Tieteentekijät, korkeakoulutuksen muutos ja jatkuva oppiminen

1. Korkeakoulutuksen muutos

Korkeakoulutusmahdollisuuksien laajentuminen erilaisille opiskelijaryhmille, jatkuva oppiminen, globalisaatio ja koulutuksen kansainvälistyminen haastavat tieteentekijät jatkuvasti kehittämään korkeakoulutuksen sisältöjä, pedagogiikkaa ja omaa osaamistaan.

Tieteentekijät opettavat, tutkivat ja toimivat erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Korkeakoulutuksen muutostahti on nyt ehkä nopeampi kuin koskaan ja on syytä pysähtyä tarkastelemaan mitä laadukas korkeakoulutus edellyttää opetustehtävissä toimivilta.

Hyvin resursoidulla suunnittelulla laadukasta etäopetusta ja verkkokoulutusta

Verkossa toteutettu koulutus tukee parhaimmillaan koulutuksen laadun kehittämistä, kun opetuksessa voidaan yhdistää paikasta riippumatta monipuolista osaamista ja tutkittua tietoa.

Korkeakoulujen on kuitenkin huolehdittava riittävistä opetushenkilöstöresursseista, jotta opetuksen suunnittelutyöhön ja digitaalisiin toteutuksiin jää riittävästi työaikaa. Kevään 2020 digiloikka tehtiin vapaa-aikaa säästelemättä (lähde: Tieteentekijöiden koronakysely jäsenille2020), mutta tämä ei ole työhyvinvoinnin, jaksamisen ja turvallisuuden kannalta kestävä pohja.

Verkko-opetus vie perinteistä lähiopetusta enemmän työaikaa, koska opiskelijoiden ohjaamisen, kysymyksiin vastaamisen ja jatkuvan tuen toteuttaminen moninaisilla alustoilla aiheuttaa lisätyötä. Ensimmäiset toteutukset kursseista vaativat aina kunnollista suunnittelu- ja valmisteluaikaa.

Digitaaliset toteutukset vaativat ammattitaitoista asiantuntijahenkilöstöä niin IT-palveluissa, kirjastoissa kuin avoimissa oppimisympäristöissä.

Saavutettavuus on varmistettava riittävillä tukipalveluilla, jotka huolehtivat teknisistä rutiineista ja avustavat pedagogisissa ja teknisissä ongelmissa – tarvittaessa kädestä pitäen.

Esimerkiksi verkkoluentojen tekstittäminen ei ole opetushenkilöstön työn ydintä, vaan saavutettavuus on varmistettava riittävillä resursseilla. Parhaimmissa malleissa korkeakoulu tarjoaa opetushenkilöstölleen valmiin studion henkilöstöineen virtuaaliopetuksen toteutusta varten. Tällöin opettaja saa keskittyä työnsä ytimeen.

Opetushenkilöstö tarvitsee myös mahdollisuuksia hankkia digipedagogista osaamista, joka tukee uusien opetusmuotojen kehittämistä. Opetushenkilöstöllä on lisääntyvä tarve perehtyä uusiin välineisiin ja tapoihin opettaa.

Korkeakoulujen johdon ja opetushenkilöstön on vakavasti harkittava kuinka paljon ns. hybridimalleja korkeakoulutuksessa on jatkossa mahdollista toteuttaa kestävästi. Samanaikaisesti toteutettu lähi- ja etäopetus vaatii opettajan tueksi lisäresursseja, sillä samoilla kursseilla saattaa olla opiskelijoita sekä lähiopetuksessa että etäopetuksessa tai samasta ryhmästä osa paikalla, jopa vuorotellen. Hybridikoulutukset lisäävät joustavuutta ja saavutettavuutta ja siksi ne ovat varmastikin varteenotettava tapa koulutuksen toteutuksessa tulevaisuudessa. Mutta niiden tekninen toteuttaminen ei onnistu totutulla henkilöresurssilla.

Etäopetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa on syytä huolehtia, että työtilat tukevat työntekemistä. Esimerkiksi avo- ja monitoimitilojen käytössä tulee ottaa huomioon opetus- ja tutkimushenkilöstön hiljaisen työtilan tarpeet ja opiskelijoiden yksityisyydensuojaohjaustilanteissa.

Avoimet oppimateriaalit käyttöön oikeudenmukaisesti

Oppimateriaalien avaamiselle ei tällä hetkellä ole olemassa omia resursseja monessakaan korkeakoulussa. Siksi olisikin varmistettava, että korkeakouluissa on riittävät toimintamallit ja palvelut oppimateriaalien avaamiselle sekä tarpeeksi henkilöstökoulutusta. Jos oppimateriaalien avaamista halutaan edistää, on myös huolehdittava siitä, että työntekijöille jyvitetään siihen työaikaa.

Avoimuus tarkoittaa oppimateriaalin vapaata saatavuutta oppijan näkökulmasta, mutta tekijän näkökulmasta se ei tarkoita vaatimusta oppimateriaalien laatimisesta ilmaiseksi. Opettajallakin on tekijänoikeudet omaan opetusaineistoonsa.

Suurin osa yliopistojen henkilökunnasta on määräaikaisessa työsuhteessa. Miten motivoidaan esimerkiksi kuuden kuukauden tai yhden vuoden määräaikaisessa työsuhteessa olevaa opettajaa tai tutkijaa käyttämään kallisarvoista työaikaansa oppimateriaalien avaamiseen? On muistettava, että tekijänoikeudella on läheinen yhteys opetus- ja tutkimushenkilökunnan oikeuteen hankkia toimeentulonsa. Erityisesti määräaikaisessa työsuhteessa toimivan opetus- ja tutkimushenkilökunnan mahdollisuushankkia toimeentulo ja edetä työurallaan vaarantuu, ellei heillä ole pysyviä oikeuksia oman tieteellisen ja taiteellisen työnsä tuloksiin. Paras tapa sitouttaa tieteentekijät tuomaan edelleen uutta lisäarvoa koko korkeakouluyhteisölle on se, että tutkimus- ja korkeakouluinstituutiot myös itse sitoutuvat tutkijoihinsa ja opettajiinsa.

Oppimateriaalien avoimuus ei tarkoita oppimateriaalien omistusoikeuden siirtymistä korkeakouluille, vaan oppimateriaalin avaamista yleisesti kaikkien käyttöön. Avaamisen tuleekin aina olla oppimateriaalin laatijan omassa harkinnassa.

Opettajan perustehtäviin ei lähtökohtaisesti kuulu myöskään opetusmateriaalin valmistaminen muiden tarpeisiin. Opetusalalla on siksi vakiintunut käytäntö, jonka mukaantyönantajalle ei siirry mitään oikeuksia materiaalin käyttämiseen pelkästään palvelussuhteen perusteella. Opettajan tekemän opetusmateriaalin tekijänoikeudet kuuluvatkokonaisuudessaan työntekijälle ja työnantajan käyttöoikeus edellyttää aina nimenomaista,mielellään kirjallista, sopimista kohtuullista korvausta vastaan.

2. Osaamistason nosto ja koulutusvastuiden ja -määrien lisäykset

Valtioneuvosto on päättänyt laajentaa 2020 viiden ammattikorkeakoulun ja neljän yliopiston koulutusvastuita.

Koulutus- ja osaamistason nostamiseksi yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa lisätään yhteensä noin 10 000 aloituspaikkaa vuosina 2020–2022. Korkeakoulut ovat osaajapulaan vastaamiseksi myös lisänneet opetusyhteistyötä.

Määräaikaisella henkilöstöllä ei hoideta pitkän aikajänteen koulutusratkaisuja

Koulutuslaajennusten lisärahoitus on nyt kokonaisiin tutkintoihin, ei vuodeksi tai kahdeksi. Yliopistojen olisi nyt tehtävä pitkäjänteistä henkilöstöpolitiikkaa ja tämä on koko yliopistonvastuulla, ei yksittäisen laitoksen tai yksikön vastuulla.

Yliopistojen on lisäresursseilla vakinaistettava ensisijaisesti nykyistä määräaikaista henkilöstöä ja sen jälkeen rekrytoitava lisähenkilöstöä. Yliopistot siirtyivät jo vuonna 2010 työsopimuslain piiriin, mikä tarkoittaa sitä, että jatkuvasti määräaikaisilla työsopimuksilla tehtävää hoitanut työntekijä voidaan ja myös tulee vakinaistaa hoitamaan kyseistä työtehtävää. Uuden yliopistolain aikana ei tule enää lähtökohtaisesti avata erillistä hakua tehtäviin, joihin löytyy jo määräaikainen työntekijä yliopiston palveluksesta. Ainoastaan professorin vakituinen tehtävä tulee yliopistolain mukaisesti asettaa julkisesti haettavaksi otettaessa henkilö toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, mikäli tehtävään ei kutsuta ansioitunutta henkilöä, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Pääluottamusmiesten on käytävä säännöllisesti yliopistoissa määräaikaisuustarkasteluja yhdessä työnantajan kanssa.

Yliopistojen sisäiset rahanjakomallit ovat henkilöstörekrytointien kannalta keskeisessä asemassa. Opetuksen laadun ja tutkinto-ohjelmien kehittäminen vaatii pitkäjänteisesti sitoutunutta henkilöstöä. Määräaikaisuudet aiheuttavat ylimääräistä silppua ja tehottomuutta opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Mikäli korkeakoulussa on tilanne, että myös uutta opetushenkilöstöä pystytään rekrytoimaan koulutuslaajennuksien toteutukseen, uusien työtekijöiden perehdytykseen on varattava riittävät resurssit.

Opiskelijoiden tukeen riittävästi työaikaa

Jatkuvan oppimisen ja suurten sisäänottomäärien seurauksena korkeakouluihin tuleva entistä suurempi opiskelijamäärä aiheuttaa lisäohjaustarvetta. Opiskelijajoukko on entistä moninaisempi, todistusvalinnan kautta tulevien opiskelijoiden osaaminen on erilaista kuinpääsykokeen kautta valikoituvien. Akateemisissa taidoissa on puutteita ja heikompien ohjaamiseen kuluu runsaasti työaikaa. Erilaiset opiskelijaryhmät voitaisiin nähdä myös rikkautena ja opiskelua rikastavana ja monipuolistavana tekijänä.

Samoin kuin laajenevat perustutkinto-opiskelijaryhmät, myös jatkuvan oppimisen ryhmät tarvitsevat ohjausresurssin, koska oppijat tarvitsevat tukea ja tutorointia. Tämä saattaa vaatia erilaista ammatillisen ohjaamisen ammattitaitoa, jonka hankkimiseen opetushenkilöstölle tulee varata työaikaa.

Jatkuvan oppimisen ryhmiä ei voi automaattisesti yhdistää muihin perusopiskelijaryhmiin. Korkeakoululainsäädäntöön lisätty tilauskoulutus kotimaisille vaatii koulutuksen räätälöintiä opiskelijan tarpeisiin.

Ohjaus on osa opetushenkilöstön työtä, ihan kuten opetuskin

Keskeisiä toimijoita opiskelijoiden ohjauksessa ovat yliopistojen opettajat. Opintojen ja opiskelijoiden ohjaus on keskeinen osa opetus- ja tutkimushenkilöstön työtä, opintoneuvonta on opintohallinnon tehtäviä. Ohjaus tehdään tiiviissä yhteistyössä opintopalveluiden kanssa. Tutkimus- ja opetushenkilöstö on avainasemassa siinä, miten opiskelijat sitoutuvat omaan alaansa. Opintoneuvonta tukee opiskelijoita yleisissä opiskeluun liittyvissä kysymyksissä, ja lisäksi opintopsykologipalveluita tarvitaan mahdollisissa vakavammissa opiskelutaitoihin liittyvissä ongelmissa. Tieteentekijät pitävät tärkeänä moniammatillista yhteistyötä opiskelijoiden ohjauksessa ja neuvonnassa. Eri henkilöstöryhmät muodostavat yhdessä opiskelijoita opintopolulla tukevan verkoston.

3. Jatkuvan oppimisen tarjonnan edellytykset

Uudet osaamistarpeet henkilöstölle

Jatkuva oppiminen luo henkilöstölle erityisesti yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen liittyviä osaamistarpeita, verkostojen rakentamiseen pitää olla aikaa ja tähän on hankittava osaamista. Jatkuvan oppimisen edistäminen vaatii uusia taitoja ja toimintamuotoja.

Tämä vaatii yliopistoilta pitkäjänteistä kehittämistä ja perusteellista pohdintaa uusista osaamistarpeista. Lisäksi jatkuva oppiminen vaatii johdolta selkeitä vastuujakoja, roolittamista ja resursseja. Vastuiden konkretisointi tapahtuu henkilötason työsuunnitelmissa.

Parhaimmillaan yhteistyöhankkeissa tieto koulutuksen ja työelämän välillä tulevaisuuden osaamistarpeista välittyy sujuvasti, ja opetus- ja tutkimushenkilöstöllä on keskinen välittäjärooli koulutuksen ja yhteiskunnan tarpeiden yhteensovittamisessa. Työelämässä kaivataan osaamisen uusiutumista, toisaalta opiskelijat vielä etsivät omaa alaansa ja sitä mitäosaamista tulisi hankkia.

Toisaalta uusien ammattitaitovaatimusten hankkiminen ei voi olla yksittäisten opettajien harteilla, vaan korkeakouluissa tulee olla systemaattisia rakenteita, jotka tukevat työelämäyhteistyötä. Yliopistoilla saattaa olla tässä opittavaa ammattikorkeakoulusektorilta.

Opetushenkilöstö tarvitsee tuekseen asiantuntijahenkilöstöä ja valmiita verkostoja, joidenavulla koulutuksen suunnittelu ja toteutus voidaan järjestää tehokkaasti ja laadukkaasti.

4. Kansainvälisen yhteistyön toteutus jatkossa

Meneillään oleva COVID-19-pandemia on rajoittanut merkittävällä tavalla opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kansainvälistä liikkuvuutta, työskentelymahdollisuuksia ja laajemminkin kansainvälistä yhteistyötä.

Lisäksi pandemialla saattaa olla merkittävät jälkivaikutukset tieteellisen yhteistyön ja opetusyhteistyön järjestämiseen myös tulevaisuudessa. Koko liikkuvuuskonsepti on muutospaineessa digitaalisten työskentely-ympäristöjen tullessa entistä laajemmin käyttöön. Suomen Akatemia on aloittanut hankkeen, jossa tarkastellaan liikkuvuutta erityisesti tutkijan tehtävien näkökulmasta. Myös EU-rahoituksen käyttöön odotetaan uusia linjauksia.

Yksilöiden liikkumis- tai liikkumattomuusvapautta ei voi rajoittaa

Rahoituksen, meritoitumisen tai työnsaannin kytkeminen siihen, että sijaitsee jonkin tahon ilmoittaman ajan fyysisesti eri paikassa, on yksilöiden liikkumisvapautta rajoittava vaatimus. Kun henkilöstön taustat ja elämäntilanteet ovat niin moninaisia, liikkuvuusvaatimukset asettavat tutkijat ja opettajat epätasa-arvoisiin ja jopa kohtuuttomiin tilanteisiin.

Kokemusta monenlaisista työskentely-ympäristöistä voi saada hyvin eri tavoin. Kansainvälistymisen moninaiset muodot 2020-luvulla tulee ottaa huomioon, matkustaminen ei ole ainoa kansainvälistymisen mittari.

Kvantitatiivisten liikkumismittareiden sijaan tulee tarkastella kansainvälisen yhteistyön laatua ja tuloksia.

Korkeakoulutus ja jatkuva oppiminen -työryhmän linjapaperi 2020

• Korkeakoulutuksen muutospaineet, korkeakoulupedagogiikan kehittäminen ja jatkuva oppiminen ovat Tieteentekijöiden erityisedunvalvontateemoja 2020.
• Tieteentekijöiden toimintastrategian mukaan ”Meille keskeinen tieteen tekemisen arvo on tutkitun tiedon tuottaminen tieteellisin menetelmin…Tiedeyhteisön kollegiaalisuus takaa sen, että uusi tieto ja tulkinnat asettuvat oikeille paikoilleen tiedontuotannon ja uuden informaation tulvassa.”
• Tutkittu tieto päätöksenteon pohjana on käytössä myös liiton omissa valmistelutyöryhmissä. Korkeakoulutuksen ja korkeakoulupedagogiikan tutkijat Nina Haltia, Vesa Korhonen, Anne Nevgi ja liiton pitkäaikainen aktiivi Erkki Pesonen ovat liiton puheenjohtaja Maija S. Peltolan johdolla valmistelleet korkeakoulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen liittyviä kantoja. Toiminnanjohtaja Johanna Moisio on toiminut työryhmän sihteerinä.
• Tässä työssä lähtökohtana on ollut henkilöstön näkökulma ja taustana poikkeukselliset olosuhteet koronavuonna 2020. Liiton hallitus on hyväksynyt kannat 9.10.2020 kokouksessaan.