Useiden yliopistojen yt-neuvotteluita likeltä seurannut Tapani Kaakkuriniemi on nähnyt niiden myötä seuraavan kyynistymisen.
Vuonna 2010 voimaan astunut yliopistolaki sai nopeasti aikaan olennaisia muutoksia yliopistojen rakenteisiin ja voimavaroihin. Joensuun ja Kuopion korkeakoulujen yhdistäminen aiheutti monet yt-neuvottelut samoin kuin Kajaanin opettajakoulutuksen siirtäminen Ouluun. Kesällä 2014 Helsingin yliopisto harjoitteli yt-neuvotteluja vähentäessään väkeä koulutus- ja tutkimuskeskus Palmeniassa. Lopulta 36 työntekijää 150:stä irtisanottiin, joukossa tutkijoita, opettajia ja esimiehiä. Prosessia perusteltiin mm. perusrahoituksen vähenemisellä.
Vuosina 2015–2016 Helsingin yliopistossa käydyt yt-neuvottelut koskivat 980 työsuhdetta. Lopulta yliopisto sanoi irti 371 työntekijää, ja eläkkeelle jäi noin 230 työntekijää, joiden paikkoja ei täytetty. Määräaikaisia työsuhteita ei jatkettu, mikä kohdistui erityisesti opetus- ja tutkimushenkilöstöön. Ennen yt-neuvotteluja Helsingin yliopistossa oli noin 8500 työntekijää. Vuosien 2021/2022 vaihteessa työntekijämääräksi ilmoitettiin 8120.
Yliopiston johto joutui ilmeisesti aika kylmiltään neuvottelupöytään. Puheenparresta ja sanastosta päätellen se sai ilmiselvästi ohjeensa Sivistystyönantajilta ja EK:lta.
Onko prosessi nyt valmis? Kriisiapu olisi ollut tervetullutta neuvottelujen aikaan, mutta työnantaja ei sellaista järjestänyt. Jälkihoitona henkilöstö alkoi suhtautua usein ironialla työhönsä tai puhui: ”En mä mitään tiedä, olen vain töissä täällä.”
Yliopistoyhteisö toipui, mutta esimiehen ja alaisen suhde painui tuoreeltaan huonolle tolalle. Siitä tuli esimiehen ja alamaisen suhde.
Ihminen on rakennettu niin, että se selviää pahoistakin tilanteista. Sotien ja katovuosien jälkeen monet kansat ovat nousseet jaloilleen. Yliopistossa ei ole jääty neuvottomina ihmettelemään, vaan eteenpäin on päätetty mennä. Silti moni asia ihmetyttää opettajia ja tutkijoita. Miksi laitokset lakkautettiin ja tilalle tehtiin osastot? Miksi Helsingin yliopiston vasta laajennettua kirjastoa kohdeltiin kuin halpaa makkaraa?
Omatunto paatuu konfliktin pitkittyessä. Kun työntekijä näkee, että työnantajalla ei ole joko halua tai kykyä parantaa työpaikan ilmapiiriä, suhtautuminen työnantajaan ja johtoon muuttuu kyyniseksi. Työporukan kanssa saatetaan irrotella loppuviikosta, ja hyvä niin. Näin luodaan spontaania yhteisrintamaa työnantajan vastapainoksi. Mutta työnilo voi olla hukassa vuosia. Monet ovat kokeneet liikaa pompotusta eivätkä löydä sitä koskaan.
Jos työyhteisössä on vanhoina hyvinä aikoina ollut ”herruudesta vapaata” yhteisöllisyyttä, yhteisö selviää kovinakin aikoina juuri tämän ominaisuuden ansiosta. Mutta jos yhteisö on joukko individualisteja, he voivat joutua kauan hakemaan omaa paikkaansa.
Tuki- ja avustava henkilöstö koki tuntuvimmin henkilöstön vähennykset. Koko maassa yliopistojen ns. asiantuntijahenkilöstö on vähentynyt 25 %. Se tarkoittaa, että kirjastot vähentävät nimekkeiden määrää ja muuttuvat yhä enemmän itsepalveluhenkisiksi maleksimiskeskuksiksi. Se tarkoittaa, että hallinnossa ollaan ylikuormitettuja ja voidaan pahoin. Se tarkoittaa, että opetuksen ja tutkimuksen järjestelyissä opettajat ja tutkijat joutuvat tekemään monet käytännön asiat. Ja lisäksi se tarkoittaa, että laboratorioissa kehitellään ja rakennetaan vähemmän tutkimuslaitteita.
Tampereen oppivuodet
Uudessa Tampereen yliopistossa käytiin syksyllä 2021 yt-neuvotteluja, jotka koskivat peräti 1100 työntekijää. Syyksi sanottiin yliopiston alijäämäinen budjetti ja perusrahoituksen väheneminen. Tavoitteena oli vähentää 215 henkilötyövuotta siten, että irtisanomiset eivät koske tutkimus- ja opetushenkilöstöä.
Työntekijäpuolen mukaan työnantaja ei ole pystynyt osoittamaan taloudellisia perusteita työvoiman vähentämiselle. Yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä.
Työntekijäpuolella oli kaiken aikaa selvä johtoasema tiedotteiden levittämisessä. Se laati myös oman suunnitelmansa yliopiston talouden tasapainottamiseksi. Sen mukaan mahdolliset henkilöstön vähentämiset olisi voitu tehdä hallitusti, ilman massiivisia henkilöstövähennyksiä.
Tampereella on kuitenkin opittu jotakin verrattuna vaikkapa Helsingin kokemuksiin: irtisanotut saavat korvauksena 3–9 kuukauden palkkaa vastaavan summan. Mutta toisaalta työnantajan maine on kärsinyt ison kolauksen.
Tapani Kaakkuriniemi
Kirjoittaja toimi Tieteentekijöiden puheenjohtajana 2011-14 ja JUKO:n pääluottamusmiehenä Helsingin yliopistossa. Eläköidyttyään Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin koulutuspäällikön tehtävästä hän on tehnyt ahkerasti metsänhoitotöitä metsäpalstallaan Pohjois-Suomessa.