Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä viestii yliopiston asioista suoraan henkilökunnalle, tuo kokouksiin keskeneräisiä asioita ja kertoo somessa tekemistä mokistaan.
Keväällä Itä-Suomen yliopistossa valmisteltiin työelämätohtorijärjestelmää. Mukaan valitaan 20 väitöskirjan tekijää, joiden palkasta puolet maksaa yliopisto ja puolet toinen työnantaja, esimerkiksi yritys, järjestö tai kunta. Tarkoitus on levittää tutkijoiden tietämystä akateemisen maailman ulkopuolelle.
Huhtikuussa akateeminen rehtori Tapio Määttä päätti, että asiasta pidetään avoin Teams-kokous. Kuka tahansa yliopiston työntekijöistä saisi osallistua ja ideoida uutta järjestelmää. Ennen tapaamista oli päätetty, että työelämätohtorijärjestelmä aloitetaan, mutta yhdessä keskusteltiin siitä, miten se toimisi mahdollisimman hyvin.
Tunnin keskustelu toi ilmi asioita, joita valmistelijat eivät olleet osanneet ajatella. Esiin tuli esimerkiksi kysymys, voiko toinen työnantaja olla ulkomailla. Tilaisuuden jälkeen päätettiin, että kyllä voi.
— Tykkään tuoda keskeneräisiä asioita keskusteltavaksi ja osallistuttaa ihmisiä ongelmien ratkaisuun, Määttä sanoo.
Määttä aloitti Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina tammikuussa 2020. Rehtoreiden työnjaossa hän vastaa koulutuskokonaisuudesta ja viestinnästä.
Määtän työstä iso osa on kokousten johtamista. Hän miettii paljon sitä, millä tavalla kokouksia kannattaa johtaa. Perinteinen malli on se, että joku valmistelee asian ja tuo sen kokoukseen hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Määtän mielestä näin ei saada esiin kaikkia mahdollisia hyviä ideoita.
— Vältän tekemästä omia linjauksia liian varhain. Asioista kannattaa keskustella nimenomaan siinä vaiheessa, kun ne ovat vielä auki.
Viime aikoina on puhuttu paljon yliopistojen demokratiavajeesta. Monet yliopistolaiset kokevat, että heitä ei oteta mukaan päätöksentekoon.
Esimerkiksi viestit kulkevat usein niin, että rehtori tiedottaa asiasta tiedekunnille, jotka tiedottavat laitoksille, jotka tiedottavat työntekijöille.
Määtän mielestä rehtori voi puhua suoraan koko henkilökunnalle silloin, kun se on tarpeellista. Usein se on. Aina kun on jotain tärkeää tiedotettavaa, Määttä, rehtori Jukka Mönkkönen ja hallintojohtaja Tuomo Meriläinen pitävät henkilökunnalle striimatun tiedotustilaisuuden, jossa saa esittää kysymyksiä.
Kun Itä-Suomen yliopiston hallitus päätti uudesta yliopiston sisäisestä rahanjakomallista, yliopiston johto kertoi siitä heti seuraavana päivänä koko henkilökunnalle. Samoin kun johto sai tietää aloituspaikkojen rahoituksista, he kertoivat asiasta suoraan henkilökunnalle ilman välikäsiä.
Tiedotustilaisuuksia he kutsuvat tietotoreiksi. Käytäntö alkoi koronarajoituksista, ja Määtän mielestä se on toiminut erinomaisesti.
— On aivan eri asia, kuulevatko työntekijät tärkeistä asioista suoraan rehtoreilta vai lukevatko he asiasta sähköpostista tai lehdestä.
Pääluottamusmies Juha Riepposen mielestä striimatut tiedotustilaisuudet ovat hyviä. Osallistujia on ollut paljon, ja kysymyksiin on vastattu.
Mitä tulee Määtän johtamistapaan, niin Riepposen mukaan työntekijöiden mielipiteet jakautuvat. Osa on hyvin tyytyväisiä, osan mielestä Määtän viestinnän liikkeet ovat joskus liian nopeita.
— Jotkut työntekijät toivovat herkkyyttä ja harkintaa ennen isoja linjauksia. Että ensin keskusteltaisiin niiden kanssa, joita asia koskee, ja vasta sitten uutisoitaisiin, Riepponen sanoo.
Tapio Määttä asuu Hämeenlinnassa väljällä omakotitaloalueella, jossa taloa ympäröi 2 000 neliön puutarha. Pihassa kasvaa muun muassa pieni tammi, pihlaja, vaahteroita ja iso haapa. Haapa varjostaa jo ehkä vähän liikaa, mutta hän ja hänen puolisonsa ovat halunneet säilyttää vanhat puut.
Pari vuotta sitten puoliso kaipasi pihaan uutta väriä. Yhtäkkiä pihaan ilmestyi 200 kukkasipulia, jotka Määtän piti istuttaa. Silloin hän ei ollut kovin innostunut, mutta liljat menestyvät hyvin ja ovat Määtänkin mielestä kauniita.
Puoliso on kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
— Emme ole naimisissa, ja käytämme toisistamme termiä kumppani. Elämänkumppani, Määttä tarkentaa.
Määttä ja Pietikäinen tapasivat Määtän opiskeluaikoina kokoomuspiireissä. Määttä oli tuolloin kokoomusopiskelijoiden valtakunnallisen järjestön Tuhatkunnan puheenjohtaja.
Politiikan Määttä jätti jo aikoja sitten.
Elämä on mukavampaa, kun muut ihmiset ovat useimmin potentiaalisia yhteistyökumppaneita ja sparraajia, harvemmin mahdollisia vastustajia ja kilpailijoita. Tämän havaitsin ja oivalsin, kun aikoinaan lopetin politiikan ja siirryin #yliopisto’uralle, hän tviittasi heinäkuussa 2020.
Viitisen vuotta sitten Tapio Määttä havahtui siihen, että hänen johtamansa oikeustieteiden laitos ei ollut lainkaan läsnä sosiaalisessa mediassa. Hänestä asia kannatti korjata, joten hän palkkasi toimittajataustaisen opiskelijan kehittämään laitoksen someviestintää.
Määttä päätti itsekin aktivoitua. Viestintä on aina kiinnostanut häntä. Opiskeluaikoinaan hän pyrki opiskelemaan viestintää ja piti toimittajan ammattia vakavasti otettavana vaihtoehtona juristin uralle.
Lisäksi hän halusi johtajana näyttää esimerkkiä ja edistää etenkin oman alansa ja oman tutkimusryhmänsä vaikuttavuutta. Kanavakseen hän valitsi Twitterin. Aluksi Määttä toimi tavoitteellisesti. Hän halusi saada 1 000 seuraajaa ja päätti, että tviittaa tai jakaa jonkun toisen tviitin vähintään kerran päivässä.
Yhtenä päivänä hän oli väsynyt eikä meinannut keksiä mitään sanottavaa. Töiden jälkeen hän lähti tapansa mukaan kuntoilemaan ja näpytteli sen jälkeen tviitin sen kummemmin ajattelematta. Siinä hän kertoi yhä iloitsevansa päätöksestä, jonka teki 19 vuotta sitten professorina aloittaessaan: iltaisin hän ei mene työkavereiden kanssa pubiin vaan yksin kuntosalille.
Hän huomasi, että spontaanit, arkiset ja henkilökohtaiset viestit saavat usein enemmän huomiota kuin ne, joita hän on suunnitellut huolella. Nykyään hänen yli 12 000 seuraajaansa saavat lukea Määtän ajatuksia yliopistosta ja tiedemaailmasta mutta myös kissoista, kukista ja juoksulenkeistä. Ennen kesälomaa hän kertoi, että loma tulee oikeaan aikaan, ja loman jälkeen, että ei viitsi liikaa toitottaa loman aikana saamia kehittämisideoitaan. Pitää jarrutella, ettei muiden töihinpaluu muodostu liian stressaavaksi.
— Paitsi aktiivista keskustelua somettaminen edellyttää rentoutta ja heittäytymistä.
Kun Määttä aloitti akateemisena rehtorina, hän mietti, millaisella otteella hän voi jatkaa sosiaalisessa mediassa. Hän mietti, pitääkö hänen näyttää jotenkin tietynlaiselta. Tunne häipyi nopeasti.
— Johtajanakin minulla on omat tunteet ja omat jaksamisen rajat. Päätin olla edelleen sellainen kuin olen.
Tosin joitain tietoisia muutoksia hän on tehnyt. Ympäristöoikeuden professorina hän otti kriittisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja arvosteli kipakastikin esimerkiksi Talvivaaraan liittyviä asioita. Nykyään hän asettelee sanansa neutraalimmin.
— Tutkijan asemassa kriittisyys on normaalia, mutta nykyiseen rooliini se ei minusta sovi.
Määttä on tviitannut lähes 11 000 kertaa. Siihen mahtuu myös mokia. Joskus hän on lähettänyt viestin maailmalle ennen kuin on perehtynyt asiaan riittävän hyvin. Joskus hän on muotoillut sanansa tavalla, jota ei voi pitää kohteliaana.
Keväällä Määttä alkoi seurata anonyymejä keskustelufoorumeita, kuten Ylilautaa ja Jodelia. Hän halusi nähdä, mitä niissä kirjoitetaan opiskelijavalinnoista.
— En ollut jyvällä tyylistä, millä niissä kirjoitetaan. Omaksuin sanoja, joiden merkityksiä en ymmärtänyt.
Niinpä hän käytti tviiteissään sellaisia sanoja kuten burgeri ja retardi, kunnes joku huomautti, että ne ovat loukkaavia. Burgerilla tarkoitetaan halventavasti asperger-ihmistä, retardilla vajaaälyistä.
— Twitterissä ei voi toimia, jos pelkää julkisia virheitä. Mutta kaikesta oppii.
Twitter vie aikaa, totta kai, mutta kyse on Määtän mielestä myös siitä, miten pienet taukonsa käyttää. Joku selaa iltapäivälehteä, hän käy Twitterissä. Häntä se rentouttaa.
Syksyllä Määttä keskittyy muun muassa apurahatutkijoiden asemaan. Tutkimusten mukaan apurahatutkijat kokevat paljon ulkopuolisuutta, ja siihen täytyy tulla muutos. Toinen työn alla oleva asia on se, että hallinnon, tutkijoiden ja opettajien suhde pitää saada toimimaan. Työntekijät tarvitsevat tukea ja teknistä apua. Yksi konkreettinen parannuskeino on Määtän mukaan se, että lähipalvelun työntekijät istuvat siellä missä opettajatkin.
Määttä mittaa onnistumistaan johtajana pitkälle sen perusteella, miten henkilökunta voi. Hän haluaa, että ihmiset voivat hyvin ja kokevat voivansa osallistua.
Määtän mukaan hyvinvointi syntyy siitä, että esihenkilöt luottavat ihmisiin ja siihen, että he tekevät tärkeitä asioita. Ihmisten pitää antaa priorisoida.
— Kovin tarkka työnkuvan säätäminen istuu huonosti tutkijan ja opettajan työnkuvaan. Ylhäältä päin ei pidä organisoida liikaa.
Teksti Anne Ignatius
Kuvat Pekka Rautiainen
Juttu on painetussa lehdessä sivulla 38 (Acatiimi 5/2020)