Apuraha + perhe = tehtävä mahdoton?

 

Helsingin yliopiston tieteentekijät (HYT) teki laajan kyselyn Helsingin yliopiston apurahatutkijoille viime marraskuussa. Kyselyyn saatiin runsaasti vastauksia, liki 260. Tässä blogissa tutkitaan, voiko apurahalla elättää perhettä. Taustaksi on tarpeellista kertoa, että kyselyymme vastanneista kaikkiaan 39 % piti apurahaa liian niukkana tulonlähteenä. Samankaltaisia tuloksia saatiin myös Tampereella, kun Tampereen yliopiston tieteentekijät selvitti viime vuonna yliopistonsa apurahatutkijoiden oloja.

Miten niukkaa apurahalla eläminen on? Se riippuu ensinnäkin siitä, onko apurahansaaja väitellyt vai maisteri. Suurin osa kyselyymme vastanneista oli väitöskirjatutkijoita, joihin tässä tekstissä paneudumme. Säätiöt myöntävät väitöskirjatutkijoille pääsääntöisesti 24 000–27 000 euron apurahoja per vuosi. Kun potista maksetaan verot valtion taiteilija-apurahan ylärajan (23 668,35 euroa vuonna 2021) ylittävältä osuudelta ja apurahansaajan Mela-vakuutus, asettuu käteen jäävä summa karkeasti 20 000–24 000 euron välille. Kun tämä summa jaetaan kahdellatoista, saadaan reilut 1660–2000 euroa kuukaudessa intensiivisestä kokopäivätyöstä. Korkeakoulututkinnon suorittanut asiantuntija tulisi toimeen yliopiston ulkopuolella todennäköisesti paremmin kuin apurahalla. Entä sitten korkeakoulututkinnon suorittanut perheellinen asiantuntija?

 

Voiko apurahalla aikuisten oikeasti elättää perhettä?

Kyselyymme vastanneet olivat keskimäärin 36-vuotiaita, liki 70 % heistä oli naisia ja 80 % väitöskirjatutkijoita. Perheellisten tutkijoiden vastaukset nostivat esiin ilmiön, johon kannattaisi tulevaisuudessa paneutua tarkemmin: perheellinen apurahansaaja näyttää helposti olevan riippuvainen puolisonsa tuloista. ”Oikeissa töissä” käyvä, tämän kyselyn tuloksissa tyypillisesti miespuolinen puoliso maksaa leijonanosan perheen menoista. Menoista suurimman muodostaa asuminen, joka on etenkin pääkaupunkiseudulla kallista. Suhteellisen helppo keino parantaa perheellisten apurahansaajien taloudellista tilannetta olisi perhekorotus apurahoihin.

”Puoliso joutuu maksamaan suurimman osan asumisesta ja kaikista muistakin kuluista. Aikuisena ihmisenä on täysin riippuvainen puolison tuloista. Mietin usein, miten pärjään, jos puolisolle sattuu jotakin, sillä apuraha ei riitä kaikkien elinkustannusten kattamiseen, vaikka asumiskulumme ovat kohtuulliset.”

 

“I couldn’t live just with the grant. My husband, who is also a foreigner, works here and his income is our primary source of support.

Perheen perustavat naiset ovat maassamme keskimäärin 30-vuotiaita ja kyselyymme vastanneet keskimäärin 36-vuotiaita. Tästä voidaan helposti päätellä, että väitöstutkimus ja pikkulapsiarki lankeavat usein yhteen. Se tarkoittaa tietenkin myös sitä, että perhettä pitäisi pystyä elättämään apurahalla. Lisätäänpä tähän vielä toinen kyselystämme nouseva tulos: lähes 70 % apurahansaajista oli saanut korkeintaan vuoden pituisen apurahan. Se tarkoittaa, että (aivan liian) useat tekevät tutkimustaan pienistä puroista kertyviä tuloja yhteen laskeskellen ja vailla tietoa tulevasta. Tällaisissa prekaareissa olosuhteissa kuukausittaiset ansiot voivat vaihdella rajusti, jolloin vuositasolla laskettuna ansiot jäävät huomattavan pieniksi – erityisesti suhteessa siihen, mitä korkeasti koulutettu asiantuntija työsuhteessa ansaitsisi. Perhe-elämän yhdistäminen tämänkaltaiseen pätkätyöhön alkaakin kuulostaa uhkarohkealta heittäytymiseltä. Tätä mieltä moni olikin:

”Olen ollut epävarma perheen perustamiseen liittyvistä asioista apurahatutkijana, kun työterveyspalveluita ei ole tarjolla ja taloudellinen tilanne on niukka. Apurahan ja koko työtilanteen määräaikaisuus, putoaminen työverkostojen ulkopuolelle ja tauko työelämästä vanhempainvapaan aikana huolestuttavat.”

 

“For several years now, I’ve been planning to have a baby. But considering the short grant periods (i.e., uncertainty and relatively low income-related parental KELA compensation), this can never be realised.”

 

”Tästä aiheesta ei puhuta lainkaan! Tämän muotoinen työskentely tekee todella vaikeaksi edes kuvitellakaan perheen perustamista (–).”

 

 Vapaus helpottaa lapsiperhe-elämää

Moni perheellinen apurahatutkija tai perheen perustamista pohdiskeleva koki taloudellisen tilanteensa erittäin epävarmaksi. Siitä huolimatta kyselyymme vastanneet eivät nähneet apurahan ja perhe-elämän yhteensovittamista pelkästään kielteisessä valossa. Päinvastoin, useampi vastaaja piti pikkulapsiarjen ja apurahatutkimuksen yhdistämistä käytännöllisenä, jopa ihanteellisena ratkaisuna.

”Akateeminen vapaus ja pienen lapsen vanhemmuus on suorastaan ihanteellinen yhdistelmä, vaikka epävarmuus tulevista töistä tietysti kaihertaa ja luo huolta.”

 

”Apurahalla tutkiminen on tuonut vapauden sovittaa aikataulut perhe-elämään joustavammin kuin voisin kuvitella missään muussa tapauksessa.”

Apurahatutkijan vapaus valita työaikansa sopii hyvin arkeen, jota määrittävät perheen pienimmät: nuhakuume ei osu läheskään aina viikonloppuun, neuvola ei koskaan. Toisaalta osa harmitteli hoivavastuun jatkuvaa kasautumista sille vanhemmalle, jonka työ joustaa enemmän eli apurahatutkijalle:

”Kun puoliso tekee ’kiinteää päivätyötä’ muodostuu helposti tilanne jossa apurahalla ’vapaammin’ työskentelevä hoitaa kaiken juoksevan, päiväsaikaan mahdollisesti tapahtuvan kuten lasten sairausjaksot, hammaslääkärit, neuvolatapaamiset. Lasten lomat koulusta aiheuttavat myös suurta hankaluutta, mun apurahalta ei voi ’jäädä lomalle’ tai omia vapaita ei ole varaa pitää.”

 

”Pulmia on lapsen sairastuessa. Moniin työehtosopimuksiin on kirjattu, että toisen vanhemman esteestä hoitaa lasta on annettava selvitys pyydettäessä, jotta työntekijä on oikeutettu palkkaan. Toisen vanhemman ansiotyö on tällainen este, mutta se, lasketaanko väitöskirja- tai apurahatutkimus esteeksi, vaihtelee eri työnantajilla. On epäreilua, että jos lapsi sairastaa, apurahatutkijan olisi aina jäätävä kotiin hoitamaan lasta.”

 

Yliopistomaailma saisi olla perheystävällisempi

”Äärimmilleen viritetty ajankäytön suunnittelu sopii todella huonosti pohjoismaiseen perhe-elämään, jossa vanhempien odotetaan (ymmärrettävästi) viettävän illat ja viikonloput perheen kanssa (ja lapsia harrastuksiin kuskaten). Apurahatutkija pelaa jatkuvaa uhkapeliä sen suhteen, paljonko (itse hallittua) vapaa-aikaa uskaltaa viettää. Todennäköisyys menestyä kilpailussa apurahoista on tietenkin jo lähtökohtaisesti huono, vaikka ei viettäisikään vapaa-aikaa.”

Vastaajat pohtivat joustojen ja perhe-elämään satsatun ajan vaikutusta omaan akateemiseen uraansa. Jos ei tee tutkimusta tai hae apurahaa viikonloppuna, iltaisin tai lomalla, sinkoutuuko ulos oravanpyörästä ja häviää kilpailun niille, jotka ovat priorisoineet toisin? Sille, joka toivoo lapsia, on perheen perustamisen jättäminen pois elämänsuunnitelmasta äärimmäinen kompromissi. Sitä paitsi, perhe-elämä ei ole yhtä kuin lapset. Lasten lisäksi hoidetaan vanhoja vanhempia, sairastuneita läheisiä ja muita sukulaisia; välillä autetaan sisaruksia, heidän lapsiaan ja niin edelleen. Eikä ystävienkään auttaminen ole kiellettyä.

Tätä kaikkea kutsutaan normaaliksi elämäksi, johon kaikilla tulisi olla paitsi mahdollisuus, myös oikeus. Perhe-elämä ei toisin sanoen ole mikään muusta elämästä erotettava, osatavoitteiksi ja tuloksiksi pilkottava projekti, vaan ihan vain elämää: kehdosta hautaan. Akateemisen uran ja normaalin elämän pitäisi siis olla mahdollinen yhtälö. Yhtälön tekevät vaikeaksi pirstaloitunut toimeentulo ja akateemisella uralla etenemiseen liittyvät suorituspaineet.

 

Kersti Tainio & HYTin apurahatutkijoiden työryhmä

Oletko kiinnostunut apurahatutkijoiden asioista? Lämpimästi tervetuloa avoimeen paneelikeskusteluun 18.5. klo 14-16: A Better Future for Grant Researchers: A panel discussion on grant researchers’ rights and prospects.

Lisää tietoa ja ilmoittautuminen täällä