Ehdota Vuoden tieteentekijää 2023!

Lähetä ehdotuksesi Vuoden tieteentekijä -tunnustuksen ja 5000 euron palkinnon saajaksi viimeistään 6. marraskuuta 2023.  

Vuoden tieteentekijä -palkinto on liittomme vuosittain myöntämä tunnustus yhteiskunnallisesti aktiiviselle tieteentekijälle. Tunnustus myönnetään tieteen ja tutkimuksen parissa työskentelevälle henkilölle, joka on kuluneen vuoden aikana edistänyt tutkimustyön edellytyksiä ja tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tai tuonut myönteistä julkisuutta tieteen tekemiselle.  

Kutsumme Tieteentekijöiden jäsenet ja kaikki tutkitun tiedon ystävät esittämään ehdokkaansa Vuoden tieteentekijä -palkinnon saajaksi!

Vuoden tieteentekijä on 

  • edistänyt teoillaan tai toiminnallaan tiedeyhteisön mahdollisuuksia pitkäjänteiseen tieteen tekemiseen tai 
  • tuonut myönteistä julkisuutta tieteen tekemiselle ja Tieteentekijöiden liiton ajamille asioille tai 
  • edistänyt tutkitun tiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa  

Vuoden tieteentekijä voi työskennellä esimerkiksi yliopistossa, tutkimuslaitoksessa, yrityksessä tai järjestössä. Hän saattaa olla kollega lähipiiristäsi tai joku, jonka työtä olet seurannut julkisuudessa. 

Lähetä ehdotuksesi ytimekkäine perusteluineen oheisen lomakkeen kautta viimeistään 6. marraskuuta. Laita mukaan sekä omat että ehdokkaasi yhteystiedot. Arvomme ehdotuksen jättäneiden kesken 150 euron arvoisen lahjakortin Lippu.fi-verkkokauppaan. 

Tieteentekijöiden hallitus tekee päätöksen Vuoden tieteentekijästä esiraadin valitsemien ehdotusten perusteella. Julkistamme palkinnonsaajan joulukuun alussa. 

Tieteentekijöiden liitto on valinnut Vuoden tieteentekijän vuodesta 1997. Viime vuonna palkinto myönnettiin kulttuurintutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen dosentti Tuija Saresmalle.

EHDOTA VUODEN TIETEENTEKIJÄÄ TÄSTÄ