Akava Works on julkaissut 26.9.2024 tuoretta tutkimustietoa korkeakoulujen hallinnon sukupuolijakaumista. Korkeakoulujen ylin johto on miesenemmistöistä, vaikka enemmistö niiden opiskelijoista ja henkilöstöstä on naisia. Yliopistojen hallituksessa on tapahtunut lievää tasa-arvokehitystä, mutta ammattikorkeakoulujen hallitusten sukupuolijakauma on pysynyt samoissa luvuissa kuin vuonna 2020.
Tuore Akava Worksin tutkimus ”Sukupuolijakauma korkeakoulujen hallinnossa” tarkastelee kaikkien 13 ja 24 ammattikorkeakoulun hallintojen sukupuolijakaumaa. Tutkimuksen on toteuttanut tutkijatohtori Heidi Härkönen Helsingin yliopistosta. Ensimmäisen kerran tutkimus toteutettiin vuonna 2020, mikä mahdollistaa vertailun neljä vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen. Tarkastelussa olivat korkeakoulujen hallitus, rehtoraatti ja yliopistojen tiedekuntien dekaanit ja varadekaanit sekä ammattikorkeakoulujen johtoryhmät.
Tutkimuksen mukaan yliopistojen hallinnossa on vahvempi sukupuolijakauma miesten hyväksi kuin ammattikorkeakouluissa. Rehtorin toimi on sukupuolittunein tehtävä sekä yliopistoissa että ammattikorkeakouluissa: 85 prosenttia yliopistojen rehtoreista on miehiä ja ammattikorkeakoulujen rehtoreista 71 prosenttia. Yliopistojen hallituksista on tullut aiempaa tasa-arvoisia, kun ammattikorkeakoulujen hallitusten sukupuolijakauma on pysynyt vuoteen 2020 verrattuna lähes samana.
Kaiken kaikkiaan naiset ovat saaneet lisää edustusta korkeakoulujen hallinnossa neljän vuoden takaiseen verrattuna, mutta eniten valtaa omaavat hallinnon rakenteet, rehtoraatti ja hallitus, yliopistoissa myös vararehtorin ja dekaanin toimet, ovat yhä vahvasti miesten hallitsemia. Naisten vahvempi asema hallinnossa on toteutunut yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ensisijaisesti koulutuksesta vastaavina asiantuntijoina.
– Meillä Suomessa on pitkä historia miesvaltaisesta johtamisesta yliopistoissa. On syytä tarkastella kriittisesti, millaista organisaatio- ja johtamiskulttuuria haluamme rakentaa yliopistoyhteisöissä. Tutkimuksen perusteella näyttäisi, että esimerkiksi varadekaanien kohdalla perinteinen asetelma naisista koulutuksesta vastaavina johtajina ja miehistä tutkimuksesta ja yhteiskuntasuhteista vastaavina johtajina on muuttumassa, liiton puheenjohtaja Tero Karjalainen kommentoi tutkimuksen tuloksia Akava Worksin verkkolähetyksessä.
Lue lisää ja lataa tutkimusraportti Akava Worksin verkkosivuilta.
Akava Works on Akavan tiedontuotanto- ja tutkimusyksikkö. Sukupuolijakauma korkeakoulujen hallinnossa (vol. 2) tarkastelee sukupuolijakaumaa korkeakoulujen hallinnossa huomioiden kaikki Suomen korkeakoulut, yhteensä 13 yliopistoa ja 24 ammattikorkeakoulua. Aineisto kerättiin kesä–elokuussa 2024 julkisista lähteistä. Tutkimuksessa hallintoon on sisällytetty korkeakoulujen hallitus, rehtoraatti ja yliopistojen tiedekuntien dekaanit ja varadekaanit sekä ammattikorkeakoulujen johtoryhmät.