Yliopistojen tehtävä ei ole vain tuottaa uutta tietoa, vaan sallia myös kriittinen keskustelu omasta toiminnastaan. Voivatko erityisesti epävarmemmassa asemassa olevat nuoremmat tutkijat tuoda esiin epäkohtia ilman pelkoa seurauksista?
Viime päivinä yliopistoyhteisöä on kuohuttanut tapaus, jossa Tampereen yliopistossa resurssisopimuksella työskentelevän väitöskirjatutkijan resurssisopimus irtisanottiin ilman varoitusta. Syyksi annettiin väitöskirjatutkijan ”sopimaton” käytös sosiaalisessa mediassa, jonka katsottiin vahingoittavan yliopiston mainetta.
Tämä ei valitettavasti ole yksittäistapaus, vaan osa laajempaa kokonaisuutta, johon kytkeytyvät yliopistoissa vallitsevat hierarkiat, tutkijoiden sananvapaus ja akateemisen työelämän epävarmuus. Tapaus herättää perustavanlaatuisen kysymyksen: voivatko tutkijat tuoda esiin yliopistojen epäkohtia ilman pelkoa seurauksista?
Asiallinen rakentava kritiikki kuuluu olennaisesti yliopiston DNA:han – ja kyseisen yliopiston virallisiin arvoihin – myös silloin kun se kohdistuu yliopiston toimintoihin. Akateemiseen vapauteen ja sananvapauteen kuuluu myös se, että meidän tutkijoiden on tarvittaessa pystyttävä kritisoimaan vallitsevia valtarakenteita. Tämä on osa demokraattista yhteiskuntaa laajemmin, mutta myös samalla tärkeä osa yliopistodemokratian periaatteita.
Akateemiseen vapauteen ja sananvapauteen kuuluu myös se, että tutkijoiden on tarvittaessa pystyttävä kritisoimaan vallitsevia valtarakenteita
Jos tutkijat joutuvat pelkäämään epäkohtien esille nostamista, ja sitä mitä kritiikistä seuraa, olemme vaarallisella tiellä kohti autoritaarisia kehityskulkuja.
Tieteentekijöiden viimeisimmässä nuorempien tutkijoiden kyselyssä selvisi, että noin 40 % on kohdannut häirintää tai kiusaamista. On hyvin haastava pyrkiä muuttamaan korkeakouluja yhdenvertaisemmiksi, jos näemme jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten ongelmia esiin nostavia henkilöitä kohdellaan.
Me nuoret tutkijat olemme monella tavalla prekaarissa asemassa ja kynnys nostaa esiin epäkohtia on melko korkea. Akateemisessa maailmassa jyrkät hierarkiat voivat edelleen valitettavan hyvin; jos puret portinvartijan kättä, saattaa portti helähtää kiinni edessäsi nopeammin kuin ehdit täyttää ilmoitusta epäasiallisesta käytöksestä. Tästä syystä moni valitsee hiljaisuuden ja puree hammasta. Näin se ei tietenkään saisi olla.
Onneksi on olemassa myös rohkaisevia esimerkkejä siitä, miten tiedeyhteisössä osataan arvostaa kritiikkiä. Yliopistoissa on myös suuri määrä taitavia esihenkilöitä, jotka tekevät parhaansa alaistensa eteen. Itselläni on käynyt todella hyvä tuuri ja omat esihenkilöni ovat arvostamisen lisäksi rohkaisseet minua jatkamaan epäkohtien esiin nostamista. Se, miten kritiikkiin suhtaudutaan ei saisi kuitenkaan olla kiinni tuurista ja siitä, kenet saat esihenkilöksesi. Pitäisi olla itsestään selvää, että valta-asemissa olevat henkilöt käyttävät valtaansa heikommassa asemassa olevien puolustamiseen, eivätkä oman egonsa pönkittämiseen.
Jos esihenkilö ei kestä asiallista kritiikkiä, on hyvä kysyä, onko hän ymmärtänyt yliopistojen tai yliopistotyön luonteen perustavanlaatuisesti väärin.
Vetoankin nyt epävarmassa asemassa olevana väitöskirjatutkijana yliopistojen johtoon, professoreihin ja pysyvillä työsopimuksilla työskenteleviin: puuttukaa näihin epäkohtiin, olkaa meidän epävarmassa asemassa olevien puolella ja puolustakaa meitä! Teillä on valta muuttaa asioita, olkaa hyvä ja käyttäkää sitä!
Paula Silvén
Tieteentekijöiden varapuheenjohtaja