Jytten jäsenyys
Jäseneksi liittyminen
Tieteentekijöihin kuuluminen kannattaa! Jyväskylän tieteentekijöiden eli Jytten jäsenenä tukenasi on paikallisyhdistyksen ja liiton voima, asiantuntemus ja apu. Liittyminen on helppoa ja nopeaa.
Jytte auttaa jäseniään työhön ja työttömyyteen liittyvissä arjen ongelmatilanteissa, valvoo jäsentensä työoikeudellisia, sosiaalisia ja palkkauksellisia etuja Jyväskylän yliopistossa ja neuvottelee tarvittaessa jäsentensä puolesta.
Jos jäät työttömäksi, olet oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, jos olet ollut työttömyyskassan jäsen vähintään viimeiset 26 viikkoa ja täytät palkansaajan työssäoloehdon. Palkansaajan työssäoloehto täyttyy, kun olet työttömyyskassan jäsenenä ollessasi ollut työttömyyttä lähinnä edeltävän 28 kuukauden aikana vähintään 26 kalenteriviikkoa palkkatyössä. Työskentelyn ei tarvitse olla ollut yhdenjaksoista, vaan se voi koostua useammista pienistäkin pätkistä. Tarkistathan työttömyyskassan ohjeista tarkemmat edellytykset työssäoloehdon täyttymiselle. Huomaathan, että ansiosidonnaisen edellytyksenä on, että olet maksanut liiton jäsenmaksut!
Apurahakausi, samoin kuin päätoiminen opiskelu, sairauspäiväraha tai perhevapaa, pidentävät työssäoloehdon 28 kuukauden tarkastelujaksoa enintään seitsemällä vuodella, mutta niistä saatua tuloa ei oteta huomioon päivärahan määrää arvioitaessa. Saatat siis olla oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan myös apurahakauden päättyessä aiempien työsuhteidesi perusteella. Tällöin ansiosidonnaisen päivärahasi määrä määräytyy viimeisen työsuhteesi palkan mukaisesti. Tarkasta ajantasainen tieto työssäoloehdosta Opettajien työttömyyskassan verkkosivuilta.
Jytteen voit liittyä hakemalla jäseneksi liiton jäsenhakulomakkeella, jonka löydät linkitettynä sivupalkista oikealta ja tästä. Jäsenmaksun voit antaa työnantajan perittäväksi valtakirjalla tai voit maksaa jäsenmaksun itse. Jos annat jäsenmaksun työnantajan perittäväksi, toimita valtakirja suoraan yliopiston palkkahallintoon palvelukeskus Certiaan, ks. lähetysohjeet täältä. Myös valtakirjalomake löytyy sivupalkista.
Jäsenmaksu
Vuodesta 2022 alkaen Jytten jäsenmaksu on 1 % päätyönantajan maksamasta palkasta ja palkkioista. Muilta kuin palkansaajilta (apurahatutkijat, äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalla olevat, hoitovapaalla olevat, asevelvolliset, työttömät, opiskelijat tai muusta syystä palkattomalla vapaalla olevat) maksu on 8 euroa/kk. Epäselvissä tilanteissa – esimerkiksi ollessasi samanaikaisesti työsuhteessa ja apurahalla – voit kysyä aina apua Tieteentekijöiden jäsenpalveluilta: jasenpalvelu (at) tieteentekijat.fi.
Liiton tai jäsenyhdistyksen vaihtaminen
Ammattiliiton ja työttömyyskassan vaihtaminen on helppoa. Jos kuulut tällä hetkellä johonkin toiseen liittoon ja haluaisit liittyä Tieteentekijöiden liittoon, lähetä ensin jäsenhakemus Tieteentekijöiden liittoon. Jäsenhakemuksen voit tehdä täyttämällä sähköisen liittymislomakkeen. Kun olet saanut varmistuksen jäsenyytesi hyväksymisestä, toimita eroilmoitus vanhaan ammattiliittoon ja työttömyyskassaan. Lain mukaan et voi olla kahden työttömyyskassan jäsenenä yhtä aikaa. Kun hoidat liittymisen ja eroamisen tässä järjestyksessä, työttömyysturvasi jatkuu katkoksitta. Näin aikaisemman työttömyyskassan jäsenyysaikana hankkimasi työssäoloaika ja jäsenyysaika säilyvät ja siirtyvät mukanasi.
Muista kuitenkin itse kertoa työnantajallesi/palkanlaskijallesi liiton vaihdoksesta, jotta he maksavat jäsenmaksusi oikeaan liittoon heti siirryttyäsi. Työttömyyskassaa voit vaihtaa vain palkkatyösuhteen aikana. Esimerkiksi työttömänä, hoitovapaalla tai apurahalla ollessasi et voi vaihtaa työttömyyskassaa.
Jos olet vaihtamassa jäsenyhdistystä Tieteentekijöiden sisällä, niin voit tehdä vaihdoksen joko Tieteentekijöiden sähköisessä jäsenpalvelussa (e-asiointi) tai olemalla yhteydessä jäsenpalveluun: jasenpalvelu (at) tieteentekijat.fi.
Eläköityminen
Kun jäät eläkkeelle, sinulla on erilaisia vaihtoehtoja jäsenyytesi suhteen. Voit olla myös eläkkeelle siirryttyäsi Jytten jäsen, jolloin olet oikeutettu kaikkiin jäsenetuihin työttömyysturvaa ja työsuojelutoimintaa lukuunottamatta. Eläkeläisjäsenen jäsenmaksu on vuosittain 60€. Jotta eläkeläisjäseneksi siirtyminen on mahdollisimman sujuvaa, kannattaa ottaa hyvissä ajoin yhteyttä liiton jäsenpalveluihin: jasenpalvelu (at) tieteentekijat.fi. Ilmoitathan viestissä halusi siirtyä eläkeläisjäseneksi ja liitäthän mukaan todistuksen eläköitymisestäsi.
Jäsenyhdistyksestä eroaminen
Halutessasi voit myös luopua jäsenyydestä kokonaan. Tässä tapauksessa kannattaa olla yhteydessä jäsenpalveluihin (jasenpalvelu [at] tieteentekijat.fi). Viestistä tulee käydä selvästi ilmi halusi päättää jäsenyhdistyksen ja/tai työttömyyskassan jäsenyys
Muistathan aina tietojesi muuttuessa päivittää ajantasaiset yhteystietosi jäsenrekisteriin! Rekisterissä olevien tietojen avulla sähköpostimme ja jäsentiedotteemme löytävät perille. Jäsentietojen päivitys onnistuu helposti ja nopeasti verkon kautta.