Kaikkia väsyttää, innostusta on hankala kaivaa takataskusta, kaksiulotteiset kollegat ovat vain pikseleitä. Opiskelijoilla piti alkaa uusi uljas elämä osana tiedeyhteisöä, nyt opiskelija-asunnossa katsellaan ruutua ja mietitään, mitä meistä isona tulee. Uusia haasteita tuppaa ovista ja ikkunoista, yliopistolaisille sälytetään lisätehtäviä. Lisää opiskelijoita sisään, lisää korkeasti koulutettuja yhteiskunnan palvelukseen, lisää vaikuttavaa yhteistyötä, lisää korkealaatuisiksi mitattuja julkaisuja, lisää digitaalisia opetusinnovaatioita, lisää jatkuvaa oppimista.
Nämä kaikki ovat mahtavia asioita, joita on ilo tehdä, mutta en vaan pysty, jaksa tai osaa ihan kaikkea. Toki ajatuksena olisi mielekäs työnjako, joka on seurausta hyväksi todetusta johtamisesta, mutta siltikin, ei voi saada enempää, jos ei ole väkeä tekemässä.
Koulutustason nostaminen on mielekäs tavoite. Mutta mitä tarkoittaa taso? Onko se sitä, että meillä on tehokkaasti pisteensä suorittaneita etäopiskelijoita, jotka saavat tutkintonsa aikaiseksi tavoiteajassa? Opetuspainotteisissa tehtävissä työskenteleviä tunnollisia ja nuukahduksen partaalla tsemppaavia yliopistolaisia, jotka kertovat siitä, mitä aikoinaan ehtivät tutkia ja lukea?
Tulevaisuutemme kannalta on keskeistä, että taso mielletään laaduksi
Kriittinen keskustelu, yhdessä pähkäily ja pohtimisen rauha ovat laadukkaan koulutuksen reseptissä keskeisimpiä ainesosia. Taso, tasokkuus ja laatu myös liittyvät toisiinsa, ja tutkimukseen perustuvaa koulutusta on paha mennä tarjoilemaan ilman, että ehtii tutkia. Tulevaisuutemme kannalta on keskeistä, että taso mielletään laaduksi, ei määräksi; laatu puikahtaa koulutukseen tutkimuksen ovesta. Koulutustason nostamisella tavoitellaan sekä lääkkeiden ja rokotteiden kehittäjiä, innovaatioiden keksijöitä, että niiden vastuullisia käyttäjiä ja ymmärtäjiä.
Koulutus ei ole projektityötä. Maistereita ja tohtoreita ei ”tuoteta” opetushankkeina, vaan kärsivällisellä työllä, joka pohjaa pitkäjänteiseen, vastuulliseen ja vakaaseen rahoitukseen.
Kehysriihen ja taloudelliseksi kriisiksi muovautuneen terveysuhan edessä on toivottavaa, että päämäärät pysyvät kirkkaina: tarvitsemme tutkittua tietoa, syvää ja laajaa ymmärrystä, vankkoja pilareita ja monialaisuutta, jotta pääsemme ulos usvasta. Arvailuilla, naljailuilla, kiivailuilla ja paatoksella ei ole sijaa kentällä, kun pelissä on elämä. Peliä ei voi puhaltaa poikki ja todeta, että se jatkuu ihan kivasti ilman pelaajia, nurmikkoa ja palloa. Yliopistolaiset, kalliskin infrastruktuuri ja uudet tutkimustulokset avaavat mahdollisuuksia tulevaisuuteen ja laajempaan näkökulmaan; piksleiden sijaan tutkittu tieto tarjoaa laajan kuvan.
Rahasta on rahvaanomaista puhua, ja sen puutteesta mainitseminen voidaan kokea marmattamiseksi. Olkoon sitten vaikka sitä, mutta: yliopistolaiset kaipaavat työrauhaa, vakautta, ennakoitavuutta ja panostuksia tutkimukseen. Teemme mieluusti osamme, mutta tarvitsemme lisää kollegoita kouluttaaksemme seuraavia osaajia, keksijöitä, innovoijia, päättäjiä, parantajia ja yhteiseen hiilen kohentajia.
Maija S. Peltola
Maija S. Peltola on Tieteentekijöiden puheenjohtaja ja pitkäaikainen liiton intomielinen aktiivi. Päivätyönään hän toimii Turun yliopiston fonetiikan professorina ja tässä työssä hän on tutkinut yli parin vuosikymmenen ajan uuden kielen oppimista, artikulaatiota ja puheen havaitsemista. Vapaa-ajalla hän nauttii asuntovaunuilusta, poreammeilusta ja perheen kanssa touhuamisesta.