Tervetuloa Tatten jäseneksi!

Tatten jäseneksi voi liittyä jokainen Tampereen yliopiston opetus-, tutkimus- ja hallintotehtävissä toimiva henkilö. Yhdistykseen voi kuulua myös yliopisto-opetuksesta ja tutkimuksesta kiinnostuneita opiskelijajäseniä. Jäsenistölle järjestetään säännöllisesti tapahtumia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia sekä työstä ja tiedepolitiikasta keskustelemiseen että yleiseen virkistäytymiseen ja verkostoitumiseen.

Voit liittyä Tatten jäseneksi olitpa tällä hetkellä työsuhteessa, apurahalla tai työttömänä. Työsuhteiset jäsenet ovat samalla myös Opettajien työttömyyskassan jäseniä. Työttömyyskassan jäsenyys alkaa samana päivänä kuin yhdistyksen jäsenyys.

Suomessa jokainen liittyy ammattiliittoon paikallisyhdistyksen kautta. Tatte on yksi Tieteentekijöiden liiton paikallisyhdistyksistä. Liitto taas kuuluu keskusjärjestö Akavaan. Lisäksi Tieteentekijöiden liitto on Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO:n jäsen, joka hoitaa työsopimus- ja palkkaneuvottelut.

Jäsenmaksu ja jäseneksi liittyminen käytännössä

Tatten jäsenyyttä haetaan sähköisellä jäsenhakemuksella Tieteentekijöiden liiton kautta.

Lisätietoa jäseneksi liittymisestä

Tatten jäsenmaksu on 1,00 % jäsenen päätoimen palkasta. Ei suomalaisessa palkkatyössä olevat maksavat 8 euroa / kuukausi. Tähän ryhmään kuuluvat apurahalla tutkimusta tekevät, perhevapaalla olevat, työttömät, asevelvolliset, ulkomailla työskentelevät ja sairauspäivärahalla olevat. Perustutkinto-opiskelijoiden ja eläkeläisten jäsenmaksu on 60 euroa / vuosi.

Jäsenyyteen liittyvien tietojen ylläpito

Jäsenyyteen liittyvien omien tietojen pitäminen ajan tasalla hoituu helposti Tieteentekijöiden liiton E-asioinnin kautta. E-asioinnissa voit päivittää yhteystietosi sekä ilmoittaa työsuhteessasi tapahtuneista muutoksista.  Ajantasainen sähköpostiosoite jäsentiedoissa varmistaa, että Tatten jäsenviestintä tavoittaa sinut!