Se syksy on jäänyt mieleeni kammottavana. Kulminaatiopiste oli, kun jouduin lähtemään kesken hääpäiväillallisen ravintolasta kotiin voimakkaan päänsäryn vuoksi. Kun kodin eteisessä puolisoni irrotti otteensa minusta hetkeksi, tuuperruin lattialle. En ollut koskaan aiemmin kärsinyt migreenistä, kun siitä sitten yli 30-vuotiaana tulikin yhtäkkiä tuttu vieras.
Kuitenkaan nämä uudet päänsäryt eivät olleet se juurisyy, miksi tuo syksy tuntui kammottavalta. Samana syksynä kirjoitin oman palkallisen (määräaikaisen!) tutkijantyöni ohessa illat ja viikonloput postdoc-hakemusta Suomen Akatemialle. Hakemuksesta oli jo edelliseltä kierrokselta pohja valmiina, mutta työtä oli silti huomattava määrä: koko teoreettinen viitekehys piti ajatella uudestaan ja muutenkin hioa suunnitelmasta kunnianhimoisempi.
Jälkikäteen ajateltuna ei ollut kovin yllättävää, että kehoni totesi rajan tulleen vastaan.
Akateemista työtä hyvinvoinnin kustannuksella
Se, että kirjoitin uutta rahoitushakemusta muun tutkimustyöni päälle illat ja viikonloput, ei ole akateemisessa maailmassa millään muotoa ainutlaatuinen tilanne. Erinäiset kyselyt kertovat karusta todellisuudesta korkeakouluissa: yletön työn tekeminen niin yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissakin on valitettavan tunnettu ongelma. Tieteentekijöiden jäsenkyselyssä yli puolet yliopistoissa työskentelevistä vastaajista kertoi tekevänsä palkatta töitä työehtosopimuksessa sovittua enemmän (Puhakka, 2020, 87–88). Ammattikorkeakoulujen henkilöstölle suunnatussa kyselyssä puolestaan esimerkiksi yliopettajat kertoivat tekevänsä tutkimustyötä ”ylimääräisellä” ajalla (Mäki ym., 2019, 67–68).
Kukaan ei varmaankaan kiistä sitä, että tämä on tieteentekijöiden hyvinvoinnin kannalta kestämätön toimintamalli. Kunnollisen työstä palautumisen hyvinvointivaikutukset ovat kiistattomat. Yletön työn tekeminen oman hyvinvoinnin kustannuksella onkin tuhoisaa polttoainetta akateemiselle oravanpyörälle.
Miksi ihmeessä tieteentekijät sitten tekevät työtä vapaa-ajallaan oman hyvinvointinsa rajoilla? Helppoa olisi ajatella, että tieteentekijät ovat vain niin kertakaikkisen omistautuneita tieteelle, että he riemumielin uhraavat sille kaiken hereilläoloaikansa ja mielellään vielä näkevät uniakin uusista teoreettisista läpimurroista ja innovatiivisista sovelluksista. Palo tieteentekemistä kohtaan on ehkäpä osa totuutta, mutta ei missään nimessä koko selitys.
Epävarmuutta ja akateemisen työn aliresursointia
Yksi iso taustalla vaikuttava tekijä on epävarmuus. Siitä on valtaosin kummunnut myös oma yletön työntekoni. Kun oma (tai tutkimusryhmän muiden jäsenten) tulevaisuus akateemisessa työelämässä on jatkuvasti vaakalaudalla, minkään määrän työtä ei voi varsinaisesti luottaa olevan riittävästi. Tämä tekijä on kouriintuntuva yliopistosektorilla, jossa määräaikaiset työsuhteet ovat hämmentävän sitkeästi enemmän pääsääntö kuin poikkeus jopa väitelleen opetus- ja tutkimushenkilöstön kohdalla.
Toinen ylettömän työnteon taustalla vaikuttava tekijä on akateemisen työn auttamaton aliresursointi. Valtaosa tutkimustyöstä rahoitetaan projektiluonteisesti, mutta esimerkiksi julkaisuprosessit vaativat usein projekteja pidempiä aikajänteitä. Näin projektien ulkopuolelle jäävää työtä kasaantuu helposti.
Tämä tekijä tulee näkyviin tällä hetkellä myös ammattikorkeakouluissa, joissa soveltavaa tutkimusta tehdään yhä enemmän. Tutkimuskulttuuri on perinteisesti kehittämistoimintaan keskittyneissä ammattikorkeakouluissa vielä kovin nuorta, ja tämä haastaa työn tarvittavaa resursointia. Mikäli johdossa ei täysin ymmärretä tutkimustyön vaatimaa aikaa, on riskinä, että tieteentekijät päätyvät kirjoittamaan kunnianhimoisia rahoitushakemuksia ja tieteellisiä julkaisuita loppuun vapaa-ajallaan. Ne kun ovat tutkimustyön kulmakiviä, joita ei voi jättää tekemättä, vaikka kuinka oma organisaatio ministeriön rahoitusmallissa saisikin pisteet kotiin pelkästä blogikirjoituksestakin.
Toisaalta tutkimuskulttuurin nuoruus voi olla ammattikorkeakouluille etu: haitalliset uskomukset ylettömän työntekemisen normaaliudesta eivät välttämättä ole ehtineet pesiytyä osaksi organisaatioiden kivijalkaa. Toivottavasti ammattikorkeakoulut jatkavatkin soveltavaa tutkimusta tekevän henkilöstönsä työolojen ja -tehtävien kehittämistä niin, että TKI-toiminnan kasvu tapahtuisi kestävällä ja inhimillisellä pohjalla (ks. Tiitinen, 2023).
Ei koskaan enää!
Mitä sitten kävi sille rahoitushakemukselle, jonka kirjoittamisen alttarille uhrasin hyvinvointini muutama syksy sitten? Se, hitto vieköön, rahoitettiin. Kun sain päätöksen, olin totta kai iloinen, mutta toisaalta tunsin syvää vastenmielisyyttä. Olisi ollut helppo syyttää akateemisten arpajaisten epäreiluutta, jos rahoitushakemuksen tulos olisi tullut paluupostissa hylättynä. Nyt kuitenkin rahoittaja validoi epäterveen puurtamiseni. Jatka vain hyvinvointisi rajamailla, niin rahaa tulee!
Tällä hetkellä oman hyvinvoinnin asettaminen etusijalle on valitettavasti näköjään oltava oma aktiivinen päätös, koska kukaan muu ei sitä akateemisessa maailmassa puolestamme tee. Minun päätökseni oli, että koskaan enää en aseta itseäni tähän vaaralliseen oravanpyörään. Tämä päätös on pitänyt. Rehellisyyden nimessä päätöksen toimeenpano on kuitenkin huomattavasti helpompaa nykyisen toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen turvin.
Työhyvinvoinnista ja inhimillisistä työskentelyolosuhteista huolehtiminen ei kuitenkaan pitäisi olla vain yksilöiden päätösten varassa, vaan niistä on pidettävä kollektiivisesti huolta. Tieteentekijöiden työnantajien ja rahoittajien olisikin syytä herätä tähän todellisuuteen.
Sanni Tiitinen
Kirjoittaja on Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja ja Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät ry:n puheenjohtaja. Hän työskentelee vanhempana tutkijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Vapaa-ajallaan hän harrastaa luovaa kirjoittamista, joogaa ja lenkkeilyä koiriensa kanssa – eikä kirjoita enää rahoitushakemuksia vapaa-ajallaan.
Kuva: Jonne Renvall / Tampereen yliopisto
Lähteet:
Mäki, K., Vanhanen-Nuutinen, L., Mielityinen, S. & Hakamäki, S-P. (2019) Kiviä ja keitaita II. Ammattikorkeakoulutyö muutoksessa. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. https://www.haaga-helia.fi/sites/default/files/file/2020-10/kivia-ja-keitaita.pdf
Puhakka, A. (2020) Niin pitkä on matka… Tieteentekijöiden liiton jäsenkysely 2019. Tieteentekijöiden liitto. https://tieteentekijat.fi/assets/uploads/2020/09/Tieteentekijoiden-jasenkysely2019_Niin-pitka-on-matka.pdf
Steed, L. B., Swider, B. W., Keem, S. & Liu, J. T. (2021) Leaving Work at Work: A Meta-Analysis on Employee Recovery From Work. Journal of Management, 47(4), 867–897. https://doi.org/10.1177/0149206319864153
Tiitinen, S. (2023) Kestävää ja inhimillistä kasvua ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaan. Artikkeli 5/2023. Akava Works. https://akavaworks.fi/julkaisut/artikkelit/kestavaa-ja-inhimillista-kasvua-ammattikorkeakoulujen-tki-toimintaan/
Vipunen – opetushallinnon tilastopalvelu: Ammattikorkeakoulujen henkilöstö. Tietolähde: OKM:n vuosittainen tiedonkeruu. https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/Amk%20henkil%C3%B6st%C3%B6%20-%20vuosi.xlsb