“Tieteentekijät on minulle oma verkosto ja areena”

Anna Laakkonen toimii tieto– ja julkaisupalvelujen asiantuntijana Laurea-ammattikorkeakoulussa. Hänen toimenkuvansa on erittäin monipuolinen: tehtävät vaihtelevat tiedonhankinnan ja julkaisemisen ohjaamisesta verkkolehden toimituskuntatyöhön ja avoimen tieteen asiantuntijatehtäviinsekä kaikkeen tältä väliltä. Tieteentekijöillä on vahva yhteisöllistävä rooli Laakkosen työelämässä. 

Anna Laakkonen valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2008 pääaineenaan informaatiotutkimus. Nykyiseen työyhteisöön tie vei oman alan pätkätöiden ja vuorotteluvapaasijaisuuden kautta 2009, jolloin hän aloitti Laurea-ammattikorkeakoulussa informaatikkona. 

– Valmistuin työllistymisen kannalta pahimpaan aikaan, juuri ennen vuonna 2008 alkanutta taantumaa. Liityin Akavaan jo opiskeluaikana kerryttääkseni jäsenkuukausia työttömyysturvaakin silmällä pitäen. Vuoden 2015 paikkeilla siirryin Akavan sisällä Tieteentekijöiden jäsenyhdistykseen, Informaatioalan akateemisiin. 

Laakkonen näkee olevansa työnkuvaltaan generalisti. Työhön liittyy työyhteisön sisäisten tehtävien ohella yhteistyö muun muassa avoimen tieteen julkaisemisen työryhmässä ja ammatillisen julkaisutoiminnan parissa. 

– Koen merkitykselliseksi ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistyön näkyväksi tekemisen. Yhteen sanaan kiteytettynä työnkuvani on mahdollistaja: teen oman työni kautta muiden työtä helpommaksi. 

Areena identiteetille ja edunvalvonnalle 

Anna Laakkonen kokee tärkeäksi olla osana Tieteentekijöiden yhteisöä. Sen lisäksi, että on hyödyllistä niin ammatillisen kehittymisen kuin vaikkapa työttömyysturvan kannalta kuulua ammatilliseen järjestöön, jäsenyyteen liittyy toisenlainenkin elementti.  

– Identifioidun ensisijaisesti omaan ammattikenttääni ja Tieteentekijöihin – se on minulle oma verkosto. Tieteentekijät on minulle areena ja yhteisö, jossa pääsen kuulemaan oman alani kuulumisia. Lisäksi tärkeää on edunvalvonta; se, että on joku, joka edustaa alaani yhteiskunnassa. 

“Tieteentekijät on minulle areena ja yhteisö, jossa pääsen kuulemaan oman alani kuulumisia. Lisäksi tärkeää on edunvalvonta; se, että on joku, joka edustaa alaani yhteiskunnassa.” 

Tieteentekijöissä tärkeässä roolissa ovat myös ala- ja paikallisyhdistykset, ja Laakkonen kuuluu oman alayhdistyksensä, Informaatioalan Akateemisten johtokuntaan, tällä hetkellä varajäsenenä. 

– Johtokuntatyön lisäksi olen omassa päivätyössäni mukana kansallisen tason työryhmissä, joissa keskitytään esimerkiksi avoimen tieteen näkökulmiin. Mukanaolo työryhmissä tuo laajempaa perspektiiviä omaan työhön ja omiin työskentelytapoihin.

Yhteisen hyvän asialla  

Korona-aika rajoitti Tieteentekijöidenkin tapahtumia ja yhteisiä tapaamisia, ja verkkotapaamiset tulivat osaksi arkea. Anna Laakkosen mukaan tapaamisilla on suuri merkitys työn kannalta. 

– Ylipäätään se, että järjestetään ajankohtaisia tapahtumia on tärkeää. On mukavaa saada kasvot henkilölle, johon on ollut yhteyksissä sähköpostin kautta. Se madaltaa yhteydenottokynnystä päivittäisessä työssä ja helpottaa tiedonjakoa. 

Tieteentekijöiden tehtävänä on puolustaa tieteentekemisen edellytyksiä ja edistää monimuotoisen tutkimusyhteisön hyvinvointia. Informaatioalan ammattilaisena Anna Laakkosella on selkeä kuva siitä, millaisia arvoja hän haluaa vaalia osana tiedeyhteisöä. 

– Mielestäni tieteelliseen asenteeseen kuuluu se, että on silmät avoimena uudelle, mutta suhtautuu myös kriittisesti siihen mitä näkee. Informaatiolukutaidolla ja kriittisyydellä on tänä päivänä entistä suurempi merkitys. Haluan itsekin jakaa oikeaa tietoa: se mahdollistaa yhteisen hyvän kehityksen. 

 


 

Liity nyt Tieteentekijöiden jäseneksi!

Tarjoamme kaikille uusille jäsenille liittymiskuukauden nyt ilmaiseksi. Kun liityt 1.9.-31.12.2024 Tieteentekijöiden jäseneksi, saat liittymiskuukauden veloituksetta. Sinun ei tarvitse tehdä mitään – täytä vain jäsenhakemus, ja liittymiskuukautesi on automaattisesti jäsenmaksuvapaa!  

LIITY JÄSENEKSI

Kampanjan ehdot: Kampanja on voimassa 1.9.-31.12.2024 välisenä aikana. Jäsenmaksuvapaa liittymiskuukausi on se kalenterikuukausi, jonka aikana jäsenmaksuhakemus on lähetetty. Jäsenmaksu maksetaan normaalisti seuraavan kalenterikuukauden ensimmäisestä päivästä lähtien. Lue lisää Tieteentekijöiden jäsenmaksuista täältä. Lisätietoja liittymisestä, jäsenyydestä ja kampanjasta voit tiedustella jäsenpalveluistamme