Uusi yhdistys Tieteentekijöissä: Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät

Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät, Samkot ry, on aloittanut toimintansa. Tieteentekijät hyväksyi uuden valtakunnallisen yhdistyksen jäsenekseen 14. huhtikuuta 2023. Taustalla uuden yhdistyksen perustamiselle on jäsenlähtöinen tarve.

TKI-toiminta on ammattikorkeakouluissa vahvistunut ja yhä useampi tieteentekijä työskentelee sektorilla; tämä näkyy myös Tieteentekijöiden jäsenkunnassa. Ammattikorkeakouluissa työskentelevät jäsenet ovat olleet hajallaan liiton eri yhdistyksissä. Uusi valtakunnallinen yhdistys, Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät, Samkot ry. perustettiin jäsenten aloitteesta vahvistamaan ammattikorkeakoulusektorin edunvalvontaa.

– Olen toiminut Tieteentekijöillä aktiivina useamman vuoden, ja itselleni on ollut tärkeää se, että liitto on kaikkien tieteentekijöiden liitto. Kuitenkin, kun oma työpaikkani vaihtui pari vuotta sitten yliopistosektorilta ammattikorkeakouluun, hahmotin, että liiton toiminta on vielä monelta osin kovin yliopistokeskeistä, sanoo Tieteentekijöiden varapuheenjohtaja ja Samkot ry:n puheenjohtaja Sanni Tiitinen.

– Toki mielessäni kävi, täytyykö minun työpaikan vaihdoksen vuoksi vaihtaa liittoa. Ammattikorkeakoulusektorilta ei kuitenkaan löydy toista luontevaa kotipesää. Itselläni on hyvin vahva tieteentekijän identiteetti, ja pidän tärkeänä sitä, että oma liittoni kehittää sekä omia työskentelyedellytyksiäni että puhuu laajemminkin tieteentekemisen ja tutkitun tiedon puolesta, Tiitinen jatkaa.

Käytännön toimet uuden yhdistyksen osalta ovat valmiina, ja Samkot ry:hyn voi tästedes liittyä jäseneksi. Myös liiton muut yhdistykset voivat edelleen toimia kotipesänä ammattikorkeakouluissa työskenteleville tieteentekijöille.

Viime vuonna Tieteentekijät järjesti ammattikorkeakouluissa työskenteleville jäsenille kaksi keskustelutilaisuutta etänä. Tilaisuuksissa nousi esiin vahvemman edunvalvonnan tarve nimenomaan ammattikorkeakoulusektorilla. (Lue blogi: Tieteentekijöiden työskentelyoloja kehitettävä ammattikorkeakouluissa)

Tieteentekijöiden hallitus piti ammattikorkeakouluyhdistyksen perustamista konkreettisena ja toivottuna askeleena kaikkien tieteentekijöiden liitto -tavoitteen saavuttamiseksi. Paikallisyhdistystoiminnassa vahvuus on yhteisöllisyys, ja uusi yhdistys helpottaa olemassa olevien yhdistysten edunvalvontaa.

– Samalla, kun TKI-toiminta ammattikorkeakouluissa on lisääntynyt, tieteentekijöiden työskentelyolosuhteisiin liittyvät asiat ovat nousseet ajankohtaisemmaksi ammattikorkeakouluissa. Hienoa, että meillä on nyt yhdistys, joka pystyy tukemaan edunvalvontaamme aiempaa laajemmin TKI-sektorilla, tiivistää Tieteentekijöiden puheenjohtaja Tero Karjalainen.

Lisätiedot:

Sanni Tiitinen, puheenjohtaja, Samkot ry
sanni.tiitinen(at)tieteentekijat.fi

 

Lue myös blogi:

TKI-työ etsii omaa paikkaansa ammattikorkeakoulusektorilla