Tuore Acatiimi pureutuu määräaikaisiin työsuhteisiin

 

Acatiimi 4/2020 ruotii kansijutussaan yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstön määräaikaisia työsuhteita.  Akateeminen tutkimus ja opetus pyörivät suurelta osin määräaikaisten voimin. Sivistystyönantajien (Sivista) tilastojen mukaan vain 30 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilöstöstä  on vakinaisia. Miksi yliopistoissa ei vakinaisteta ihmisiä kuten muissa työpaikoissa?, kysyy toimittaja Terhi Hautamäki jutussaan.

Lehdessä on lisäksi asiaa muun muassa tutkimuslaitosten ja yliopistojen kokonaiskustannusmallista, yliopistojen onnistuneesta sijoitustoiminnasta sekä opiskelijoiden vakavasta uupumuksesta koronakeväänä.  Tutkija Panu Halme pohtii kolumnissaan, miten yliopistojen kolmanteen tehtävään eli yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen voisi muodostua akateeminen urapolku.

Jäsenille lehti tulee viimeistään perjantaina postitse. Verkkolehteä pääset lukemaan vaikka heti.

Kuvassa kansijuttuun haastateltu kulttuuriantropologi Kristiina Korjonen-Kuusipuro, joka on tehnyt koko uransa pätkätöitä.

Ajatuksia ruokkivia lukuhetkiä Acatiimin parissa!

Acatiimi 4/2020