Siiri Nousiainen Tieteentekijöiden viestintäpäälliköksi

Filosofian maisteri Siiri Nousiainen on aloittanut Tieteentekijöiden viestintäpäällikkönä elokuussa. Hän toimii Eevastiina Ahon toimivapaan sijaisena tammikuuhun 2025 saakka.

Siiri siirtyi Tieteentekijöille CSC:ltä, missä hän työskenteli viestintäasiantuntijana korkeakoulujen Digivisio 2030 -hankkeessa. Tätä ennen hän on työskennellyt viestinnän ja vaikuttamisen parissa Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry:ssä ja Plan International Suomella.

– Olen tehnyt tähänastisen työurani korkeakoulusektorilla ja järjestöissä yhteiskunnallisen vaikuttamisen parissa, ja tuntuu hyvältä palata nyt järjestömaailmaan. Tieteentekijöillä pääsen hyödyntämään osaamistani strategisesta viestinnästä vaikuttamisen ja edunvalvonnan tukena.

Aikaisemmin Siiri on työskennellyt muun muassa viestinnän ja vaikuttamisen asiantuntijana, ja hänelle on kertynyt viestinnällistä kokemusta aina budjettivaikuttamisesta eduskuntavaalikampanjoihin. Hän on aikaisemmissa työtehtävissään ollut vastuussa muun muassa vaikuttamisen suunnittelusta sekä viestinnän strategisesta kehittämisestä että käytännön toteutuksista.

– Tieteentekijöiden tehtävä tutkitun tiedon ja tieteen tekemisen edellytysten puolustajana puhuttelee minua voimakkaasti. On todella hienoa päästä työskentelemään organisaatiossa, jonka toiminnan tarkoitus tuntuu myös henkilökohtaisesti merkitykselliseltä.

Tieteentekijöillä Siiri vastaa viestinnän strategisesta kehittämisestä, sisäisen viestinnän johtamisesta ja liiton jäsenyyden markkinoinnista.

– Vaikuttamisen ohella minulle on tärkeää tukea liiton jäsenyhdistysten toimintaedellytyksiä myös viestinnän keinoin. Jäsenyhdistysten toiminta on koko liitolle arvokas voimavara ja odotan aktiivista yhteistyötä yhdistysten kanssa viestinnän ja jäsenhankinnan kehittämisessä.

Vapaa-ajalla Siirin löytää kuntosalilta, bänditreeneistä tai erilaisista kulttuuririennoista.

Siirin tavoittaa sähköpostitse osoitteesta siiri.nousiainen(at)tieteentekijat.fi ja puhelimitse numerosta 0207 589 617.

Lämpimästi tervetuloa joukkoomme!

Kuva: Milla Talassalo