Hallitusohjelman valmistumisesta alkaen olemme pyrkineet vaikuttamaan hallituksen työelämäuudistuksiin neuvotteluteitse ja sopimalla. Olemme Akavassa pettyneitä siihen, että uudistuksillaan maan hallitus vie meitä kohti epävarmempaa ja huonompaa työelämää. Työmarkkinatilanne vaikeutuu yhä. Kannamme huolta siitä, että Suomen vahva yhteistyön perinne työelämän kehittämisessä on vaarassa päättyä.
Orpon hallitus on kirjannut ohjelmaansa niin kutsutun vientivetoisen palkkamallin. Jos hallituksen kirjaus toteutuisi, se rajoittaisi valtakunnansovittelijan tai sovittelulautakunnan mahdollisuuksia tarjota yleensä yksityisen sektorin neuvottelutulosten pohjalta muodostuvaa ”yleistä linjaa” korkeampia palkankorotuksia. Tämä hankaloittasi todennäköisesti julkisrahoitteisten matalapalkkaisten sektoreiden palkkaohjelmien mahdollisuuksia. Pidämme Tieteentekijöissä erittäin huolestuttavina myös hallituksen kaavailemia muutoksia määräaikaisten työntekijöiden asemaan sekä työttömyysturvaan.
Useat ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä työpaikoilla poliittisia mielenilmauksia ja poliittisia lakkoja 31.1.-2.2.2024.
Akavan neuvottelujärjestöt JUKO ja YTN eivät ole tehneet päätöksiä lakoista ja Tieteentekijät noudattaa neuvottelujärjestöjen linjaa.
Sen sijaan akavalaiset liitot, mukaan lukien Tieteentekijät, järjestävät yhteisiä ulosmarsseja tietyiltä työpaikoilta tiistaina 6.2.2024 klo 14-16.
Tieteentekijät muistuttaa jäseniään, että muiden liittojen julistamissa lakoissa jäsenten on työpaikoilla syytä noudattaa neutraliteettiperiaatetta. Tämä tarkoittaa, että liittoihin kuulumattomilla ja muiden liittojen jäsenillä ei ole velvollisuutta tehdä työtaistelutoimenpiteiden alaisia tehtäviä, joita he eivät normaalisti tee. Heillä on oikeus kieltäytyä tekemästä tällaisia em. lakonalaisia tehtäviä. Ilman oman neuvottelujärjestön ja liiton järjestöpäätöstä jäsen ei voi kuitenkaan osallistua lakkoon, eikä liitto voi maksaa hänelle lakkoavustusta.
Lisää luettavaa:
Tieteentekijät osallistuvat Akavan ulosmarssiin 6.2.2024
Tieteentekijät: Malttia työlainsäädännön muutoksiin – turvataan tieteentekemiselle työrauha
Tieteentekijät: Lausunto työttömyysturvalain muuttamisesta
Tieteentekijät: Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä
AKAVA: Paremman työelämän puolesta
AKAVA: Sovinnollinen ratkaisu ykkösvaihtoehto
AKAVA: Työmarkkinajärjestöjen keskustelut uudesta työmarkkinamallista keskeytyivät keskiviikkona 13.12.2023
YTN: Liittojen sopimusautonomia vaakalaudalla
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Johanna Moisio
Erityisasiantuntija Nina Hahtela
Viestintäpäällikkö Siiri Nousiainen
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@tieteentekijat.fi