Tutustu uusiin palkkiosuosituksiin

Mitkä asiat vaikuttavat kirjoituspalkkion suuruuteen, entä mitä voi laskuttaa Eduskunnalle antamastaan kirjallisesta lausunnosta? Ovatko maisteri ja dosentti samalla viivalla esitelmäpalkkioissa? Milloin laskuun voi sisällyttää matkakulut?

Monen tieteentekijän kokonaisansionmuodostuksessa muiden kuin työsuhteesta saatavien palkkatulojen merkitys on huomattava. Elanto voi tulla monesta eri tulonlähteestä, kuten opetuksesta, julkisista esiintymisistä tai kirjoituksista. Siksi on tärkeä olla selvillä palkkiotasosta eri tilanteisiin ja tarkoituksiin, jotta osaa suhteuttaa palkkiopyyntönsä oikein. Palkkiopyynnön muotoilussa on hyvä huomioida muun muassa oma koulutustaso ja kertynyt kokemus asiantuntijana, mutta myös esimerkiksi esiintymisten mahdollinen tallentaminen.

Päivitettyihin palkkiosuosituksiimme on sisällytetty uutena elementtinä tohtori- ja dosenttitaksa. Tutustu ja ota käyttöön!

Tieteentekijöiden palkkiosuositukset 2022

 

P.S. Jos teet laskutettavaa työtä, kurkkaa myös Tieteentekijöiden jäsenedut kevytyrittäjille ja yrittäjille. Jäsenenä saat käyttöösi esimerkiksi UKKO Kevytyrittäjyyspalvelun tai OP Kevytyrittäjä-palvelun 20 % alennuksella. Katso lisää Tieteentekijöiden jäsenedut yrittäjille