta ei voida kohdistaa yksilölle – saati koko väitöskirjatutkijoiden joukolle, kun tilanteet ja olosuhteet heidän keskuudessaan vaihtelevat hyvin paljon toisistaan.
Suoritusajan rajaamiseen liittyy useita ongelmia, katsotaan asiaa sitten tutkimusrahoituksen, tieteen vapauden, moniväyläisen tohtorikoulutuksen (esim. väitöskirjatutkimuksen sivutoimisuus), tai muun vastaavan teeman näkökulmasta.
Keskeistä on, että tohtorintutkinnon sisältö ja laajuus määritellään niin, että (Unifin suositusten mukaan) väitöskirja ja tohtorintutkinto on mahdollista suorittaa 3–4 vuodessa päätoimisena työskentelynä. Määritelmässä huomion tulee olla juuri päätoimisuudessa ja työskentelyn osa-aikaisuus ja mahdolliset katkokset (oli se sitten rahoituskatko, perhevapaa tai muunlainen ”life happens” -tilanne) lisäävät tutkinnon suorittamiseen kuluneita kalenterivuosia, vaikka varsinaiseen tutkinnon suorittamiseen käytetty aika on tosiasiallisesti lyhyempi. Kaikkien toimijoiden, niin väitöskirjatutkijoiden, ohjaajien, yliopistojen, rahoittajien kuin ministeriönkin on syytä muistaa, että kalenterivuodet ovat eri asia kuin (päätoimiseen) väitöskirjatyöskentelyyn mennyt aika.
Miia Ijäs-Idrobo
Tieteentekijöiden erityisasiantuntija
Unifi 2024: Tutkijakoulutuksen tulevaisuuden suunta Suomessa. Suositukset tutkijakoulutuksen kehittämiseksi.
Lue myös Eurodoc 2023: Doctoral education – a research education.