Emilia Palosen puhe Vuoden Tieteentekijänä 2026 palkintotilaisuudessa Helsingissä 13.11.2026
Lämmin kiitos! Vuoden Tieteentekijä on mahtava titteli! Liiton jäsenenä ja entisenä aktiivina tämä on todella suuri kunnia! Vuoden Tieteentekijänä haluan erityisesti kiittää palkinnon antajia, sekä kaikkia teitä, jotka olette joskus joutuneet (joskus jopa päässeet) kuulemaan Palopuheitani. Niistä minut tunnetaan – liittokokouksissa aikanaan SATY:n edustajana myös näissä piireissä. Aina emme ole olleet samaa mieltä, mutta näin polarisaation ja demokratian tutkijana olen vahvasti sitä mieltä, että erimielisyydellä on rakentava voima.
Olen erityisen iloinen, etten saanut tätä palkintoa teeveessä pönöttämisestä tai tutkimusansioista, vaan näkymättömästä mutta tärkeästä työstä, jota tehdään mm. tieteellisissä seuroissa. Omistan palkinnon kaikille niille, jotka tekevät työtä universumin puolesta myös varsinaisten tehtäviensä ohella.
Hengästyttävän ja joskus tuskastuttavankin aktiivinen kokousosallistumiseni kertoo siitä, että olen halunnut päästä vaikuttamaan siihen millaisessa akateemisessa ympäristössä teemme hommia. Nyt Palopuheessani avoimen ja vapaan, autonomisen tieteen puolesta, kerron miksi.
Aloitin yliopisto-opintoni Englannissa vuonna 1997 – ja heti vastavalittu Tony Blairin vasemmistohallitus ajoi läpi lukuvuosimaksut. Protestoimme Lontoon kaduilla. Essexin yliopistossa väitöskirjaa tehdessäni osallistuin jatko-opiskelijoiden edustajana laitoskokouksiin. Näin kuinka uudenlainen managerialismi valtasi yliopistot. Kollegat alkoivat tuijottaa mittareita ja vahtia toisiaan pärjätäkseen kilpailussa: me olimme niillä mittareilla maan paras politiikantutkimuksen laitos – jaetuilla sijoilla LSE:n ja Oxfordin kanssa. Ja kun viisi tähteä ei riittänyt kärjen erotteluun, me saimme niitä täydet kuusi! Tutkijat ohjatiin julkaisemaan tietyissä lehdissä, tietyillä kielillä – ja akateeminen vapaus kutistui.
Kilpailua lisäsi akateeminen kapitalismi. Opiskelijat, joiden kanssa opimme yhdessä jatkuvasti uutta tieteenaloistamme, muuttuivat asiakkaiksi, joista kilpaillaan ja joita palvellaan.
Vuonna 2007 pääsin takaisin Suomeen, akatemiahankkeen postdoc-tutkijaksi – juuri kun uutta yliopistollista managerialismia ajettiin sisään kuin käärmettä pyssyyn. Helsingin yliopistossa lehtorinsijaisena teimme uusia koulutusohjelmia Iso Pyörä -uudistuksessa.
Vastapainoa oli yhdistystoiminta. Vuonna 2009 minut kutsuttiin Valtiotieteellisen yhdistyksen hallitukseen. Perustimme Politiikasta.fi-verkkolehden ja edistimme avointa tiedettä.
Päätimme suljetussa lippuäänestyksessä puheenjohtajan äänellä viedä Politiikka-lehti avoimesti verkkoon. Samalla luovuimme Elektra-maksuista, joita yliopistot maksoivat tilattavien lehtien tiedeyhteisölle avaamisesta Kopiostolle – ja Kopiosto tilitti niitä seurakustantajille. Sisältömme kiinnosti myös laajaa yleisöä, mediaa ja päätöksentekijöitä. Otimme riskin. Koska tiedejulkaisujen avaaminen päätöksenteon ja politiikan valmistelun tueksi on tärkeää, oletimme, että jonain päivänä uusi rahoitusmalli kattaa tulonmenetykset.
Suomessa Tieteelliset seurat ja kotimaiset tiedekustantajat, voittoatavoittelematon ja pienkustantajayhteisö tuottavat erityisesti yhteiskuntatieteiden ja humanististen alojen tutkimuksessa tärkeän julkaisuinfrastruktuurin. Ministeriön rahoitusmallissa myös kotimaisesta artikkelijulkaisemisesta maksetaan yliopistoille – niissä on jopa avoimen julkaisemisen lisätuottokerroin! Ideoin, että tieteellisten lehtien tapauksessa osa tästä rahasta voisi kiertää takaisin lehdille kotimaassa. TSV:n vetämät neuvottelut epäonnistuivat, kun yliopistot torppasivat ne. Kiitos, että myönsitte palkinnon itsepintaiselle epäonnistujalle!
Kuka sitten maksaa viulut? Seurat ja tiedeyhteisön yksilöjäsenet hoitavat tieteellisten vertaisarvioitujen lehtien kotimaisen tiedeinfrastruktuurin ylläpitämisen vapaaehtoistyönä lehtiä toimittamalla, juttuja arvioimalla ja kirjoittamalla. Valtionapua on saatavilla rajallisesti. Riski avoimesta julkaisemisesta jää seuroille. Kustannus katetaan jäsenmaksuilla. Ennen jäsenmaksu oli usein myös lehden tilausmaksu ja joidenkin lehtien avaamisesta laajalle yleisölle seurasi jäsenkatoa. Mistä nämä jäsenmaksut oikein tulevat? Tutkijoiden palkoista.
Tieteentekijänä, Vuoden Tieteentekijänä, haluaisin korostaa, että kyseessä on tulonsiirto meiltä työntekijöiltä työnantajalle!
Palopuheissani Avoimen tieteen kansallisen koordinaation ohjausryhmässä olen tuonut esille tutkijoiden ja seurojen ääntä. Vuosien väännön jälkeen ensi vuodesta alkaen TSV:n hallituksen päätöksen mukaan AVOTT-ohjausryhmässä istuvat myös Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton edustajat.
Hyvät tieteentekijät, älkää unohtako aiemmin mainittua – siis jopa tulonsiirtoa, kun keskustelu avoimen tieteen kustannuksista keskittyy supervoittoa tavoitteleviin kansainvälisiin kustantajarohmuihin! Huomatkaa kuitenkin myös, että yliopistot maksavat rohmuille ei vain lehtien lukemisesta, ja niissä julkaisemisesta, vaan myös sen tiedon keräämisestä, mitä yliopistoissa on tehty. Ehdotan täällä ja tänäänkin (kuten esimerkiksi CSC:llä tänä vuonna useampaan otteeseen), että tietokantojen ylläpitämisen tutkijoiden tekemisistä voisi hoitaa toisin – ja säästää rahaa, joka valuu nyt esimerkiksi Elsevierille.
Saanko vielä jatkaa parilla pointilla..?
Pohdin tieteen vapauden ja tiedeturvallisuuden paikoin ristiriitaisia vaatimuksia Suomalaisten tiedeakatemioiden edustajana Eurooppalaisten akatemioiden työryhmässä. Niiden välissä navigoiminen on tulevaisuudessa entistä suurempi haaste.
Näen sen myös oman tutkimusryhmäni työssä. Hankkeiden johtaminen vaatii työtunteja eettisten ja teknisten vaatimusten sekä henkilöstön hyvinvoinnin vuoksi. Näitä tunteja pitäisi saada enemmän myös työsuunnitelmiin, sillä hankkeet eivät hoidu vasemmalla kädellä ja tutkimusryhmien ylläpitäminen vaatii pitkäjänteisyyttä. Ulkopuolinen rahoitus edellyttää investointeja – myös hankejohtajien jaksamiseen.
Vuonna 2026 ei pideitä puhetta ilman mainintaa tekoälystä. Tutkimusryhmässäni tekoäly mahdollistaa uudenlaiset datankäytön muodot ja datan avaamisen laajalle yleisölle eri tavoin visualisoituna. Tieteentekijöiden näkökulmasta tämä vaatii resursseja ja uusien nimikkeiden ja toimintamallien luomista henkilöstöhallinnon kautta: esimerkiksi omassa organisaatiossani Helsingin yliopiston keskustakampukselta puuttuu data stewardin nimike ja oikeastaan LLM-koodarien pitäisi istua omalla nimikkeellään tutkimusryhmissä – kuten käytännössä meillä jo vuodesta 2024. Tämän tulisi tapahtua projektirahoituksista huolimatta luoden pitkäjänteisesti osaamispohjaa tulevaisuutta varten. Tälle tarttis tehdä jotain ihan tavallisella älyllä!
Kiitokset palkinnosta kuuluu tutkijayhteisöille. Kiitän Valtiotieteellistä yhdistystä kolmestatoista vuodesta yhdistyksen johtokunnassa, Suomen tiedekustantajien liiton hallituksen jäsenenä, kattojärjestömme International Political Science Associationin hallituksen Pohjoismaiden edustana – siellä löin päätä seinään avoimen tieteen suhteen palopuheista ja globaalin jäsenistön tuesta huolimatta – ja nyt päättyvästä 12 vuoden kaudesta TSV:n hallituksessa ensiksi varajäsenenä ja sitten varsinaisena. Kiitos luottamuksesta! Kiitän kollegoja näissä ja mainitsematta jääneissä yhteyksissä. TSV:llä kiitän niin seurojen edustajia hallituksessa kuin työntekijöitä – etenkin eläköityvää TSV:tä uudistanutta toiminnanjohtajaa Lea Ryynänen-Karjalaista, joka on ajanut autonomisen tieteen asemaa – sekä puhunut järjestöjen puolesta leikkausten aikakaudella. Leikkausten vaikutukset ovat pian näköpiirissä, ja sekin on meidän kaikkien yhteinen asia.
Kiitän myös tutkija-opettaja-kollegoitani. Etenkin Helsingin yliopiston Valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Yleisessä valtio-opissa, jossa Palosen palopuheita on kuultu pisimpään.
Erittäin lämpimästi kiitän minua mainituilla perusteilla Vuoden tieteentekijäksi ehdottanutta liiton jäsenyhdistystä SATY:a, joka on myös akateemisten pätkätyöläisten ammattiyhdistys. Sen kautta opin tuntemaan paitsi Tieteentekijöiden liiton myös Tieteen pyhättöjä, joissa työskentelee Tieteentekijöitä yliopistojen ulkopuolellakin!
Kannustan kaikkia nuoria ja vanhojakin tutkijoita ja yliopistolaisia lähtemään aktiivisesti yhteiseen toimintaan ja pitämään rohkeasti ääntä universumin puolesta – vaikka olisi kokouksen nuorin, osaamattomin tai erimielisin edustaja. Erimielisyys ja debatti ovat tärkeitä tiedeyhteisön kehittymisessä.
Hyvät tieteentekijät, kilpailkaa pääsystä päättäviin elimiin yhdistysten hallituksiin ja työvaliokuntiin, toimittakaa tieteellisiä lehtiä, perustakaa seuroja! Mekin aikanaan perustimme Kulttuuripolitiikan tutkimuksen seuran ja sen vuosikirjan – joskus uuttakin tarvitaan!
Tutkimusryhmä ja yhteisö kehittyy omanlaisesta ajattelusta ja jaetusta innostuksesta. Lämmin kiitos tutkimusryhmälleni, HEPPstereille, joita on myös liiton jäseninä (ja täällä tänään).
Kiitän myös perhettäni tuesta: lapseni ja hänen isänsä ansaitsevat ison kiitoksen, koska äidin vapaa-aika tiedeyhteisön puolesta on ollut poissa myös perhe-elämästä. Kari-sedältä opin tieteellisten seurojen merkityksen jo varhain – perin ja opin pontevuutta myös muilta sukulaisiltani, vanhempiani myöten. Kiitos äiti!
Kiitos myös puolisolleni Akulle, jonka kanssa yhteinen matkamme tiedeyhteisössä jatkuu vielä reilun 20 vuotta, jos eläkeuudistus etenee ehdotetun mallin mukaan. Kannattaisiko päätöksentekijöidenkin vielä vakavasti harkita kuinka pitkään palopuheitani halutaan kuulla!
Hyvät tieteentekijät, muuttakaa maailmaa ja sen arvostuksia – älkääkä kilpailko siitä, miten voitte parhaiten mukautua normeihin! Ajan myötä arvostukset muuttuvat. Julkaisemisen merkityksen vähentyessä kysytään: mitä muuta olet tehnyt?! Itse omaksuin mottoni emeritusprofessori Quentin Skinneriltä: Kannattaa muistaa, että olemme vapaampia kuin luulemme!
Kiitos oikein paljon!