Tampereen yliopiston historialliset yli 1 000 henkilöä koskevat yt-neuvottelut alkoivat hämmentävissä tunnelmissa tiistaina 21.syyskuuta. Työnantaja on esittänyt, että säästöjä tarvitaan, eikä ilman irtisanomisia selvitä.
Yt-neuvotteluissa on kaksi osapuolta: työnantaja ja työntekijöitä edustavat pääluottamusmiehet. Kumpikin osapuoli voi esittää ratkaisunsa ja vaihtoehtonsa yliopiston tilanteeseen.
Henkilöstöä neuvotteluissa edustavien pääluottamusmiesten tueksi on perustettu liittojen asiantuntijoista koostuva taustaryhmä. Tieteentekijöistä mukana on edunvalvontajohtaja Mia Weckman.
Yliopistojäsentemme neuvotteluista huolehtivat todella kokeneet pääluottamusmiehet. Vankasta kokemuksesta huolimatta yt-neuvottelut eivät ole luottamushenkilölle koskaan helpot. Neuvottelutaitojen lisäksi hänen on tunnettava työehtosopimusta, työlainsäädäntöä ja yt-lakia, ymmärrettävä organisaation monimutkaista taloudellista tilannetta ja hänellä on oltava sekä luovuutta että pelisilmää. Työnantajalta pitää osata kysyä oikeita kysymyksiä, ja on osattava esittää todellisia vaihtoehtoja irtisanomisten välttämiseksi.
Tukeakseen yt-neuvotteluihin osallistuvia pääluottamusmiehiä, neuvottelujärjestömme JUKO, jukolaiset ammattiliitot, JHL ja Pro ovat perustaneet työryhmän. Se vastaa yt-lainsäädäntöä koskeviin kysymyksiin ja käsittelee muitakin työsuhteiden päättämistä koskevia juridisia kysymyksiä.
Tampereen yliopistossa on alkanut raskas urakka. Työryhmä lupaa antaa kaiken asiantuntemuksensa ja kokemuksensa Tampereen yliopiston henkilöstön edustajien käyttöön.
Yksittäinen jäsen saa tukea omaan tilanteeseen aina myös liitonsa työsuhdeneuvonnasta. Liitot tarjoavat apua myös työnhakuun ja esimerkiksi cv:n voi hioa kuntoon asiantuntijan avustuksella liittojen tarjoamien urapalveluiden kautta. Tietoa Tieteentekijöiden urapalveluista löydät täältä.
Työryhmän jäsenet:
Mia Weckman (kuvassa)
edunvalvontajohtaja
Tieteentekijät
Anna Zibellini (pj)
työmarkkinalakimies
Akavan Erityisalat
Katja Aho
yliopistosektorin neuvottelupäällikkö
JUKO
Petri Toiviainen
neuvottelupäällikkö
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry
Daniel Valtakari
työelämäasiantuntija
Tekniikan akateemiset TEK
Harri Westerlund
Erityisasiantuntija, julkinen sektori
Tradenomit
Tarja Niemelä
toiminnanjohtaja
Professoriliitto
Reetta Kuosmanen
vastaava sopimusasiantuntija
JHL
Jukka Hämäläinen
sopimusalavastaava
Ammattiliitto Pro ry
Patrik Stenholm
lakiasiainpäällikkö
Ammattiliitto Pro ry