Tieteentekijät on mukana uudistamassa työn tekemisen muotoja, koska meillä on paras asiantuntemus tutkimustyön luonteesta ja sen edellytyksistä. Pyrimme siihen, että työn murros, työn tekemisen uudet muodot, tieteen kansainvälisyys ja uramallit palvelevat tieteentekemisen ja tutkimustyön erityispiirteitä mutta eivät aseta työntekijää haavoittuvaan asemaan.
Tavoitteemme on, että vuonna 2025 olemme määrätietoisesti matkalla kohti tilannetta, jossa enemmistö yliopistolaisista ja tieteentekijöistä työskentelee pysyvissä työsuhteissa.
Tieteentekijöiden mielestä tutkijan urien vetovoiman turvaamiseksi yliopistoissa on otettava suunta kohti tavoitetta, että 30 % vakinaisia ja 70 % määräaikaisia -suhde käännetään toisinpäin.
Tieteentekijöiden tutkijanuratyöryhmä käsitteli syksyn 2020 ja kevään 2021 aikana tutkijanuraan ja määräaikaisuuksiin liittyviä keskeisiä ongelmakohtia suomalaisella korkeakoulu- ja tiedesektorilla. Työryhmän esitys on toiminut pohjana liiton hallituksen päättämille suosituksille tieteentekijöiden työurien kehittämiseksi yliopistoissa ja määräaikaisuuksien vähentämiseksi .
Suosituksissamme on viisitoista kohtaa, jotka jakautuvat neljän teeman alle: määräaikaisuusongelma, urapolut, yhdenvertaisuus ja johtaminen.