Kansainvälisessä toiminnassa tulee muistaa solidaarisuus ja pitkäjänteisyys, muistuttaa Tieteentekijöiden neuvottelupäällikön tehtävistä eläkkeelle jäävä Riku Matilainen.
Riku Matilainen aloitti Tieteentekijöiden liitossa asiamiehenä helmikuussa 2002, ja sai heti kättelyssä hoidettavakseen kansainväliset asiat. Hänen ensimmäinen kansainvälinen keikkansa Tieteentekijöiden edustajana suuntautui Moskovaan.
— Henkilökohtainen kuljettaja vei Ladalla hotellilta kokouspaikoille, iltatilaisuus oli Kremlissä, Sojuz- avaruusaluksen kosmonautit lähettivät videoyhteyden kautta juhlaväelle terveiset, hulppeassa salissa lenteli kullattu pelikaani.
Moskovan-tilaisuus jäi kirjavuudessaan uran mieleenpainuvimmaksi, mutta tärkeimmät päätökset tehtiin muissa pöydissä.
Matilainen ei ole laskenut, kuinka monta reissua hän teki EU-asioissa Brysseliin, mutta paljon niitä kertyi. Tärkeimpänä urakkanaan hän pitää vaikuttamista Tutkijoiden eurooppalaiseen peruskirjaan. Euroopan komission suositus annettiin keväällä 2005.
”Pääsin heti ensimmäisessä kokouksessa aivoriiheen eurooppalaisten koulutusalan ammattiyhdistysten kattojärjestön ETUCEn tanskalaisen pääsihteerin Martin Römerin kanssa. Olin asiasta useampaan otteeseen komission kuultavana, ja tuntui siltä, että pääsin aidosti vaikuttamaan peruskirjan sisältöön.”
Peruskirjan mukaan kaikkia tutkijoita on kohdeltava ammattilaisina uravaiheesta riippumatta. Peruskirjan suositusten käyttöönottoa tukee Euroopan komission Human Resources Strategy for Reseachers -hanke. Matilaisen mielestä tämä on jonkin verran jämäköittänyt peruskirjan suosituksia.
— Mutta edelleenkään tutkijoiden rekrytointiin ja niiden läpinäkyvyyteen liittyvää kohtaa ei oteta yliopistojen arvioinneissa ja laatuleimojen saamisessa tarpeeksi huomioon. Ay-puolen yhtenä tavoitteena myöhemmässä vaiheessa oli, että peruskirjan suositusten noudattaminen kytkettäisiin EU-rahoitukseen, mutta tämä ei mennyt läpi.
Tärkeää Matilaiselle on ollut myös nuorten tutkijoiden asema. Hän oli muun muassa mukana ajamassa Tieteentekijöitä nuorten tutkijoiden asioita käsittelevän eurooppalaisen Eurodoc-järjestön jäseneksi.
— Ja vuodesta 2008 siellä ollaan oltu mukana ainoana ammattijärjestönä.
Toinen iso kansainvälinen työsarka koski Eurooppa-tason sosiaalista vuoropuhelua, jota koulutuksen saralla ei vielä ollut, vaikka koulutussektori oli merkittävä työllistäjä. Työmarkkinaosapuolten dialogissa haettiin yhdessä työnantajapuolen kanssa ratkaisuja muissa kuin palkka- ja työaikakysymyksissä.
Matilainen toimi ETUCEn neuvonantajana kolmessa isossa projektissa ja muistelee, että pari kesää meni taustaraporttien kirjoittamisessa.
— Kiersimme pitkin Eurooppaa alueellisissa seminaareissa edistämässä tätä uutta yhteistyömuotoa työntekijä- ja työnantajajärjestöjen välillä. Autoimme siis myös työnantajapuolta rakentamaan omaa eurooppalaista organisaatiotaan dialogia varten.
Matilainen muistelee, että varsinkin Itä-Euroopan maissa meni paljon aikaa ammattiyhdistystoiminnan perusteiden kouluttamiseen. Kädestä pitäen piti opettaa muun muassa se, että pelkkä palkankorotusprosentti ei kerro kaikkea.
Merkittävimpien työtehtäviensä listalle Matilainen nostaa myös Bologna-prosessin, johon ETUCE sai sidosryhmän aseman ja on siten päässyt mukaan Bologna- työryhmien työskentelyyn.
— Kansallista Bologna-seurantaryhmää Suomella ei ole vieläkään, vaikka monilla muilla mailla on. Kritisoin tätä aika vahvasti opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan, mutta ei auttanut.
Muut Pohjoismaat, niiden sisarjärjestöt ja kollegat ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi. Jokavuotiset pohjoismaiset seminaaripäivät ovat olleet tärkeitä verkostoitumiselle ja tietojen vaihdolle.
– Kansainvälisissä asioissa tulee olla mukana pitkäjänteisesti, vain siten syntyy tulosta. Solidaarisuusnäkökulma tulee muistaa. Emme voi poimia pelkkiä rusinoita pullasta.”
Vuoden 2010 alusta voimaan tullut uusi yliopistolaki mullisti yliopistolaisten palvelussuhteet ja palkkaneuvottelut. Virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi, yliopistotyönantaja järjestäytyi EK:n alaiseen Yksityisen Opetusalan Liittoon (nykyään Sivistystyönantajat) ja sopimusneuvottelut siirtyivät Etelärannan työnantajataloon. Riku Matilainen sai tuolloin Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn lakkopäällikön natsat. Neuvottelukulttuuri muuttui uuden yliopistolain myötä täysin, hän muistelee. Lakkovalmiuden merkitys kasvoi huomattavasti.
Keväällä 2010 neuvoteltiin yliopistoväen ensimmäisestä työehtosopimuksesta. Neuvottelut kriisiytyivät ja työntekijäjärjestöt joutuivat jättämään lakkovaroituksen valtakunnansovittelijan toimistoon. Neuvottelutulokseen päästiin vuorokautta ennen lakkopäivää.
Keväällä 2018 hyväksyttävissä olevia sopimusehtoja jouduttiin jo hakemaan työtaistelulla. Se toteutettiin yhden päivän lakkona Helsingin yliopistossa. Se oli kaikille lakkotoimijoille työtaistelun toteuttamisen korkeakoulu.
— Nyt voimme sanoa, että yliopistosektorin työtaisteluvalmius on hyvä ja paikalliset organisaatiot ovat kunnossa. Näiden asioiden kehittäminen ei ole yhden miehen ansiota, vaan iso kiitos kuuluu etenkin Professoriliiton järjestöpäällikkö Raija Pyykölle ja TEKin työelämäasiantuntija Daniel Valtakarille, unohtamatta myöskään viestinnän merkitystä.
Riku Matilaisen vakituinen asunto on sijainnut jo viisi vuotta Raaseporissa. Isossa vanhassa talossa ja sen pihapiirissä riittää puuhaa myös tulevina eläkepäivinä. Puhelinhaastattelun päivänä Matilainen oli kunnostamassa kivinavetan ylisen vanhoja päätyikkunoita.
Teksti Kirsti Sintonen
Kirjoittaja on Tieteentekijöiden ja Professoriliiton entinen viestintäpäällikkö, Matilaisen työtoveri lähes 19 vuoden ajalta.
Kuva Veikko Somerpuro