Liikkuvuus tavataan mieltää olennaiseksi osaksi tutkijanuraa. Covid-19-kriisi on tehnyt liikkumisesta mahdotonta, mutta myös tarjonnut oivan tilaisuuden tarkastella liikkuvuuden tarpeellisuutta ja mielekkyyttä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri liikkuvuus on yksi suurimmista yliopistojen ja muiden tietoyhteisöjen tuottamien kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajista. Yliopistojen asettaessa aiempaa kunnianhimoisempia ympäristötavoitteita, liikkuvuuden roolia on syytä tarkastella kriittisesti. Covid-19-kriisi tarjoaa tähän mainion näkökulman, sillä se on johdattanut meidät korvaamaan fyysisen tapaamiset erilaisilla verkkosovelluksilla. Tässä kirjoituksessa tutkijatohtori Stefan Baumeister tarkastelee tutkijaliikkuvuutta sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen että covid-19-kriisin tarjoamien oppien näkökulmasta.
Tutkijaliikkuvuuden mahdollisuudet
Liikkuvuus on olennainen osa tutkijanuraa. Se tarjoaa tilaisuuden niin verkostoitumiseen kuin muiden tutkijoiden tapaamiseen, koulutuksiin osallistumiseen ja aineistonkeruuseen. Liikkuvuus mahdollistaa ajatustenvaihdon kaukana asuvien kollegoiden kanssa sekä artikkeleiden ja hakemusten kirjoittamisen yhdessä. Liikkumalla tutkija voi vaihtaa ympäristöä ja joskus myös paeta opetusvelvoitteita. Liikkuvuus voi myös olla mainio inspiraation lähde ja altistaa uusille vaikutteille, jotka muovaavat ajatteluamme ja auttavat meitä näkemään asioita tuoreesta näkökulmasta. Käsitteenä akateeminen liikkuvuus kattaa kaikenlaisen matkustamisen muutaman päivän kestävistä konferensseista jopa vuoden mittaisiin tutkimusvierailuihin.
Minulle liikkuvuus on ollut äärimmäisen tärkeässä roolissa sekä väitöskirjaa tehdessäni että tutkijatohtorina. Liikkuvuus mahdollisti tutkimusaiheeni kannalta olennaisten tutkijoiden tapaamisen ja yhteistyön heidän kanssaan. Tämä oli erityisen tärkeää siksi, että olin tehnyt suurimman osan tutkimuksestani yksin.
Ensimmäinen kokemukseni liikkuvuudesta oli tutkijakoulutettavien kesäkoulu Tanskassa 2012. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa muita jatko-opiskelijoita, jotka työskentelivät samankaltaisten kysymysten parissa kuin minäkin. Tällä reissulla saivat alkunsa muutamat työni kannalta keskeiset verkostot, jotka ovat edelleen olemassa. Toinen minulle tärkeä tapaaminen oli osallistuminen kansainväliseen konferenssiin Italiassa seuraavana vuonna. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa kaikki alani tärkeimmät tutkijat. Näin vihdoin, miltä useat lukemani ja lainaamani tutkijat näyttivät, ja tapasin myös monet heistä kasvotusten. Siellä esitin ensimmäistä kertaa väitöskirjani tutkimusaiheen yleisölle ja sain paitsi rakentavaa palautetta myös tukea aihevalinnalleni.
Vuotta myöhemmin, elokuussa 2014, sain osallistua yhdelle urani toistaiseksi pisimmistä liikkuvuusjaksoista. Vietin 12 kuukautta tutkimusvierailulla Yhdysvalloissa, University of California, Los Angeles (UCLA) -yliopistossa. Olin onnekas saatuani Fulbright-apurahan, joka kattoi vierailun kulut. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin saatoin tehdä päivittäistä yhteistyötä oman alan tutkijoiden kanssa. Lisäksi tutkimusvierailu tarjosi tilaisuuden päästä pakoon kaikista niistä opetukseen liittyvistä ja hallinnollisista velvoitteista, joita kansainvälisessä maisteriohjelmassa työskentelemiseen sisältyy. Keskittyminen tutkimukseen ja yhteistyöhön oman alan tutkijoiden kanssa mahdollisti väitöskirjasta puuttuvien artikkeleiden kirjoittamisen. Jälkikäteen ajateltuna väitöskirjani valmistuminen oli tämän tutkimusvierailun ansiota!
Nyt, tutkijatohtorina, liikkuvuus on minulle edelleen äärimmäisen tärkeässä roolissa. On tutkimukseni kannalta elintärkeää osallistuma vuosittaisiin konferensseihin, joissa asiantuntijuuteni on yleisön tiedossa ja joissa tapan alaani johtavia tutkijoita. Merkittävä oli myös taannoinen kolmen kuukauden mittainen vierailu Griffith Universityssä, Australiassa. Vierailu osoittautui tutkijanurani kannalta äärimmäisen hyödylliseksi ajanjaksoksi, sillä se tarjosi uusien yhteistyömahdollisuuksien lisäksi jälleen kerran tilaisuuden keskittyä täyspäiväisesti tutkimustyöhön.
Ympäristövaikutukset huolettavat
Vaikka liikkuvuus on tutkijanuran kannalta elintärkeää, on sillä myös kohtuuttoman suuret ympäristövaikutukset. Pelkkä lento Australiaan kasvatti vuosittaista hiilijalanjälkeäni 1200 kilolla! Kuten tuore Jyväskylässä tehty tutkimus osoitti, liikkuvuus on yksi suurimmista yliopiston kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajista.
Yliopiston tavoitteena olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, mikä pakottaa meidät katsomaan liikkuvuutta uudessa valossa. Tutkimus osoitti, että juuri lentomatkustaminen muodostaa suuren osan yliopiston hiilijalanjäljestä. Tämä liittyy olennaisesti omaan tutkimusalaani, sillä olen viimeiset kymmenen vuotta pohtinut, miten lentoliikenne voisi vähentää ympäristövaikutuksiaan.
Yliopiston matkustuslinjausten muuttaminen on välttämätöntä, mikäli todella haluamme saavuttaa hiilineutraaliuden seuraavan kymmenen vuoden aikana. Koska teknologinen kehitys ei kykene vastaamaan lentoliikenteen kasvuun, on ainoa tapa pienentää ilmastovaikutuksia kysynnän heikentäminen eli lentomatkailun vähentäminen.
Lentämisen vähentäminen ei tuntunut mahdolliselta lentomatkustamisen huippuvuonna 2019, mutta kaikki muuttui vuoden 2020 myötä. Vain muutama viikko sen jälkeen, kun palasin Australiasta viime joulukuussa, ilmestyivät ensimmäiset uutiset ensin Kiinassa, sitten Euroopassa ja lopulta kaikkialla leviävästä viruksesta. Rajoja suljetiin, lentoja peruttiin ja pian tutkijaliikkuvuus loppui myös Jyväskylässä. Olin suunnitellut matkustavani kesäkuussa Norjaan osallistuakseni viikon kestävään seminaarin, jonka aiheena oli yliopistojen hiilijalanjäljen pienentäminen, mutta tilaisuus peruuntui. Samoin peruuntui myös heinäkuinen konferenssi Sydneyssä, joka olisi tarjonnut mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia Griffith Universityn tuttujen kanssa. Minun oli myös tarkoitus isännöidä syksyllä australialaista tutkijavierasta, mutta hänen vierailunsa peruuntui, mikä oli myös sikäli harmillista, että hän oli onnistunut saamaan täyden rahoituksen vierailulleen.
Pandemiatilanne muutoksia tuomassa
Vierailujen lisäksi lähes kaikki muu yliopistojen perinteinen toiminta loppui ja siirryimme etätöihin. Opettelimme käyttämään Teamsia, Zoomia ja lukuisia muita verkkotyökaluja, jotka korvasivat kasvokkaiset tapaamiset. Keväällä monet konferenssit ja seminaarit peruuntuivat ja useat siirtyivät vähitellen verkkoon, minkä seurauksena kansainvälisiin konferensseihin, vaikkapa Sydneyssä, olikin yhtäkkiä mahdollista osallistua kotoa käsin. Vaikka jäämmekin kaipaamaan jutustelua tauoilla, lounailla ja illallisilla, on meidän sentään mahdollista jälleen olla läsnä omissa tutkijayhteisöissämme.
Uudet teknologiat ovat ottaneet vallan ja tehneet matkustamisesta tarpeetonta. Tämä on paitsi säästänyt yliopistolta paljon rahaa myös pienentänyt huomattavasti hiilijalanjälkeämme ja tuonut meidät lähemmäs ympäristötavoitteitamme. Samalla se on vähentänyt tarvetta matkustaa ja viettää pitkiä aikoja poissa kotoa.
Vaikka kasvokkaisten tapaamisten vähentyminen saattaakin kuulostaa huolestuttavalta, on syytä muistaa, että matkustuskiellot ovat vaikuttaneet tutkijoihin ympäri maailman. Vaikka useimmat meistä eivät pidä verkkotapaamisia samanarvoisina kasvokkaisten tapaamisten kanssa, uskon että uudet ja entistä paremmat sovellukset tulevat parantamaan verkkotapaamisten laatua merkittävästi. Virtuaalitodellisuus ja hologrammit voivat luoda huomattavasti Teams-tapaamisia merkittävämpiä kokemuksia. Lisäksi internetyhteyksien kasvava nopeus ja 5G-verkko parantavat kokemusta entisestään.
Itse uskon, että olemme oppineet Covid-kriisistä paljon sellaista, mikä auttaa meitä kohtaamaan tulevan ilmastokriisin. Korvaamalla liikkuvuuden niillä uusilla kommunikaatiovälineillä, joihin olemme tutustuneet Covid-kriisin aikana, meidän tutkijoiden on nyt mahdollista tehdä oma osamme ilmastovaikutusten pienentämiseksi.
Tämän tulisi olla meidän kaikkien yhteinen asia.
Ste
fan Baumeister
Tutkijatohtori
JSBE, Corporate Environmental Management, School of Resource Wisdom