Työyhteisö ja annus horribilis

Korona on tunnetusti siirtänyt monia yliopistojen toimintoja suoritettavaksi etänä. Vanhan kliseen mukainen tutkijankammio on saanut uuden merkityksen keittiön pöydästä tai sohvannurkasta. Toisen kliseen mukainen kateederiopetus taas annetaan tyhjälle salille tai ruudun yläreunassa vilkkuvalle kameralle. Yhteisöllisyyttä ja yhteisön kokemusta läsnäolon puute haastaa, koska vuorovaikutus on paitsi vähentynyt myös muuttanut muotoaan.

Mustille Zoom-laatikoille opettaminen käy raskaaksi: opettajan täytyy vain koettaa kuvitella hannat ja villet sinne ruudun taakse. Samoin Teams-palaveri mustien laatikoiden ja suljettujen mikrofonien kanssa ei myöskään yllä samaan kuin samassa fyysisessä tilassa oleminen. Kohtaaminen on kuin katsoisi ison valkokankaan elokuvaa kännykän ruudulta: kuva ja ääni näkyvät jotenkin, mutta kohtaamisen taika puuttuu.

Suurin osa fyysisistä tapahtumista on hyvästä syystä peruttu. Vaput, pikkujoulut, perjantaikaffet, after workit ovat jääneet toteutumatta. Yhteisöä sitova sosiaalinen liima uhkaa kuivahtaa.

Muistammeko Teamsissa kysyä kollegalta: Mitä sinulle kuuluu? Pärjäätkö sinä?

Epidemia päättyy aikanaan, ja pystymme palaamaan taas työpaikoille. Ehkä arvostamme työtilan ja työyhteisön merkitystä enemmän sitten kun väistämättä tilanne taas palaa normaaliksi. Ehkä myös muistamme, etteivät työyhteisöissämme kaikki ole yhtä onnellisessa asemassa. Esimerkiksi tuntiopettajat ja apurahatutkijat ovat saattaneet tehdä kauhisteltua etäopetus- ja tutkimustyötä keittiöistään tai olohuoneistaan käsin jo paljon aiemmin. Kun palaamme taas luentosaleihin, monelle opettajalle tai opiskelijalle ei varmaankaan tule ikävä Zoomia tai Teamsia. Digiloikkaus kuitenkin on tuonut joustavuutta, ja aika näyttää, minkälaiseen asentoon opetus sitten asettuu.

Tiedonkulku ja sitoutuminen yhteiseen yhteisöön kulkevat käsi kädessä. Viestinnän merkitys johdolta opetushenkilöstölle ja opiskelijoille korostuu. Koronankin aikana yhteinen juna kulkee eteenpäin – tieto ja oman mielipiteen ilmaisemisen mahdollisuus ovat tärkeämpiä kuin koskaan. Tästä syystä on tärkeä meidän edunvalvojienkin löydettävä kanavat, joilla tavoitamme jäsenet. Näin voimme tuoda heille jälleen tietoa ja luoda yhteisöllisyyttä. Paikallinen toiminta voi olla myös virtuaalista: yhteisiä tilaisuuksia, webinaareja ja muita vastaavia tilaisuuksia. Hyvä osoitus on yhteistyön mahdollisuuksista YLL/OAJ:n ja Tieteentekijöiden yhdessä järjestämästä Yliopistoseminaarista 27.11., jonka yhteydessä on myös yhteistä luottamusmieskoulutusta.

Kun tilanne palautuu normaaliksi, toivon itse, että myös paikallinen yhteistyö jatkuu eri yliopistoissa.

 

Santeri Palviainen

kirjoittaja on Yliopistojen opetusalan liiton YLL:n puheenjohtaja