Epätoivo, suru ja itsesyytökset.
Ne ovat väitöskirjatutkijan arkipäivää – tunteita, jotka eivät liity millään tavalla itse tutkimuksen tekemiseen. Yleensä tällaisten tunteiden taustalla on kielteinen apurahapäätös ”Valitettavasti emme ole myöntäneet…”.
HYT:n toteutti Helsingin yliopistossa työskenteleville apurahatutkijoille suunnatun laajan kyselyn marraskuussa 2020. Kyselyn tuloksista selviää, että 244 vastaajasta yli puolet (55%) oli joskus tehnyt tai teki parhaillaan tutkimustaan joko omalla rahoituksella tai työttömänä erilaisten tukien (ansiosidonnainen/työmarkkinatuki/aikuiskoulutustuki) varassa. Näin suuri lukema oli pienoinen yllätys jopa HYT:n kaiken nähneelle apurahatutkijoiden työryhmälle.
Kysely osoitti, että työttömyys ja muut omarahoituskaudet vaihtelevat kuukaudesta jopa useampaan vuoteen.
”Kyllä, koko väitöskirjan ajan.”
”Olen tehnyt työttömänä lähes 2 v.”
Huolestuttavaa vastauksissa oli tietynlainen ”kuuluun pelin henkeen”-asenne.
”Yes. (Haven´t we all?!)”
“Pakkohan sitä on.”
Vastaajista 36% ei ollut tehnyt tutkimusta työttömänä tai omalla rahoituksella, vaan he kuuluivat siihen onnekkaiden joukkoon, joka sai oikean korvauksen tekemästään työstä. Heistä moni oli kuitenkin varautunut ainakin henkisesti työttömyyskausiin jossain vaiheessa tutkimustaan. Osalle työttömänä tutkimuksen tekeminen ei ollut vaihtoehto ”En ole. Tällaisen orjatyön ei pitäisi olla kenellekään vaihtoehto”.
Apurahansaajat työttömyysturvan väliinputoajina
Kyselymme viittaa siihen suuntaan, että työttömyyskaudet kuuluvat tutkijoiden työuraan. Apurahatutkijoiden riski jäädä työttömiksi on pätkittäisen rahoituksen vuoksi korkea. Keskeiseksi ongelmaksi nousee silloin luonnollisesti heikko työttömyysturva: apurahalla tehtävä tutkimus ei kerrytä työssäoloehtoa, vaan on niin sanotusti “perusteltu syy olla poissa työmarkkinoilta”. Näin siitä huolimatta, että apurahatutkija tekee samaa työtä kuin työsuhteinenkin tutkija. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottaminen apurahalla tehtävään työhön on tarve, joka ei tule poistumaan. Ratkaisuja tulisi etsiä eri tahojen välisellä yhteistyöllä. Nykymuodossaan apurahasaajan työttömyys- ja sosiaaliturva on epäjohdonmukainen, koska eri tuet määräytyvät erilaisin perustein. Esimerkiksi vanhempainpäivärahat määräytyvät apurahasta muodostuvan työtulon perusteella, mutta työttömyysturva ei. Apurahansaajien asema näyttääkin heijastelevan eri aikojen kerrostumia, joista nykyinen epäselvä kokonaisuus polveutuu.
Kyselymme osoitti, että työttömyyden kohdatessaan moni tutkija on ongelmien äärellä. Erityisesti väitöskirjatutkijat kirjavine titteleineen (jatko-opiskelija, tohtorikoulutettava, tutkijakoulutettava) ovat viranomaisten näkökulmasta mysteeri. Lisätietoja saat Tieteentekijöiden nettisivuilta.
Henkinen taakka
Suuri osa väitöskirjatutkijoista joutuu jossain vaiheessa tutkimustaan tekemään työtään joko työttömyystukien varassa tai muiden töiden ohella. Se puolestaan on henkisesti erittäin rasittava ja stressaava tutkimuksen tekemisen muoto. Apurahahakemusten kirjoittamisen lisäksi on oltava aktiivinen Te-toimiston suuntaan, jotta etuudet eivät vaarannu. Työttömyyskorvauksen yhtenä ehtona on valmius ottaa vastaan kokoaikainen työ, jos sinulle sellaista tarjotaan. Kyselymme vastauksista nousi esiin myös töissä käyvien jaksamattomuus keskittyä tutkimuksen tekemiseen töiden jälkeen. Tästä puolestaan voi seurata tutkimuksen aikataulun venyminen, minkä vuoksi myös rahoituksen saaminen vaikeutuu edelleen.
Tämän kaiken henkisen ja fyysisen kuormituksen lisäksi on elettävä voimakkaan ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Henkilöä, jolla ei ole työsuhdetta yliopistoon ei löydy esimerkiksi tiedekuntien kotisivuilta. Tutkija voi itse henkilökohtaisesti luoda itselleen profiilin TUHAT-tietokantaan, josta löytyvät mahdolliset julkaisut ja yhteystiedot. HYTin työryhmän mielestä yliopistolle ei tulisi juurikaan kuluja siitä, jos se lisäisi tiedekuntiensa sivuille KAIKKI väitöskirjatutkijansa yhteystietojen ja tutkimuskohteiden lisäksi, huolimatta henkilön rahoitusmuodosta. Tällä tavalla muun muassa media löytäisi helposti eri alojen asiantuntijoita (niitä me omarahoitteiset olemme kaikesta huolimatta), ja sekä tutkija että yliopisto saisi näkyvyyttä tutkimuksilleen.
Mikä ratkaisuksi?
Rahoitusongelmaan ei ole yhtä ja ainoaa oikeaa tai helppoa ratkaisua. Mutta joitakin ratkaisuja on tehtävä tai maamme alkaa menettää (ellei menetä jo) huippuosaajia maailmalle. Pitäisikö väitöskirjatutkijoiden määrää tiedekunnissa jollakin tapaa rajata, jotta jokaiselle voidaan turvata rahoitus? Pitäisikö säätiöiden ja yliopistojen aloittaa jonkinlainen yhteistyö rahoituksen turvaamiseksi? Kenties jonkinlainen 50-50% jako säätiöiden ja yliopistojen välille?
Olisiko meidän mahdollista ottaa käyttöön ns. Ruotsin malli, jossa väitöskirjatutkijoilla on oltava rahoitus väitöstutkimusta varten jo tutkimuksen alussa? Tämä vähentää väitöskirjatutkijoiden määrää, mutta toisaalta vakauttaa työoloja (Lue lisää aiheesta: Rolle Alho, Prekaarin yliopistotyön politiikka). Tilanne on hankala. Välillä on ollut haastavaa kuunnella työsuhteessa yliopistolla olevien käymiä keskusteluita muun muassa työterveyshuollosta. Apurahatutkijalla, puhumattakaan omarahoitteisista, ei tätä oikeutta ole. Mutta toisaalta joutuu miettimään, selviääkö tässä kuussa kaikista laskuista ja minkä verran niiden jälkeen jää rahaa ruokaan. Ei ihme, ettei tutkimuksen tekemiseen aina löydy voimia.
Pirjo Ovaskainen ja HYTin apurahatutkijoiden työryhmä
Pirjo Ovaskainen
Väitöskirjatutkija, FM
Helsingin yliopisto
Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelma