Kuntasektorin työehtosopimusneuvottelut ovat edenneet tällä kierroksella kangerrellen, ja neuvottelujen vauhdittamiseksi työntekijäjärjestöt ovat joutuneet turvautumaan työtaistelutoimiin. Kunta-alan työriitoja selvittämään asetettiin poikkeuksellisesti sovittelulautakunta 8. huhtikuuta.
Kunta-alalla työskenteleviä jäseniämme on sekä lakon uhan että jo toteutuneiden lakkojen piirissä. Tieteentekijöiden jäsenet ovat oikeutettuja liiton maksamaan lakkoavustukseen, joka on korvaus lakkopäivien ajalta aiheutuneesta ansiotulon menetyksestä. Korvaukseksi on tänä vuonna päätetty 120 euroa päivässä.
Kuntasektorin tilanne elää jatkuvasti, ja suosittelemme kunta-alalla työskenteleviä jäseniämme seuraamaan ajankohtaista neuvottelutilannetta Akavan neuvottelujärjestön JUKO:n verkkosivuilta.
Alla olevan linkin kautta pääset tutustumaan jäsenillemme tarkoitettuihin ohjeisiin lakkoavustuksen hakemiseksi.