Anne Nevgi pohtii blogissamme, mitä vaikutuksia yliopisto-opetuksen laatuun on ollut pitkään kestäneellä etäopetuksella. Olemmeko koronan jälkeen siirtymässä pysyvästi ”uuteen normaaliin” yliopisto-opetukseen, jossa suurin osa opetuksesta tulee olemaan etä- tai hybridiopetusta ja kampukset tyhjenevät?
Tämän vuoden maaliskuussa yliopistoissa siirryttiin yhdessä yössä etäopetukseen ja moni (erityisesti yliopistojen johto) hehkutti upeaa ja nopeaa digiloikkaa. Julkisessa keskustelussa tuotiin esiin, miten yliopistojen opettajat olivat kyenneet uskomattomiin suorituksiin muuttaessaan lähiopetustuntinsa etäopetukseksi ”opetuksen laadun kärsimättä”.
Todellisuudessa moni yliopiston opettaja ahdistui ja uupui joutuessaan yllättäen muuttamaan lähiopetustuntinsa etäopetukseksi vailla riittävää digipedagogista osaamista. Etäopetukseen siirtyminen vei myös huomattavan paljon aikaa ja lisäsi työtaakkaa. Toki tilanteen poikkeuksellisuus salli ajatella, että ”pääasia kunhan tästä selvitään”.
Toisaalta etäopetukseen siirtyminen sai monet opettajat myös kehittämään opetustaan ja keksimään uusia ratkaisuja opiskelijoiden motivoimiseksi ja oppimisen tukemiseksi. Opittiin hyödyntämään monipuolisesti digitaalisuutta ja etäyhteyksiä opetuksessa.
Monet opettajat ovat kertoneet minulle, miten he ovat yllättyneet saadessaan positiivista palautetta opiskelijoilta etäkursseistaan. Opiskelijat ovat kiittäneet etäopetuksen hyviä puolia, kuten joustavuutta, vapautta ajasta ja paikasta. Etäopetuksessa tehdyt kokeilut ovat ravistelleet käsityksiä siitä, mitä on laadukas opetus ja että myös etänä on mahdollista opettaa hyvin.
Syksyn viiletessä ja päivien lyhentyessä yleinen väsymys on alkanut kuitenkin nousta esiin monissa opetushenkilökunnan yhteisissä Zoom- ja Teams -tapaamisissa. Keittiön pöydän äärellä tai olohuoneen sohvan nurkalla valmisteltu ja toteutettu opetus ei vaikuta olevan pidemmän päälle ideaali ratkaisu. Yksinäisyys ja jatkuva tuijottelu läppärin ruutuun väsyttää.
Opetuksen valmistelu vaatii myös rauhaa ja keskittymistä. Tähän kaikilla ei ole mahdollisuutta, koska perhe ympärillä vaatii oman huomionsa. Kodit eivät ole työtiloiksi suunniteltuja, vaan kodit ovat tiloja, joissa rentoudutaan, harrastetaan ja levätään.
Etäopetuksen jatkuessa edelleen, mielessäni on herännyt kysymys siitä, tarkoittaako tämä pitkään kestävä poikkeustila pysyvää siirtymistä ”uuteen normaaliin” yliopisto-opetukseen?
Olemme selviytyneet poikkeusoloissa ja opetuksessa on kehitetty uusia ja inspiroivia tapoja opettaa etänä. Silti moni valittaa väsymystään ja kaipaa toisten kohtaamista, opiskelijoiden kohtaamista kasvokkain.
Laadukas opetus edellyttää opettajien yhteisöä, aitoa vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa ja kohtaamisia kampuksilla. Yliopiston opettajat ovat myös tutkijoita ja he tarvitsevat laadukkaan opetuksen kehittämiseen omaa tutkijayhteisöään. Laadukas yliopisto-opetus perustuu tutkimukseen. Opettajilla tulee olla työsuunnitelmissa varattuna riittävästi aikaa niin tutkimukseen kuin opetukseen.
Poikkeustilanteessa tapahtunut nopea siirtyminen etäopetukseen saattaa houkuttaa yliopistoja kustannuspaineissa siirtymään enenevässä määrin etäopetukseen ja vähentämään työ- ja opetustiloja. Tällainen säästötavoite on lyhytnäköistä eikä edistä opetuksen laadun kehittämistä. Kuten totesin, laadukas opetus edellyttää yhteisöä, se perustuu tutkimukseen. Korona-ajan kokemukset toki kannattaa hyödyntää kehitettäessä opetusta ja ottaa käyttöön monet uudet digitaaliset ratkaisut.
Silti ei ole kestävää, että akateeminen työ, tutkimus- ja opetustyö siirtyisi kodeissa tehtäväksi. Kestävää on pyrkiä kehittämään kampuksia työ- ja opiskelutiloiksi, joissa tilat tukevat toimintaa. Riittävästi tiloja keskittymistä vaativiin tehtäviin kuin myös tiloja sosiaalisiin kohtaamisiin ja verkottumiseen. Tiloja, joissa opiskelijat ovat akateemisen yhteisön jäseniä, aidosti vuorovaikutuksessa tutkijoiden ja opettajien kanssa. Vain siten he voivat kasvaa tieteelliseen ajatteluun ja oman alansa asiantuntijoiksi.
Anne Nevgi
Dosentti Anne Nevgi toimii yliopistopedagogiikan yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut ja julkaissut laajalti yliopisto-opetuksesta, opetuksen kehittämisestä, pedagogisesta johtamisesta ja oppimisen arvioinnista. Hänen uusin tutkimusintressinsä kohdistuu kampusten oppimisympäristöjen kehittämiseen vastaamaan digitalisaation ja hybridiopetuksen haasteisiin. Vapaa-aikanaan hän puuhailee kaikenlaista kivaa lastenlastensa kanssa, nauttii elokuvista, hyvästä ruuasta ja juomasta sekä pitkistä kävelyretkistä.