Hallitus on esittänyt muutoksia ulkomaalaislakiin ja pysyvän oleskeluluvan ehtoihin.
Hallituksen esitys lähtee liikkeelle samasta näkemyksestä kuin kansalaisuuslain tiukennukset, että maahan muuttaneen kotoutuminen nähdään ehtona pysyvälle oleskeluluvalle, mutta pysyvää oleskelulupaa ei nähdä keinona kotoutumiselle. Tieteentekijöiden mukaan on kyseenalaista, kannustaako tämä asetelma kotoutumiseen ja miten maahanmuuttajan osallisuus yhteiskunnassa vahvistuu, kun hänen määräaikaista ja tiukasti ehdollista oleskeluaan maassamme pidennetään nykyisestä.
Pysyvän oleskeluluvan tiukentuvat ja kokonaan uudet kriteerit, kuten kielitaitovaatimukset, velvoittavat yksilöä aiempaa enemmän ilman, että yhteiskunta vastavuoroisesti olisi yhtään vastaanottavampi. Nykylainsäädännössä kielitaitovaatimus koskee vain kansalaisuuden myöntämistä, ei pysyvää oleskelulupaa. Käsillä oleva hallituksen esitys ulottaa kielitaitovaatimuksen koskemaan myös pysyvää oleskelulupaa ilman, että yhteiskunta vastineeksi myöntäisi yhtään enempää oikeuksia tai osallisuutta pysyvän oleskeluluvan myötä. Näin ollen on syytä vakavasti kysyä, miten käsillä oleva hallituksen esitys yleisellä tasolla kannustaa kotoutumiseen muuten kuin asettamalla lisävelvoitteita maahanmuuttajille.
Tieteentekijät toteaa, että esitetyt pysyvän oleskeluluvat kriteerit ja vaihtoehdot muodostavat hyvin monimutkaisen kokonaisuuden, jossa sekä luvan hakijan että viranomaisen tulee olla hyvin perehtyneitä siitä, mitkä kriteerit ja vaihtoehdot pätevät ja ovat mahdollisia kenenkin kohdalla. Epäselvä ja yleispiirteiltään tiukentuva järjestelmä on omiaan heikentämään Suomen houkuttelevuutta maahanmuuttajien silmissä, myös korkeasti koulutettujen osaajien silmissä.
Lue koko lausunto:
Tieteentekijöiden lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta