Ammattikorkeakouluissa työskentelevät tieteentekijät toivovat, että heidän työnsä erityispiirteet otettaisiin paremmin huomioon. Esimerkiksi kasvavan tki-henkilöstön asema ammattikorkeakouluissa kaipaa selkeyttämistä.
Tieteentekijöiden liitto ja Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät Samkot ry järjestivät 12.12. keskustelutilaisuuden tieteentekijöiden edunvalvonnan kehittämisestä ammattikorkeakouluissa. Ammattikorkeakoulut suhtautuvat tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan kunnianhimoisesti, mikä näkyy myös kasvavana tki-työtä tekevän henkilöstön määränä. Tohtoreiden tekemien T&K-henkilötyövuosien suhteellinen osuus on kasvanut ammattikorkeakouluissa koko 2000-luvun (Tohtorit yhteiskuntaa uudistamassa, 2021).
Tieteentekijöiden työskentelyolosuhteissa on kuitenkin ammattikorkeakouluissa edelleen paljon kehitettävää. ”[T]utkimus- kehitys- ja innovaatio (TKI) -työn totaalinen näkymättömyys ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksessa on vain yksi esimerkki siitä, miten TKI-työn käytännöt ja kulttuurit etsivät vielä paikkaansa ammattikorkeakoulukentällä,” Samkot ry:n puheenjohtaja Sanni Tiitinen kirjoitti blogissaan kesällä 2023. Helpotusta tilanteeseen toivotaan marraskuussa käynnistyneistä ammattikorkeakoulujen työehtosopimusneuvotteluista.
– Tieteentekijöitä työskentelee ammattikorkeakouluissa monipuolisesti erilaisissa tutkimus-, opetus- ja asiantuntijatehtävissä. Ammattikorkeakoulusektorilla työskentelevät tieteentekijät toivovat, että heidän työnsä erityispiirteet otettaisiin kaiken kaikkiaan paremmin huomioon, Sanni Tiitinen summaa.
Tieteentekijät toivovat myös tukea ja turvaa työpaikalle.
– Uusi ammattikorkeakoulujen työehtosopimus tuo luottamusmiehet jäsenistömme avuksi. Luottamusmiehillä on tärkeä rooli paitsi työehtosopimuksen määräysten noudattamisen seurannassa kuin myös työntekijöiden avustamisessa työelämän kysymyksissä ja ongelmakohdissa”, liiton erityisasiantuntija Nina Hahtela kertoo.
Marraskuussa käynnistyneissä ammattikorkeakoulujen tes-neuvotteluissa tieteentekijöiden jäsenistöä edustaa Ylemmät Toimihenkilöt (YTN) -neuvottelujärjestö. Lisäksi Tieteentekijöiden oma taustaryhmä, joka koostuu amk-sektorilla työskentelevistä ja sektorin kysymyksiä tuntevista Tieteentekijöiden jäsenistä, on nostanut neuvotteluihin tieteentekijöille merkittäviä edunvalvontakysymyksiä.
Lue Tieteentekijöiden tiedote ammattikorkeakoulun työehtosopimusneuvotteluista.
Lisätietoja:
Nina Hahtela, p. 0207 589 616
etunimi.sukunimi(a)tieteentekijat.fi