Tieteentekijät ja OAJ tapaavat yliopistojen johtoa – puheena koronan vaikutukset ja jaksamisen parantaminen

Tieteentekijät ja OAJ järjestävät yhdessä yliopistokierroksen, jossa ne tapaavat yliopistojen johtoa. Tarkoituksena on kuulla paikallisia näkökulmia valtakunnallisen vaikuttamisen tueksi.

Tieteentekijät ja OAJ tapaavat kuluvana vuonna yhdessä kaikkien yliopistojen johtoa. Etäyhteyksin toteutettavissa tapaamisissa käydään taustakeskusteluja ajankohtaisista yhteisistä asioista.

Tärkeä aihe on luonnollisesti korona, sen vaikutukset työlle, keinot jaksamisen parantamiseksi ja exit-strategiat. Asialistalla ovat myös esimerkiksi yliopistojen tilojen käyttö ja etätyön tulevaisuus. Lisäksi puhutaan johdon roolista henkilöstösuunnittelussa sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä.

– OAJ:lle yhtenä tärkeänä kysymyksenä on ollut se, miten yliopistot arvostavat pedagogiikkaa ja opetuksen kehittämistä ja huomioivat ne uranäkymissä. Lisäksi olemme halunneet keskustella korkeakoulupolitiikasta ja sen vaikutuksista kunkin yliopiston toimintaan, OAJ:n yliopistoasioista vastaava erityisasiantuntija Hanna Tanskanen kertoo.

–  Tieteentekijöille ajankohtaisia kysymyksiä ovat työhyvinvointi ja johdon rooli määräaikaisten työsuhteiden määrän johtamisessa, erilaiset uramallit ja apurahansaajien asema yliopistoyhteisössä. Näistä olemme kyselleet paljon, Tieteentekijöiden toiminnanjohtaja Johanna Moisio kuvaa.

Luottamuksellisen ilmapiirin varmistamiseksi on sovittu, ettei keskustelun tarkkoja sisältöjä kerrota julkisuuteen.

Molemmilla järjestöillä on tapana käydä säännöllisesti taustakeskusteluja yliopistojen johdon kanssa

– Haluamme avoimia puhevälejä ja matalaa kynnystä yhteydenpidolle, kertoo Tanskanen.

Kierros päätettiin järjestää ensi kertaa järjestöjen yhteistyönä vaikuttavuuden lisäämiseksi.

– Näin voi käydä kerralla läpi laajasti asioita ja yhteiset tapaamiset ovat myös tehokasta ajankäyttöä, Tanskanen kertoo.

– Kaikista yliopistoista johto on osallistunut keskusteluihin hyvin valmistautuneena, joka osoittaa, että näitä tapaamisia on odotettu, Moisio jatkaa.

Yliopistoista tapaamisiin osallistuu rehtori ja vaihtelevasti muuta johtoa, esimerkiksi vararehtoreita sekä hallinto- ja henkilöstöjohtajia.

Keväällä OAJ ja Tieteentekijät tapasivat Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston johtoa. Maanantaina 23.8. vuorossa oli Jyväskylän yliopisto.

Syksyksi sovittuna tähän mennessä seuraavat tapaamiset:

• 25.8. Vaasan yliopisto
• 28.9. Taideyliopisto
• 4.10. LUT
• 7.10. Turun yliopisto
• 7.10. Lapin yliopisto
• 8.10. Tampereen yliopisto
• 14.10. Åbo Akademi