Tieteentekijöiden liiton jäseniä työskentelee useilla aloilla kuten yliopistoissa, valtiolla mm. tutkimuslaitoksissa sekä kuntasektorilla esimerkiksi lukiossa. Useilla aloilla on tällä hetkellä menossa työehtosopimusneuvottelut, mikä tarkoittaa, että sopimusten voimassaolon päättymisen jälkeen myös työtaistelutoimenpiteet ovat mahdollisia, mikäli uutta sopimusta ei ole saatu tehtyä.
Lakkoon meneminen on aina viimesijainen keino saada sopimusneuvotteluita eteenpäin, mutta ei ole mahdotonta, että joillakin Tieteentekijöiden työskentelyaloilla lakkoillaan kevään kuluessa.
Pyydämme jäseniä seuraamaan tarkasti tiedotustamme eri sopimusalojen osalta, sekä myös kyseisen työskentelyalan mahdollisen työtaistelun järjestäjän tiedotusta. Mikäli jokin taho päättää lakkoon menemisestä, ohjeistamme jäseniämme noudattamaan kyseisen lakon järjestäjän ohjeita ja olemaan lakossa. Työnantaja ei saa rangaista työntekijöitä laillisesta työtaistelutoimenpiteestä, ja tulee muistaa, että lakkopäätöksen tehnyt liitto, ei yksittäinen työntekijä, on vastuussa lakosta.
Lakkoavustukset
Lakon ajalta työnantaja ei ole velvollinen maksamaan palkkaa. Palkan menetystä korvataan niin kutsutuilla liittojen maksamilla lakkoavustuksilla.
Tieteentekijät on päättänyt maksaa lakkoavustuksia kaikilla sektoreilla oleville työntekijöille kyseisen sektorin suositusten mukaan. Lakkoavustusta tulee hakea lakkoavustushakemuksella, joka löytyy Tieteentekijöiden liiton nettisivuilta. Vaikka lakon organisoiva taho olisi siis muu liitto kuin Tieteentekijöiden liitto, maksaa Tieteentekijät jäsenilleen lakkoavustuksen.
Näin ollen esimerkiksi kunta-alalla työskentelevät jäsenemme ovat oikeutettuja lakkoavustukseen mahdollisen työtaistelutoimenpiteen sattuessa.
Jäsenemme yliopistosektorilla ovat myös oikeutettuja lakkoavustukseen mahdollisen lakon sattuessa. Tämä edellyttää, että henkilö on jäsensihteerin toimesta vahvistettu liiton jäseneksi viimeistään viikkoa ennen työtaistelutoimenpiteen alkamista.
Lisäinformaatiota, mm. lakkoavustuksen hakemuslomake tulee liiton verkkosivuille lähiaikoina.
Lakko-oikeudesta
Käytännössä lakkoon joudutaan menemään, jos työnantajan vaatimukset koskien työntekijöiden työehtoja ovat kestämättömiä eikä neuvotteluja saada tasapainotettua ilman lakkoon menemistä. Lakkoon ei koskaan mennä heti, vaan ainoastaan, mikäli työehtosopimusneuvottelut eivät muuten etene. Ensisijaisesti uutta työehtosopimusta pyritään saamaan sovittua neuvottelupöydän ääressä.
Lakko on kuitenkin perälauta sille, että työntekijöiden ja virkamiesten työn ehdot pysyvät kohtuullisella tasolla. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että jokainen lakon piirissä oleva osallistuu lakkoon. Lakko-oikeus on Suomessa vahvasti lailla turvattu, ja liiton jäsenillä on oikeus ja velvollisuus osallistua lailliseen, liiton ilmoittamaan lakkoon. Yksittäinen työntekijä ei ole vastuussa lakosta, eikä siitä aiheudu työntekijälle seuraamuksia, vaan liitto kantaa aina vastuun lakkopäätöksestä.
Lakoilla on saatu historian saatossa merkittäviä parannuksia työväestön yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen asemaan. Myös akateemiset osaajat ovat valtaosin työntekijäasemassa ja erityisesti tutkimuksen ja koulutuksen parissa työskentelevillä on koetusti hankala neuvotteluasema saada yksin sopimuksiinsa parannuksia työehtojen tai palkan suhteen. Tästä syystä Tieteentekijöiden työskentelyaloilla työehtosopimukset ovat erittäin merkittävässä roolissa – eli tehdään kaikki parhaamme, että uusistakin tänä keväänä tehtävistä sopimuksista tulee parhaita mahdollisia!