Helsingin yliopiston tieteentekijät teki laajan kyselyn Helsingin yliopistossa tutkimustaan tekeville apurahatutkijoille viime marraskuussa. Kyselyyn saatiin runsaasti vastauksia, liki 260. Tänään 18.5.2021 järjestimme paneelikeskustelun kyselystämme nousseiden teemojen pohjalta. Paneelissa oli mukana asiantuntijoita niin yliopistoista, Tieteentekijöiden liitosta kuin säätiöiltä, ja puheenaiheena oli apurahatutkijoiden hyvinvointi: työterveys, yhteisöön kuuluminen, jaksaminen ja tuen tarpeet.
Nyt on aika julkaista kyselyn tulokset:
HYT_Varmaa_on_vain_epavarmuus_pieni_web
HYT_Varmaa_on_vain_epavarmuus_web_kotitulostus
Mitä halusimme tietää?
Kyselymme tarkoituksena oli selvittää apurahatutkijoiden kokemia ajankohtaisia haasteita. Halusimme sukeltaa apurahatutkijoiden arjen pulmiin erityisesti kahdesta näkökulmasta:
1) Miten Helsingin yliopiston käytännöt ja työkulttuuri tällä hetkellä huomioivat apurahatutkijat ja integroivat heidät yliopistoyhteisöön?
2) Millaisia haasteita apurahatutkija kohtaa suhteessa yhteiskunnan rakenteisiin ja turvaverkkoon?
Kysely tehtiin marraskuussa 2020, ja siihen vastasi 258 henkilöä, joista 209 vastasi suomenkieliseen, 44 englanninkieliseen ja 5 ruotsinkieliseen kyselyyn. Vastaajista valtaosa oli naisia (68 %), miehiä oli 29 %, ja sukupuolensa jätti määrittelemättä 3 %. Vastaajien keski-ikä oli 35,7 vuotta. Valtaosa vastaajista oli väitöskirjatutkijoita, ja toiseksi suurimman kategorian muodostivat tutkijatohtorit. Kyselyyn vastanneet apurahatutkijat edustivat kattavasti Helsingin yliopiston eri tiedekuntia, joskin eniten vastauksia saatiin humanistisesta, lääketieteellisestä ja valtiotieteellisestä tiedekunnasta.
Rahoitus ja yhteisön puuttuminen huolettavat
Apurahansaajien suurimpia huolenaiheita ovat varsin arvattavasti pirstaloitunut rahoitus, lyhyet rahoituspätkät ja epävarmuus tulevasta. Pätkittäinen rahoitus on paitsi erittäin stressaavaa, myös tehotonta pitkäjänteisen tutkimustyön näkökulmasta. Taloudellinen epävarmuus heijastuu erityisen selvästi perheellisten apurahatutkijoiden arkeen, ja apurahat näyttävät pääkaupunkiseudulla olevan perheellisille liian niukka tulonlähde. Niukka ja epävarma toimeentulo vaikuttaa myös perheenperustamissuunnitelmiin (Lue lisää tästä blogista: Apuraha + perhe = tehtävä mahdoton).
Selvityksemme osoitti myös, että apurahatutkijat kiinnittyvät heikosti yliopistoyhteisöön (Lue lisää blogista: Apurahatutkijat yhteisön rajoilla). Monet kertoivat ulkopuolisuuden korostuneen koronapandemian aikana (Lue lisää blogista: Apurahatutkijat & korona), mutta suurin osa mainituista yhteisöön liittyvistä ongelmista ei aiheutunut poikkeusoloista. Apurahatutkijoiden side lähiyhteisöön jää usein ohueksi, eikä yhteisöllisyyden kokemusta synny ilman säännöllistä kosketusta oman lähiyhteisön kanssa.
Kommunikaatiokatkoksia ja ulkopuolelle jäämistä
Ulkopuolisuuden kokemusta ruokkivat erilaiset syrjivät käytännöt sekä työtilojen puute. Yksi merkittävimmistä syrjivistä käytännöistä on se, miten vaihtelevasti yliopiston viestintä tavoittaa apurahatutkijat. Ulkopuolisuuden kokemus lisääntyy, jos jätetään määrittelemättä, koskeeko tiedotus apurahatutkijoita vai puhutellaanko pelkästään henkilökuntaa (Lue lisää blogista: Communication between the University and grant-funded researchers). Yliopistojen tukipalvelut ja jopa perusinfra näyttävät kyselymme perusteella olevan vaihtelevasti tarjolla apurahatutkijoille.
Yllä mainittuihin ongelmiin on tulossa helpotusta. Kuten Flammassa kerrotaan:
”Helsingin yliopisto on vuoden aikana tehnyt yhteistyötä apurahatutkijoiden edustajien, tutkimusta rahoittavien säätiöiden sekä Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa ja työstänyt mallia apurahatutkijan sopimuksesta. Sopimus tarjoaa lukuisia konkreettisia parannuksia apurahatutkijan arkeen. Yksi merkittävimmistä muutoksista on se, että apurahatutkijasopimuksen tehneet eivät jatkossa enää maksa yliopistolle työhuonekorvausta. Tällä hetkellä noin 420:lla apurahatutkijalla on työtila yliopistolla.
Apurahatutkijan sopimuksen solminut saa tutkijan Research portal -sivuston käyttöönsä, vaikka valmistuisi ja opinto-oikeus yliopistossa loppuisi. Sopimuksen tehneet ovat mukana myös Helsingin yliopiston www-sivujen asiantuntijahaussa ja yliopiston sähköpostilistoilla, ja heillä on käyttöoikeudet sähköisiin työryhmäalueisiin. He voivat osallistua yliopiston henkilöstökoulutukseen ja heillä on myös äänioikeus yliopiston hallintovaaleissa. Apurahatutkijasopimuksen tehneet post doc -tutkijat voivat tarkistuttaa tieteelliset artikkelit maksutta kielipalveluissa. Apurahatutkijoille kohdennettua viestintää kehitetään tulevaisuudessa edelleen.”
Apurahansaaja yhteiskunnan rakenteiden väliinputoajana
Johtuen poikkeuksellisen häilyvästä asemasta apurahatutkijat kokevat merkittäviä hyvinvointiinsa liittyviä uhkia. Suurimpia niistä ovat rahoituksen epävarmuus ja sitä kautta työttömyys, koska apurahatutkijat jäävät nykyisellään ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulkopuolelle. Työttömyyden uhan lisäksi työterveyshuollon puuttuminen aiheutti huolta omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Apurahatutkijat kokevat kyselymme mukaan jatkuvia rahoitukseen liittyviä suorituspaineita ja epävarmuutta uranäkymistään. Näiden tekijöiden aiheuttamaan huomattavaan psyykkiseen kuormitukseen nähden apua ja keinoja apurahatutkijoiden hyvinvoinnin tueksi on tarjolla liian vähän.
Selvitimme kyselyssä myös apurahatutkijoiden kokemuksia yhteiskunnan heille tarjoamista turvaverkoista. Vastaukset osoittivat, että työttömyys- ja sosiaaliturvan osalta apurahatutkijat ovat monin tavoin väliinputoajia (Lue lisää blogista: Työttömien tutkijoiden puolesta). Lisäksi tietoa saatavilla olevasta avusta on usein vaikea löytää tai saada eri viranomaistahoilta. Tiedon hajanaisuus on erityinen ongelma, minkä lisäksi saatavilla oleva tieto on usein niin yleisluontoista, että apurahatutkijoilla on vaikeuksia soveltaa sitä omaan, yksilölliseen tilanteeseensa.
Lisäksi englanninkielisen tiedon vähäisyys vaikeuttaa kansainvälisten apurahansaajien asemaa ja heidän mahdollisuuksiaan saada apua esim. verotukseen ja oleskelulupaan liittyvissä asioissa tai hakea itselleen kuuluvia tukia. Tilanteen parantamiseksi tarvitaan viranomaisten välistä koordinaatiota, uudistuksia käytäntöihin sekä poliittista tahtoa uudistaa työttömyys- ja sosiaaliturvaa niin, että ne palvelevat apurahansaajia osana muita nykyään yhä yleisemmäksi muuttuvia työnteon muotoja (monityöläisyys, itsensä työllistäminen).
Apurahatutkijoilla on huomattavan negatiivinen käsitys uranäkymistään ja vaikeuksia hahmottaa sitä, millaista uraa heidän kannattaa itselleen rakentaa. Kyselyymme vastanneet apurahatutkijat olivat myös epävarmoja sen suhteen, kannattaako heidän panostaa tutkijanuraan yliopistossa vai verkostoitumiseen ja meritoitumiseen yliopiston ulkopuolista uraa ajatellen. Tohtorintutkinnon suorittamiselle asetettu 4 vuoden tavoiteaikataulu vaikeuttaa osaltaan heidän urapohdintojaan, koska aikaa kahdelle vaihtoehtoiselle uralle valmistautumiseen ei ole.
Miten tästä eteenpäin?
Tampereen yliopiston tieteentekijät (TATTE) toteutti keväällä 2020 laajan kyselyn Tampereen yliopiston apurahatutkijoille. TATTEN ja nyt käsillä olevan HYTin selvityksen tuloksista nähdään, että samankaltaiset ongelmat vaivaavat sekä Tampereen että Helsingin yliopistoa suhteessa apurahatutkijoihin: eriarvoisuuden kokemukset, yhteisöllisyyden puute, tiedekunnittain vaihtelevat käytännöt ja huono tiedotus kietoutuvat toisiinsa vyyhdiksi, jonka ytimessä on apurahatutkijan poikkeuksellisen häilyvä asema. Helsingin ja Tampereen yliopiston samankaltaiset ongelmat viittaavat siihen, että suomalaisten yliopistojen tulisi yhteisvoimin panostaa apurahatutkijoiden aseman parantamiseen. Tavoitteet on asetettava yhdessä apurahatutkijoiden kanssa, tavoitteiden saavuttamista on seurattava pidemmällä aikavälillä ja toimivia käytäntöjä on jaettava aktiivisesti.
HYTin apurahatutkijoiden työryhmä