Apurahatutkijat & korona

 

Helsingin yliopiston tieteentekijät (HYT) teki laajan kyselyn Helsingin yliopiston apurahatutkijoille. Kyselyyn saatiin runsaasti vastauksia, liki 260! Käymme vastauksia parasta aikaa läpi HYTin apurahatutkijoiden työryhmän voimin, ja raportti julkaistaan alkukeväästä. Julkaisemme lisäksi blogisarjan, jossa käsittelemme apurahatutkijoiden arjessaan kohtaamia ongelmia ja nostamme esiin tämän hetken tärkeimmät toiveet ja tarpeet. Ensimmäinen blogimme perustuu vastauksiin, joita saimme kysymykseen: Onko korona-aika (esim. erilaiset poikkeusjärjestelyt) aiheuttanut erityisiä haasteita sinulle?

 

”Kollegiaalinen tukiverkko on heikompi”

Apurahatutkijat ovat työsuhteisten kollegoidensa tavoin kärsineet koronan vuoksi matkustusrajoituksista, konferenssien peruuntumisista ja aineistonkeruun viivästymisestä. Yliopistojen kirjasto-, laboratorio- ja muut tutkimukselle välttämättömät tilat ovat olleet kiinni. Työyhteisön reunamille jääneille tai jopa kokonaan yliopistoyhteisöstä irrallisiksi itsensä kokeville apurahatutkijoille yksinäisyys on ollut käsin kosketeltavaa. Apurahatutkijoille kohtaamiset kollegoiden ja ohjaajien kanssa saattavat olla käytännössä koko työyhteisö. Muut siteet yliopistoon jäävät usein ohuiksi, eikä verkostoja välttämättä synny esimerkiksi opetustehtävien kautta tai muun henkilökunnan välisissä palavereissa ja tilaisuuksissa. Yksinäisen työn muuttuminen entistä yksinäisemmäksi on koetellut apurahatutkijoiden motivaatiota ja jaksamista. ”Kollegiaalinen tukiverkko on heikompi”, kuten eräs vastaajista ongelman tiivisti.

 

Lapset kotona – tutkimus tauolla

Monet kyselyymme vastanneet apurahatutkijat korostivat, että koronapandemian vaikutukset ovat osuneet koko lailla kaikkiin, ja esimerkiksi lasten kotihoidon yhdistäminen työntekoon on mahdotonta – riippumatta rahoitusmuodosta. Apurahatutkijoiden epäselvä asema toi kuitenkin tähänkin oman lisänsä, ja kyselyssämme kuvattiin huolta yhteiskunnan rakenteisiin törmäämisestä poikkeusaikana. On selvää, että kohdennettu viestintä ja yhtenäiset ohjeet ovat välttämättömiä tilanteessa, jossa viranomaisohjeiden soveltaminen on vaikeaa:

Siirsin seuraavan apurahakauden alkua sen vuoksi, että hoidin lasta kotona keväällä. Toisin sanoen ”otin palkatonta” apurahakausien väliin. Palkattoman ajan korvaukseksi tarkoitettua, kohdennettua julkista tukea tähän tarkoitukseen en kuitenkaan lähtenyt hakemaan, sillä arvelin järjestelmälle täysin mahdottomaksi nähdä rinnasteisuus apurahan käytön siirtämisen ja palkattoman vapaan anomisen välillä.”

 

”Olin kuukauden tekemättä lainkaan tutkimusta ja nostamatta apurahaa, sillä lasten etäkoulun ohjaamisen ohessa ei ollut mahdollista tehdä tutkimusta. Apurahatutkijana en tuolta kuukaudelta ollut oikeutettu koronarahaan, jonka työsuhteessa olevat saivat vastaavassa tilanteessa.”

 

Miten käy jatkorahoituksen?

Viivästykset tutkimustyössä ja niiden heijastuminen rahoitushakuun huoletti monia. Kyselymme osoitti, että apurahatutkijat vaativat itseltään paljon sekä saadakseen tutkimukselleen lisärahoitusta että osoittaakseen apurahan myöntäneelle säätiölle tutkimusprojektin olleen luottamuksen arvoinen: ”Olen siirtänyt apurahakausia eteenpäin sillä en yksinkertaisesti saa riittäviä työtunteja kasaan.” Edes säätiöiden pandemia-ajan huojennukset ja täydennyshaut eivät vakuuttaneet kaikkia apurahatutkijoita siitä, että tutkimustyön tilapäinen viivästyminen ei vaikuttaisi tulevaan rahoitukseen.

“I was not able to start my grant-funded work in the time expected. This created pressure to finish it in the given time because we need to provide funders with a report. Many funding agencies have changed their strict procedures during COVID-19, but again it’s a race with so many other competitive researchers, that we need to be really careful and work hard to complete our work and have a positive output.”

 

Mitä yliopisto voisi tehdä tukeakseen apurahatutkijoita pandemian aikana?

Yliopisto olisi voinut osoittaa välittävänsä apurahatutkijoista kohdistamalla viestintänsä ja poikkeusolojen ohjeet selkeästi myös heille. Poikkeustilan ohjeet ovat kuitenkin kohdistuneet lähes yksinomaan “henkilökunnalle”. Sama puute vaivaa myös tammikuussa henkilöstölle suunnattua kyselyä poikkeustilanteen vaikutuksista työhön. Otsikko sen jo sanoo. Kyselyä ei jaettu apurahatutkijoille, vaikka siinä tarjotaan vastaajalle mahdollisuus kertoa olevansa apurahatutkija. Apurahatutkijoiden huomioon ottaminen on sekä suuria että pieniä tekoja. Panostaminen inklusiivisempaan viestintään on pieni teko, jolla on suuri merkitys.