Naistenpäivän lähestyessä on ruusujen odottelun sijaan parempi tarttua toimeen (tai kynään) ja kirjoittaa aiheesta, josta vaietaan liian usein: raskauteen ja sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä akateemisessa maailmassa. Mutta ei kai nyt sivistyneessä akateemisessa maailmassa ole raskauteen tai sukupuoleen liittyvää syrjintää!?
Suomessa tutkijoista yli 50 prosenttia on naisia, mutta mitä ylemmäs akateemisia uraportaita kivutaan, sitä dramaattisemmin naisten osuus vähenee. Professoreista enää alle 40 % on naisia [1]. Missä kohtaa sukupuolisakset napsahtavat ja kehityskulku naisten ja miesten akateemisten urien välillä erkaantuu? Uskallan tutkimukseen tukeutuen [2,3,4,5] väittää, että äidiksi tuleminen on yksi tekijä tässä ilmiössä.
Jo kahvipöytäkeskustelujen perusteella kysymys ei ole pelkästään raskaussyrjinnästä. Kyse on isommasta rakenteellisesta ongelmasta. Suuremman hoivavastuun kantavat naiset joutuvat uransa kannalta epäsuotuisaan asemaan.
Olin vanhempainvapaalla viime kesäkuusta vuoden loppuun. Vapaa on kuitenkin suhteellinen käsite, sillä akateemisten maailman rakenteiden vuoksi löysin itseni työskentelemästä milloin artikkelikorjausten, milloin rahoitushakemusten parista. Tein töitä silloin kun vauva nukkui, vaikka juuri silloin minun olisi pitänyt levätä. Tämä ei ole missään nimessä samoissa projekteissa työskennelleiden kollegojeni vika, itse tein päätöksen työskennellä vanhempainvapaalla.
Ongelman ytimessä on kysymys siitä, miksi minua pelotti kieltäytyä töistä ja olla puhtaasti vanhempainvapaalla? Miksi minulla oli tunne siitä, että jos en työskentele, tipun kelkasta?
Kun prekaarius on alalla ”normaali olotila”, on raskaussyrjintää vaikeampi havaita.
Yliopistot ovat yksi epävarmimmista työympäristöistä, joissa arviolta yli 70 % työskentelee määräaikaisella työsopimuksella [6]. Etenkin meille nuorille tutkijoille tämä merkitsee usein tunnetta siitä, että on jatkuvasti tehtävä enemmän töitä kuin olisi mielenterveyden kannalta hyväksi. [7] Perheellisenä tämä kuormitus voi vielä edelleen kasvaa. Tässä rakenteessa piilee myös toisenlainen ansa: kun prekaarius on alalla ”normaali olotila”, on raskaussyrjintää vaikeampi havaita.
Olen keskustellut äitiyden ja akateemisen työn aiheuttamista tunteista usean kollegani kanssa. Näitä keskusteluja yhdistää lähes poikkeuksetta erilaiset kokemukset suorasta tai epäsuorasta syrjinnästä. Tässä muutamia esimerkkejä:
Ystäväni sai väitöskirjatutkijan paikan ollessaan raskaana. Viimeinen ajankohta aloittaa työssä ajoittui hänen vanhempainvapaansa päälle, mutta hän ei saanut joustoa aloitukseen. Hän menetti tiedekunnan palkkapaikan sen vuoksi, että sai lapsen.
Toinen tuttuni aloitti väitöskirjatyön uudessa uljaassa tohtoripilotissa ja sai kolmeksi vuodeksi taatun rahoituksen. Hän tuli raskaaksi kesken pilotin ja tiedusteli, saako hän pidennystä rahoitukseen tästä syystä. Ei saanut. Pilotti etenee kuin juna ja raskaus tai vanhempainvapaa ei vaikuta rahoituksen määrään. Se on kuulkaas tulos tai ulos!
Eräs kaverini taas työskentelee yliopiston hallinnossa ja muutama vuosi sitten hän oli vanhempainvapaalla työstään. Hänen esihenkilönsä soitti hänelle sen aikana muutaman kerran ja tenttasi, onko hän varmasti palaamassa töihin vai aikooko tehdä toisen vauvan heti putkeen.
Muuan tutkija oli työskennellyt pari vuotta projektissa, jossa hän oli keskittynyt tiettyyn teemaan. Hän oli kerännyt teemaan liittyen aineistoa ja analysoinut sitä valmiiksi. Vanhempainvapaalta palattuaan hän sai kuulla, että hänen keräämästä aineistosta oli kirjoitettu artikkeli, jonka kirjoittajaporukkaan häntä ei pyydetty mukaan.
Kaikki tiedämme, että akateemisessa maailmassa esimerkiksi artikkeliprosessi voi kestää helposti muutaman vuodenkin. Ei siis ole perusteita sille, että naisia syrjäytetään kirjoittajapaikoilta vanhempainvapaan vuoksi. Myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan TENKin Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen- ohjeistuksessa [8] suositellaan Vancouverin-ohjeistukseen pohjautuen, että tutkijalle on tarjottava mahdollisuutta kanssakirjoittajuuteen, jos hän on ollut mukana keräämässä aineistoa. Äitiys ei saa, eikä voi olla syy ulos sulkea naisia pois näistä prosesseista. Jos nyt esimerkiksi projektijohtajana tunnet piston sydämessäsi, niin hyvä niin, olet toiminut syrjivästi.
Moni tieteentekijä kokee, että on haastavaa nostaa esiin näitä syrjiviä käytäntöjä, koska Suomessa on pienet piirit. Sarah Ahmedin ajatuksia [9] mukaillen: ”Se, joka paikantaa ongelman, muuttuu usein ongelmaksi”.
Syrjivien rakenteiden muuttamiseen tarvitaan kaikkien panosta.
Jos me naiset kollektiivisesti päätämme rikkoa hiljaisuuden ja kertoa syrjivistä kokemuksista, on paljon haastavampaa leimata meitä kaikkia ongelmiksi. Tieteentekijät on sitoutunut tekemään hartiavoimin töitä sen eteen, että akateeminen maailma muuttuu yhdenvertaisemmaksi. Jokainen meistä voi tehdä osansa ja pitää esillä näitä epäkohtia. Syrjivät käytännöt eivät muutu, jos pysymme hiljaa.
Epätasa-arvoistaviin rakenteisiin puuttuminen ei saa kuitenkaan jäädä vain naisten vastuulle. Syrjivien rakenteiden muuttamiseen tarvitaan kaikkien panosta.
Jos huomaat esimerkiksi projektikokouksessa, että raskaana tai vanhempainvapaalla olevaa kollegaasi ollaan sulkemassa ulos jostain, jossa hänen kuuluisi olla mukana, avaa suusi! Kun meistä tarpeeksi moni ja tarpeeksi syystemaattisesti kyseenalaistaa syrjiviä käytäntöjä, syntyy lopulta liikevoimaa muutokseen.
Meidän naisten tulee voida yhdistää akateeminen työ ja äitiys ilman, että koemme jatkuvasti riittämättömyyden tunteita joko kotona tai töissä. Meillä on oikeus olla sekä äitejä että tavoitella kansainvälistä tutkijauraa. Tämän tulisi olla itsestäänselvyys, eikä jotain, jonka puolesta joutuu edelleen vuonna 2026 taistelemaan.
Pitäkää siis ruusunne – me haluamme niiden sijaan kaiken sen, mikä meille oikeudenmukaisuuden nimissä kuuluu.
Paula Silvén
Väitöskirjatutkija, Tieteentekijöiden varapuheenjohtaja, Oliverin, 8 kk, äiti
Kuva: Anriika Kauppi
Lähteet:
[1] European Commission, Directorate‑General for Research and Innovation. (2025). She Figures 2024: Gender in research and innovation: Statistics and indicators. Publications Office of the European Union. https://doi.org/10.2777/6847557
[2] Di Bartolo, B., & Torres, I. L. (2024). Motherhood penalty and the gender gap in STEM and medicine. European Heart Journal, 45(31), 2800–2802. https://doi.org/10.1093/eurheartj/ehae262
[3] Make Mothers Matter. (2024). State of Motherhood in Europe 2024. https://makemothersmatter.org/wp-content/uploads/2025/03/MMM-State-of-Motherhood-in-Europe-2024.pdf
[4] Müller, J., & Palmén, R. (2025). Pathways to gender equality in academia: National factors shaping women’s early career progression across Europe. Science and Public Policy. https://doi.org/10.1093/scipol/scaf035
[5] Lassen, A. S., & Ivandić, R. (2024). Parenthood and academic career trajectories. AEA Papers and Proceedings, 114, 238–242. https://doi.org/10.1257/pandp.20241118
[6] Kallio, T. J., & Kallio, K.-M. (2023). Tutkimus- ja opetushenkilökunnan määräaikaiset työsuhteet suomalaisissa yliopistoissa. Hallinnon Tutkimus, 42(3), 341–359. https://doi.org/10.37450/ht.111713
[7] Tieteentekijät. (2024). Tieteentekijöiden kysely nuoremmille tutkijoille 2024. https://tieteentekijat.fi/assets/uploads/2024/09/Tieteentekijat_kyselynuoremmilletutkijoille_2024.pdf
[8] Tutkimuseettinen neuvottelukunta. (2018). Tieteellisten julkaisujen tekijyydestä sopiminen: Tutkimuseettisen neuvottelukunnan suositukset (2. uudistettu painos). https://tenk.fi/fi/ohjeet-ja-aineistot
[9] Ahmed, S. (2017). Living a feminist life. Duke University Press.