Yliopistosektorin työehtosopimusneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä. Jos neuvottelutulosta ei saavuteta viimeistään 31. maaliskuuta, siirtyvät yliopistojen henkilöstö ja työnantajat sopimuksettomaan tilaan. Nyt on aika antaa yliopistolaisten tekemälle työlle sen ansaitsema arvo – myös palkassa.
Yliopistolaisia edustavan neuvottelujärjestö JUKOn päätavoitteena neuvotteluissa ovat prosentuaaliset yleiskorotukset kaikille. Palkkakehitys on neuvotteluissa luonnollisesti isossa roolissa ja neuvottelujen osapuolet joutuvat pohtimaan, miten paljon korotusvaraa on ja miten ne kohdennetaan. Näitä kysymyksiä pohdittaessa on hyvä tarkastella kuluneiden vuosien kehitystä.
Opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkakehitys
Sivistan eli Sivistysala ry:n yliopistojen tilastojulkaisuista vuosilta 2013–2023 ja palkkataulukoista vuodesta 2010 eteenpäin löytyy paljon tietoa yliopistolaisten palkkojen kehityksestä. Tilastoista nähdään, että opetus- ja tutkimushenkilöstön palkkakehitys on junnannut paikoillaan kaikilla uratasoilla.
Sivistan tilastojulkaisuissa käsitellään sekä palkkakehityksen kokonaiskuvaa, että ”järjestelmäidenttisten” kehitystä. Järjestelmäidenttisten henkilöiden kautta on ollut tarkoitus tarkastella tilastoissa ”samoina” pysyneiden henkilöiden kehitystä.
Tähän järjestelmäidenttisten indikaattoriin liittyy kuitenkin se ongelma, että useimmissa muuttujissa se kuvaa vain kyseisten tarkasteluvuosien identtisiä henkilöitä, eivätkä Sivistan palkkatilastoissa esitetyt numerot ole näiltä osin vertailukelpoisia keskenään.
Esimerkiksi vuosien 2022 ja 2023 tilastojulkaisujen kuvioista 6 voi tarkastella, että alemmilla uratasoilla, etenkin väitöskirjatutkijoilla, vuosikehitys on nopeampaa kuin myöhemmillä uratasoilla. Näissä luvuissa eivät kuitenkaan esiinny samat ”identtiset” henkilöt, vaan etenkin väitöskirjatutkijoissa aloittaa nopean syklisyyden vuoksi paljon uusia henkilöitä matalilla vaati- ja henkitasoilla, ja samalla siirtyy myös ylemmille uratasoille. Tällöin he eivät ole enää tilastoissa mukana identtisinä henkilöinä. Siksi nämä Sivistan taulukoista saadut lukemat eivät ole etenkään matalammilla uratasoilla vertailukelpoisia, vaikka tällaisiakin kuvioita esitellään.
Oikea menetelmä on tarkastella eri vaativuustasojen listapalkkojen kehitystä sekä suoriutumistasojen pitkän ajan muutoksia. Nämä tiedot löytyvät erittäin hyvällä tarkkuudella yleensä Sivistan tilastojulkaisujen liitteestä 1., joista vuoden 2023 taulukko löytyy kuvaajasta 1.
Kuva 1: Yliopistojen henkilöstön jakautuminen vaativuustasoihin ja suoritusluokkiin 2023 ja vastaavat uratasot. Lähde: Sivistan tilastojulkaisu 2024.
Tilastosta nähdään kappalemäärinä, miten yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstö jakautuu eri luokkiin työn vaativuuden ja siinä tehtävässä suoriutumisen mukaan. Ensimmäisenä kuvasta voi nähdä sen, että väitöskirjatutkijoiden eli vaativuustasojen 2–4 työntekijöiden suoritusluokat ovat systemaattisesti muita uravaiheita heikompia. Tarkastelemalla vuoden 2023 suoritusprosentin keskiarvoa vaativuusluokittain, saadaan kuva 2.
Kuva 2: keskimääräinen suoritusprosentti vaativuustasoittain vuonna 2023.
Kuviosta nähdään vaativuustasoa 1 (tutkimusavustajat) lukuun ottamatta hyvin lineaarinen kehitys keskimääräisissä suoritusprosenteissa. Uran alkuvaiheen tutkijoiden arvioidaan suoriutuvan uran alkuvaiheen tehtävistä huomattavasti heikommin kuin pidemmälle edenneet henkilöt vaativammista tehtävistään. Koska vain 1/3 jatkaa akateemista uraa väitöksen jälkeen, osittain syyn voisi sanoa olevan, että ”heikommin” suoriutuvia jäisi pois, mutta emme näe näitä jatkavia ”paremmin suoriutuvia” myöskään alemmilla tasoilla. Toisin sanoen menestyviä hyvin suoriutuvia henkilöitä ei uran alkuvaiheessa ole, vaikka heistä osa eteneekin ylemmille vaativuus- ja suoriutumistasoille.
Kuviossa 3 on esitetty huonoimmassa (6–10 %) ja parhaassa (46–50 %) suorituskategoriassa olevien osuudet eri vaativuustasoilla.
Kuva 3: Osuudet huonoimmassa ja parhaimmassa suoritusluokassa.
Palkkakehitys – listapalkat
Ylempänä esiteltiin vain vaativuustasojen keskinäistä suoriutumisvertailua, joka ei ole aivan yksiselitteistä. Oleellisempaa on tarkastella pitkän ajan palkkakehitystä. Listapalkat nousevat yleensä ns. TES-nostoina, jotka ovat viime vuosina olleet pääsääntöisesti prosenttiperustaisia, eli palkat ovat nousseet suhteessa aikaisempaan palkkaan. Oheisessa taulukossa 4 on esitetty listapalkkojen muutokset vuodesta 2011.
Kuva 4: Palkankorotusprosentit ja euromäärät vaativuustasoittain vuodesta 2011.
Korotukset ovat olleet useimmiten prosenttikorotuksia, mutta esim. 1.5.2011 ja 1.8.2014 on ollut tasaeriä ja 1.2.2016 oli pieni (13.30 €) minimikorotus. Yhteensä listakorotukset ovat suhteellisen samanlaisia, n. 19–21 %, mutta absoluuttisina korotuksina vaihteluväli on 300–1300 € palkkakehitystä n. kymmenen vuoden aikana.
Palkkakehitys – henkilökohtainen suoriutuminen
Henkilökohtainen suoriutuminen on yliopiston palkkausjärjestelmässä 6–50 %:n kerroin listapalkkaan, joka määräytyy työssä suoriutumisen perusteella. Suoriutuminen arvioidaan suhteessa kyseiseen vaativuustasoon. Ylempänä käsiteltiin eroja vaativuustasojen välillä, mutta miltä tilanne näyttää suoriutumistasoilla?
Kuviossa 5 on esitetty henkitasojen kehitys vuodesta 2013 eteenpäin. Nousu vuonna 2019 johtui siitä, kun vanhasta 1–9 suoritustasoluokituksesta siirryttiin 6–50 prosenttiperustaiseen malliin, jolloin pienimpien suoritusprosenttien poistaminen nosti keskiarvoja. Useilla vaativuustasoilla, etenkin aloittavien väitöskirjatutkijoiden tasolla 2 keskiarvo tippui takaisin alemmaksi vuonna 2020. Ylemmillä tasoilla 8–11 (lähinnä professorit) ja tasolla 1 (tutkimusavustajat) tämä nosto on taas pysynyt.
Kuva 5: Suoritustasojen kehitys suhteessa vuoteen 2013. Vaati11 suhteessa vuoteen 2016. Keskiarvo on vaativuustasojen keskiarvo, ei koko henkilöstön.
Palkkojen kehitys suhteessa kustannustasoon
Vaikka lieviä uratasokohtaisia eroja voi ylemmistä kuvaajista löytää, käytännön tasolla palkkamääriä tärkeämpi asia on niiden suhde kustannustasoon. Yhdistämällä yliopistojen palkkaratkaisut ja suoritustasojen muutokset elinkustannusindeksin muutokseen vuosina 2010–2023, joka oli 131.11 %, saadaan kuva 5.
Yliopiston opetus- ja tutkimushenkilöstön reaalipalkat ovat siis näillä tiedoilla laskettuna tippuneet n. 7–13 %. Pienet erot uratasojen välillä eivät ole niin oleellisia verrattuna kokonaisvaltaiseen palkkojen tippumiseen.
Luvuista puuttuu suoritustasojen tiedot vuosilta 2010–2013, eikä mahdollisia vaativuus- tai muita lisiä ole huomioitu.
Tämä lopputulema on odotettava lopputulos sille, että yliopistolaiset ovat saaneet toistuvasti liian matalia korotuksia. Yliopistot eivät enää kovinkaan usein pysty kilpailemaan tutkimuslaitosten, ammattikorkeakoulujen tai vaikkapa toisen asteen opettajien palkkojen kanssa. Yliopistoilla on merkittävä rooli TKI-toiminnan ja Suomen kilpailukyvyn kehittäjänä, mutta se kärsii mittavasti siitä, kun enenevissä määrin työ tehdään halvalla tai jopa talkootyönä. Yliopistolaisten palkkojen tulee vastata osaamista ja tehtävien vaativuutta.
Yliopistolaiset ovat tunnetusti erittäin tunnollisia, ja ovat jatkaneet ahkerointia läpi kasvavien tehtävämäärien, laskevien palkkojen ja koronavuosien läpi. Nyt on aika näyttää tämän kaiken arvo.
Pauli Väisänen
Tutkijatohtori ja Tieteentekijöiden hallituksen jäsen