Leipää ja sirkushuveja: Jytte mukana Tieteentekijöiden syysseminaarissa

Tieteentekijöiden liitto järjestää 02.09.2021 seminaaripäivän teemalla Tuhansien Urapolkujen Tohtorit. Kansallisen tapahtuman lisäksi jäsenyhdistyksen järjestävät laajan kattauksen paikallisia tapahtumia. Myös Jytte on mukana ja luvassa on mielenkiintoisia keskusteluja ja asiantuntijavieraita koko iltapäivän verran. Ohjelmaa on niin suomeksi kuin myös englanniksi.

Päivä alkaa laajalla yhteistyöllä toteutetulla paneelikeskustelulla Yliopistoyhteisö pandemian jälkeen klo: 12.00-13.30, C1 ja moniviestin, jonka jälkeen siirrymme klo 14.00 seuraamaan valtakunnallista ohjelmaa Tieteentekijöiden nuorten tutkijoiden raportin julkistustilaisuudella ja tohtoreiden urapolkujen merkeissä. Klo: 15.45-17.15 jatkamme jälleen paikallisohjelmalla Jytten Doctors of a thousand career paths: Experiences from JyU –keskustelulla.

Jytteläisille on tarjolla myös virkistysohjelmaa illaksi (kts. alempana). Eli valitse itsellesi kiintoisat sisällöt ja tule mukaan. Huomioithan, että eri tapahtumiin tulee rekisteröityä erikseen.

Päivän tarkempi ohjelma ja ilmoittautumistiedot

 

Yliopistoyhteisö pandemian jälkeen

2.9.2021, klo 12.00 C1 ja moniviestin

Tapahtuma on suomeksi. The event is in Finnish.

Paneelissa keskustellaan pandemian vaikutuksesta yliopistoyhteisöön. Yliopisto on perinteisesti nähty paikkana, joka kokoaa eritavoin ajattelevia ihmisiä yhteen. Myös Jyväskylässä on pyritty näkemään yliopisto juurikin yhteisönä. Kuinka yliopisto on yhteisönä kohdannut pandemian? Kuinka yhteisöllisyys näkyi pandemian aikana ja toisaalta kuinka etäjaksoilta palataan takaisin ja luodaan toimintatapoja joilla tuota yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa? Tarkoitus on kartoittaa viimeisen 18 kuukauden tapahtumia, mutta ennen kaikkea kääntää katsetta tulevaan.

Tapahtumaa voi seurata paikan päällä tai Moniviestimen välityksellä. Moniviestimen kautta seuraaminen ei vaadi ilmoittautumista. Osallistuminen paikan päällä vaatii rekisteröitymisen. Läsnäolo on mahdollista korkeintaan 50 ensiksi ilmoittautuneelle. Rekisteröityminen: https://forms.gle/4Gzk2tf2iLCECSZE7

Linkki itse paneeliin: https://r.jyu.fi/yliopistoyhteiso-pandemian-jalkeen

Puhujina

Keijo Hämäläinen

Rehtori, Jyväskylän yliopisto

Olli-Pekka Moisio

Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, JYU

Tiina Nikkola

Opettajankoulutuslaitos, JYU

Juho Strömmer

Työpsykologi, Terveystalo

Aleksi Murtojärvi

Jyväskylän Ylioppilaskunnan puheenjohtaja

 

Paneelin vetäjänä toimii Jyväskylän Tieteentekijöiden puheenjohtaja Johanna Turunen.

Järjestäjät: Jyväskylän Tieteentekijät (JYTTE), Professoriliiton paikallisosasto, Jyväskylän yliopiston opetusalan paikallisyhdistys (JYLL), Jyväskylän yliopiston henkilökuntayhdistys (JYHY), Jyväskylän yliopiston ammattiosaston (JYTT) sekä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY).

 

Tuhansien urapolkujen tohtorit

2.9. klo 14.00-15.30

Miten tutkijanurista tehdään vetovoimaisia ja monipuolisia? Mitä nuoret tutkijat ajattelevat uranäkymistään ja tulevaisuudestaan? Millaiset valinnat voivat johtaa erilaisille tohtorinurille? Mitä yliopistoissa tehdään tutkijanurien hyväksi?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme Tuhansien urapolkujen tohtorit -verkkotapahtumassa. Tarjolla napakkaa keskustelua, erilaisia tosielämän urapolkuja ja innoitusta oman urapolun suunnitteluun.

Julkaisemme tilaisuudessa tuoreen selvityksen nuorempien tutkijoiden työskentelyolosuhteista ja uranäkymistä. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.

Tapahtumaan tulee ilmoittautua suoraan Tieteentekijöiden päätoimistolla. Tarkemmat tiedot, ilmoittautumiset ja aikataulut löytyvät osoitteesta https://tieteentekijat.fi/tapahtumat/tuhansien-urapolkujen-tohtorit/  ja facebook-eventti osoitteesta https://fb.me/e/4vyJXjXu6.

Tapahtuma simultaanitulkataan enlanniksi.

 

Doctors of a thousand career paths: Experiences from JyU

2.9. klo 15.45-17.15

Päivän viimeisessä tapahtumassa jatketaan nuorten tutkijoiden tilanteesta keskustelua Jyväskylän yliopiston näkökulmasta.

Puhujina

 

Minni Matikainen

väitöskirjatutkija/tutkijayhdistys RETEE:n puheenjohtaja

 

Chloe Foilloux

väitöskirjatutkija

 

Johanna Turunen

väitöskirjatutkija/Jytten puheenjohtaja

 

Paneelin juontajina Jytten Nuorten tutkijoiden työryhmän jäseniä

 

Tilaisuus on englanniksi.

 

Jytte tarjoaa Nuorten tutkijoiden paneeliin osallistuville R-kioskin 5€ kahvi/tee ja täytetty leipä -lahjakortit.

 

Ilmoittautuminen sähköpostilla Elina Laurila elina.k1.laurila@jyu.fi.

 

Helmenä päivän päätteeksi tarjoilu ja virkistysetuja Jytten jäsenille

Seminaarinpäivän yhteydessä Jytte tarjoaa jäsenilleen myös kehon- ja mielenravintoa. Jytteläisille, jotka osallistuvat jompaankumpaan tai kumpaankin paneeliin, tarjotaan ruoka Ravintola Figarosta noudettavaksi. Valittavana joko kasvis tai lihavaihtoehto.

Lisäksi iltapäivän Nuorten tutkijoiden paneeliin osallistuville tarjotaan R-kioskin 5€ kahvi/tee ja täytetty leipä -lahjakortit.

Tapahtumaan osallistujille on tarjolla myös valittavaksi yksi seuraavista virkistysvaihtoehdoista:

-Rikinkeltainen taivas – tallenne, Kansallisteatterin digipalvelusta 20 €/hlö.

Lisätietoa: https://kansallisteatteri.fi/esitys/rikinkeltainen-taivas-keikalla-fi-palvelussa/

-KJC Stream: Aili Ikonen & Antti Kujanpää Duo 2.9.2021 Stream, 6,40 €/hlö.

Lisätietoa: https://www.kokojazz.fi/ohjelmisto/kjc-hki-stream-aili-ikonen-antti-kujanpaa-duo/

-SF Anytime lahjakortti, 10 € / hlö. Lisätietoa: https://www.sfanytime.com/fi?gclid=EAIaIQobChMIvcD7q5-p8gIVoAWiAx1wIAHoEAAYASAAEgKr4_D_BwE

Tarjoilut ja virkistys kustannetaan neljällekymmenelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle jäsenelle. Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisessa tulee ilmoittaa nimi, tapahtuma(t), johon/joihin osallistuu, ruokavaihtoehto ja virkistysvalinta. Ruoka ja virkistys on jäsenille. Jokainen ilmoittautuu henkilökohtaisesti.

Ilmoittautuminen virkitystoimintaan tulee tehdä 26.8.2021 mennessä Elina Laurilalle elina.k1.laurila@jyu.fi.