Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa vallitsee paradoksi, kirjoittavat OAJ:n ja Tieteentekijöiden erityisasiantuntijat Hanna Tanskanen ja Maija Mattila. Yhtäältä tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen tärkeys tunnistetaan ja niihin halutaan panostaa, toisaalta tosi paikan tullen panostukset jäävät puolitiehen ja vastuita ladataan lisää ilman lisärahaa.
Suomen tiede- ja korkeakoulupoliittista keskustelua seuratessa tuntuu joskus, että eri toimijoiden todellisuudet eivät kohtaa. Kansallista politiikkaa valmistellaan ja määritellään linjapapereissa, tiekartoissa, työryhmien raporteissa ja selonteoissa. Viimeisimpien linjausten joukossa ovat joulukuussa julkaistu kansallinen tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatioiden päivitetty tiekartta eli lyhyemmin tki-tiekartta sekä parlamentaarisen tki-työryhmän loppuraportti.
Linjapaperit, tiekartat ja muut vastaavat suunnitelmat ovat tietenkin tärkeitä ja ne luovat kehittämiseen suuntaviivoja. Esimerkiksi parlamentaarisen tki-työryhmän työn tuloksena esitetään rahoituslakia, joka edistäisi tavoitetta tki-menojen kasvattamiseksi neljään prosenttiin bkt:stä vuoteen 2030 mennessä. On toivoa herättävää, että eduskuntapuolueet ovat löytäneet yhteistä tahtoa ja konsensusta.
Tieteentekijät on esittänyt, että rahoituslakiin kirjattaisiin säännölliset indeksikorotukset. OAJ on halunnut, että tki-toimenpidesuunnitelmassa linjattaisiin konkreettisia toimia eri toimijoiden, myös ammattikorkeakoulujen, tki-työn vahvistamiseksi.
Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tukeminen osoittautunut vaikeaksi
Näiden tavoitteiden rinnalla kulkee toisenlainen todellisuus. Hyvän alun jälkeen nykyisellä hallituksella ja samoin viime vuosikymmenen hallituksilla on ollut vaikeuksia pitää kiinni suunnitelmista nostaa tutkimus- ja kehitysrahoitusta. Edes vakaan tason turvaaminen ei ole onnistunut.
Veikkausvoittovarojen väheneminen korvattiin kuluvan vuoden budjetissa, ja nyt näyttää onneksi siltä, että ne korvataan myös tulevina vuosina täysimääräisesti. Mutta jotta neljän prosentin kasvu-uralla pysyttäisiin, täytyisi tki-määrärahoja lisätä vuosittain 200 miljoonalla eurolla.
Leikkaus tutkimuksesta on aina leikkaus koulutuksesta
Olisi tärkeää muistaa, että korkeakouluissa tutkimus ja koulutus kulkevat käsi kädessä. Yliopistoissa samat ihmiset opettavat ja tutkivat. Jos tutkimuksesta leikataan, se tarkoittaa vääjäämättä leikkausta myös koulutukseen. Korkeakoulutus rakentuu tutkitun tiedon pohjalle.
Jos koulutukseen liittyviä velvoitteita lisätään ilman lisäpanostuksia, tutkimuksen tekeminen joutuu ahtaalle. Sekä laadukas koulutus että tutkimus ovat tärkeä osa vetovoimaista tki-ympäristöä. Koulutusvastuita lisättiin OKM:n päätöksellä korkeakoulujen hakemuksien pohjalta hiljattain merkittävästi, eikä pysyvää lisärahoitusta ole luvattu.
Avoimena ovat kysymykset siitä, miten ja mistä resursoidaan pandemiasta johtuvien osaamisvajeiden paikkaus, yhä monimuotoisemman opiskelijajoukon opetus ja ohjaus, avoimen korkeakoulutuksen kehittäminen, etäluentojen saavutettavuuden parantaminen ja Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneiden ulkomaalaisten työllistymisen edistäminen. Nämä ovat haasteita jo nyt, puhumattakaan aloituspaikkalisäyksistä nyt ja tulevaisuudessa.
Korkeakoulujen henkilöstö on työskennellyt lähes kaksi vuotta pandemiaolosuhteissa venyen. Aina ei ole tiennyt, järjestetäänkö seuraavan viikon opetus lähiopetuksena, etänä vai hybridinä. Termistön merkityskin vaihtelee puhujan mukaan. Useissa yliopistoissa painiskellaan toimimattomien tietojärjestelmien kanssa. Tämä todellisuus on hyvin erilainen kuin linjapapereiden ja visioiden korulauseet.
Sivistys on syvä arvo, ei kapeaa taloudellisen hyödyn tavoittelua
Tieteen rahoitusta puolustettaessa on houkutus vedota taloudelliseen hyötyyn, jota tutkimus osaltaan tuottaa. Tällainen lähestyminen on havaittavissa useimmissa tki-linjapapereissa ja kuuluu myös suomalaisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan traditioon. Koulutuksen typistyminen oppimiseksi ja osaamiseksi on osa samaa jatkumoa.
Virkistävänä poikkeuksena tästä on eduskunnan sivistysvaliokunnan hiljattainen mietintö valtioneuvoston koulutuspoliittisesta selonteosta. Mietinnön mukaan selonteossa sivistys määritellään varsin kapeana ja liiaksi yhteiskunnan teknisistä tarpeista määrittyvänä. Valiokunnan mukaan sivistys on osa ihmisyyttä siinä missä esimerkiksi ihmisoikeudet määrittävät demokratiaa. Myös parlamentaarisen tki-työryhmän loppuraportissa linjataan, että suomalaisen tki-politiikan lähtökohtana on tieteen vapaus ja yliopistojen autonomia. Raportin mukaan ne ovat yhteiskunnan syviä arvoja.
Parannusta tieteen rahoitukseen on tuskin kuitenkaan näköpiirissä, jos tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä ei kylliksi ymmärretä ja korosteta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Myönteistä on, että pääministeri Marin on viestittänyt haluavansa turvata tutkimusrahoituksen ensi vuodelle. Koko väestön läpäisevässä koulutuksessa varhaiskasvatuksesta lähtien tiivistyy valtava määrä tieteellistä tietoa ja ymmärrystä, ja jonkun on se tieto ja ymmärrys tuotettava. Sivistys edellyttää, että ihmisen toimintaa, luontoa, teknologiaa ja koko universumia sekä näiden yhteistoimintaa ymmärretään monipuolisesti.
Juuri tätä työtä tehdään yliopistoissa: tutkitaan ja välitetään tieteellistä maailmankuvaa eteenpäin yhä uusille sukupolville. Toivomme hallitukselta kehysriihessä viisaita päätöksiä koskien tutkimusta ja koulutusta.
Maija Mattila
Erityisasiantuntija, Tieteentekijät
Hanna Tanskanen
Erityisasiantuntija, OAJ