Jyväskylän tieteentekijät ry:n säännöt


Yhdistyksen nimi on Jyväskylän tieteentekijät ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen ruotsinkielinen nimi on Forskarföreningen i Jyväskylä ja englanninkielinen nimi Association of Researchers and Teachers in Jyväskylä.


Yhdistyksen tarkoitus on valvoa Jyväskylän yliopistossa ja sen yhteydessä toimivien tutkimus- ja opetuslaitosten tutkimus- ja opetushenkilökunnan, muun henkilökunnan, apurahalla työskentelevien, väitöskirjatutkijoiden, tuntiopettajien sekä muiden vastaavien opetus- ja tutkimustehtäviä sekä näihin kiinteästi liittyviä tehtäviä suorittavien oikeudellisia, sosiaalisia ja palkkauksellisia etuja ja tukea heidän edistymispyrkimyksiään tieteen harjoittajina sekä toimia jäsentensä välisenä yhdyssiteenä.

Tässä tarkoituksessa yhdistys järjestää kokouksia, tiedotus-, esitelmä- ja juhlatilaisuuksia sekä harjoittaa valistus- ja julkaisutoimintaa. Lisäksi yhdistys voi tarvittaessa laatia selvityksiä, lausuntoja ja aloitteita, käydä neuvotteluja sekä ylläpitää tarpeelliseksi katsottuja yhteyksiä korkeakoulujen eri elimiin.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, hakea ja ottaa vastaan apurahoja sekä hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä, arvopapereita, toimeenpanna arpajaisia, keräyksiä ja maksullisia tilaisuuksia sekä harjoittaa kioskikauppaa yhdessä liikepaikassa.

Yhdistys voi myöntää apurahoja ja stipendejä jäsenilleen.

Yhdistys voi liittyä jäseneksi sellaisiin keskusjärjestöihin, jotka toimivat tässä pykälässä määriteltyjen yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamiseksi.


Yhdistyksen jäseniksi voivat liittyä Jyväskylän yliopistossa tai muussa Keski-Suomalaisessa opetus- ja tutkimuslaitoksessa työskentelevät opetus- ja tutkimushenkilökuntaan sekä muuhun henkilökuntaan kuuluvat henkilöt, apurahalla työskentelevät, väitöskirjatutkijat sekä tuntiopettajat. Yhdistyksen opiskelijajäseniksi voivat liittyä Jyväskylän yliopiston opiskelijat. Yhdistykseen voivat kuulua myös eläkeläisjäsenet. Varsinaiset jäsenet säilyttävät saavutetut jäsenoikeudet.

Yhdistyksen jäsenet hyväksyy ja erottaa hallitus. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä.


Yhdistyksen syyskokous määrää jäsenmaksut. Jäsenen, joka ei ole suorittanut syyskokouksen määräämää jäsenmaksua kuuden kuukauden ajalta voi hallitus katsoa eronneeksi.


Yhdistyksen hallitus edustaa yhdistystä, huolehtii sen taloudesta, toiminnasta, yhdistyksen kokousten päätösten toimeenpanosta ja valmistelee yhdistyksen kokouksissa käsiteltäviksi esiteltävät asiat.

Yhdistyksen hallitus valitaan yhdistyksen syyskokouksessa vuodeksi kerrallaan. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan muuta jäsentä sekä kolme varajäsentä. Varajäsenten, jos heitä ei ole nimetty kenenkään tietyn jäsenen varajäseneksi, kutsumistapa voidaan valita. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin, ottaa keskuudestaan tarvitsemansa toimihenkilöt sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan taloudenhoitajan. Hallituksen jäsenet on pyrittävä valitsemaan eri tieteenaloilta.

Hallitus on päätösvaltainen, jos läsnä on puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään neljä hallituksen jäsentä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan vaatiessa tai jos vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä puheenjohtajalta kirjallisesti vaatii.

Hallituksen kokouksissa on jokaisella yksi ääni. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa arpa.


Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa tai hallituksen määräämät toimihenkilöt aina kaksi yhdessä.

Pankkitilejä käyttämään hallitus voi määrätä taloudenhoitajan ja puheenjohtajan, joilla silloin on oikeus kirjoittaa yhdistyksen nimi yksin.


Yhdistyksen varsinaisia kokouksia pidetään vuosittain kaksi, joista kevätkokous viimeistään huhtikuussa ja syyskokous viimeistään marraskuussa. Ylimääräisiä kokouksia pidetään, kun hallitus katsoo tarpeelliseksi tai kun vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä kokouksen koollekutsumista hallitukselta kirjallisesti vaatii.

Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle vähintään viisi päivää ennen kokousta ilmoittamalla siitä kirjallisesti jäsenille.

Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen, kun se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Opiskelijajäsenellä ei ole äänioikeutta, mutta läsnäolo- ja puheoikeus säilyy. Äänestys on avoin, jollei suljettua lippuäänestystä pyydetä. Äänestettäessä ratkaisee yksinkertainen enemmistö, lukuun ottamatta 11. pykälässä mainituissa tapauksissa. Äänten mennessä tasan ratkaisee avoimessa äänestyksessä puheenjohtajan ääni, umpilippuäänestyksessä ja vaaleissa arpa.


Yhdistyksen tilivuosi on kalenterivuosi. Tilitys yhdistyksen taloudesta on esitettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen kevätkokousta toiminnantarkastajille, joiden on annettava tilien hoidosta lausunto kevätkokoukselle.


Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
• Esitellään yhdistyksen toiminta- ja tilikertomus sekä vahvistetaan tilinpäätös.
• Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
• Käsitellään muut esille tulevat asiat.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
• Valitaan seuraavaksi toimikaudeksi hallituksen puheenjohtaja (1) ja muut hallituksen jäsenet (11).
• Määritellään seuraavalta toimikaudelta perittävien jäsenmaksujen suuruus.
• Hyväksytään talous- ja toimintasuunnitelma seuraavalle toimikaudelle.
• Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa.
• Valitaan yhdistykselle liittokokousedustajat ja näiden varaedustajat seuraavaksi toimikaudeksi.
• Valitaan yhdistyksen ehdokkaat ja näiden varaedustajat niiden keskusjärjestöjen hallituksiin, joihin yhdistyksellä on oikeus ehdokkaiden määräämiseen.
• Käsitellään muut esille tulevat asiat.

10§
Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat yhdistyksen tarkoitusta edistävällä tavalla.

11§
Päätös näiden sääntöjen muuttamisesta on tehtävä yhdessä ja yhdistyksen purkamisesta kahdessa vähintään viikon väliajoin pidettävässä kokouksessa. Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan yhdistyksen kokouksessa ¾ annetuista äänistä. Sääntöjen muutosta koskevaa asiaa ei saa ottaa kokouksessa käsiteltäväksi, jollei sääntömuutosta ole kokouskutsussa mainittu ja muutosehdotusta liitetty kokouskutsuun tai esityslistaan.

orava_jytte_web (2)