Erilaisten yliopistojen ulkopuolisten säätiöiden myöntämien tutkimusapurahojen määrä kasvaa vuosi vuodelta. Säätiöt jakavat rahoitusta yli 200 miljoonaa euroa vuosittain. Tästä huolimatta yliopistojen suhtautuminen apurahatutkijoihin on ristiriitaista: tulokset kelpaavat, mutta panostuksia työsuhteen ulkopuolella tehtävään tutkimukseen kartellaan.
Jytte vaatii, että apurahatutkijoiden tuottamat taloudelliset ja tieteelliset tulokset olisi selvitettävä kunnolla Jyväskylän yliopistossa. Tältä pohjalta voidaan käydä realistista keskustelua apurahatutkijoiden aseman parantamisesta yliopistossamme.
Apurahatutkijat tekevät tärkeää tulosta
Erilaisten yliopistojen ulkopuolisten säätiöiden myöntämien tutkimusapurahojen määrä kasvaa vuosi vuodelta. Suurimmat säätiöt kuten Koneen säätiö ja Suomen kulttuurirahasto myöntävät vuosittain yliopistoille kymmeniä miljoonia euroja. Lukuisten pienempien säätiöiden myöntämistä rahoista muodostuu yhtä lailla merkittävä suomalaista yliopistotoimintaa ja tutkimusta tukeva virta, kokonaissumman kasvaessa yli 200 miljoonaan euroon. Myös yliopistot itse myöntävät merkittävän määrän apurahoja tutkimukseen. Säätiöiden myöntämät apurahat vaikuttavat hyödyttävän hieman enemmän humanistis-yhteiskuntatieteellisiä aloja, vaikka tarkkoja lukuja ei olekaan saatavilla.
Säätiöiden apurahat tuovat monenlaisia tulovirtoja yliopistolle, joista hankittu apuraha on vain yksi osa. Kenties suurin merkitys apurahoilla on väitöskirjatutkijoille, jotka saattavat valmistella väitöstutkimustaan apurahalla muutamista kuukausista vuosiin. Monet tekevät koko väitöstutkimuksensa ulkopuolisella apurahalla, myöntäväthän säätiöt jopa kolmivuotisia rahoituksia. Tutkijalle ja väitöksen ohjaajille jokainen hankittu apuraha on lottovoitto. Kilpailu on yhtä kovaa kuin Suomen akatemian kilpailluimmissa rahoitusinstrumenteissa.
Apurahat siis mahdollistavat käytännössä monien yksiköiden onnistuneen tohtorituotannon. Ilman apurahoja valmistuneiden tohtoreiden määrä olisi huomattavasti pienempi. Jokainen valmistunut tohtori tuo puolestaan runsaasti rahaa tiedekuntiin. Väitöskirjansa apurahoilla tekevistä tutkijoista on yliopistoille siis tuplahyöty: yhtäältä voitettu ulkopuolinen rahoitus helpottaa yliopiston omaa rahoituspainetta tohtorikoulutukseen ja toisaalta jokainen valmistunut väitöskirja tuo selvää rahaa Opetusministeriöltä.
Apurahat tuovat myös muita rahavirtoja. Niin väitöskirjatutkimukset kuin muu apurahoilla tehty tutkimus tuottavat tieteellisiä artikkeleita, jotka yliopistojen rahoitusmallin mukaisesti tuottavat merkittävän osuuden niiden rahoituksesta. Yhä useamman väitöskirjan ollessa artikkeliväitöskirja tarkoittaa tämä välillisesti rahaa myös tästä rahoituskanavasta. Lisäksi suurimpien säätiöiden myöntämät merkittävät, satojen tuhansien eurojen tutkimushankkeet työllistävät jo väitelleitä tutkijoita post doceista professoreihin. Myös he julkaisevat artikkeleita ja kirjoja, jotka parantavat suoraan yksiköiden ja yliopistojen tulosta. Yliopistonopettajien, -lehtoreiden ja professoreiden saadessa joskus pitkiäkin apurahatutkijankausia löytyy yksiköistä yleensä töitä myös sijaisille, jotka yhtä lailla julkaisevat ja hankkivat ulkopuolista rahoitusta. Apurahat luovat siis monenlaisia kerrannaisvaikutuksia.
Apurahatutkijoiden tilanteessa paljon korjattavaa
Apurahatutkijoiden kasvavaa merkitystä yliopistoille ja akateemiselle tutkimukselle ei siis voi kiistää. Yliopistoilla apurahatutkijoita kohdellaan kuitenkin vuodesta toiseen kuin toisen luokan akateemisia kansalaisia. Apurahatutkijoille ovat esimerkiksi arkipäivää kiellot, katkokset ja ongelmat yliopiston kirjaston ja sähköpostin käytössä. Tilakysymys nousee esiin tasaisin väliajoin, ja ajoittain apurahatutkijoille ei haluttaisi antaa työhuoneita, tai niitä tarjotaan kohtuuttomia korvauksia vastaan. Kysymykset työterveyshoidosta apurahatutkijoille herättävät yleensä vain vaivaantunutta mutinaa ja vetoamista pykäliin ja lainsäädäntöön: ”apurahatutkijat eivät ole työsuhteessa yliopistoon, joten lain ja työehtosopimusten mukaan yliopistolla ei ole velvollisuutta tarjota työterveyshuoltoa” kuuluu vastaus. Ainoa asia, joka apurahatutkijoille on heidän jatkuvasti kasvavasta merkityksestään huolimatta saatu kuntoon, on eläkemaksut, jotka apurahatutkijat saavat maksaa MYEL:in kassaan. Näin apurahatutkimuskaudet eivät näy aivan niin suurena miinuksena eläkkeessä.
Jytten kanta apurahatutkijoiden asemaan yliopistoissa on yksinkertaisen selvä. Jokainen apurahatutkija on yliopisto- ja tutkimusyhteisön täysivaltainen jäsen – he eivät ole ”ulkopuolisia”. Heille tulisi kuulua samat palvelut kuin palkkatyöntekijöille. Koska apurahatutkijat tuovat yliopistolle merkittävästi rahaa, on heihin myös sijoitettava rahaa. Kulkulupien, kirjastopalveluiden ja sähköpostien on toimittava moitteettomasti, eikä esimerkiksi sähköpostiosoitetta saa missään nimessä katkaista ennen kuin tutkijan todellinen tilanne on selvitetty. Tasaisin väliajoin eteen tulevat ehdotukset tilakustannuksista säästämisestä potkimalla apurahatutkijat ulos pakkaseen olisi myös syytä unohtaa pysyvästi. Jokainen apurahatutkija tarvitsee normaalit yliopistopalvelut ja asiallisen työpisteen. Lisäksi Jytte ajaa yhdessä Tieteentekijöiden liiton kanssa työterveyspalveluiden avaamista yliopiston toimesta myös apurahatutkijoille. Työterveyspalvelut ovat merkittävä osa työhyvinvointia, johon myös apurahatutkijoilla tulisi olla oikeus.
Apurahatutkijoiden tosiasiallinen merkitys selvitettävä
Jyväskylän yliopiston olisi luotava käynnissä olevassa strategiatyössään kokonaiskuva myös apurahatutkijoiden asemasta yliopistossa. Ensimmäinen askel tähän suuntaan olisi apurahatutkijoiden tuottamien rahavirtojen selvittäminen. Tällä hetkellä Jyväskylän yliopistolla tai muilla suomalaisilla yliopistoilla ei ole kunnollista tietoa siitä paljonko ne ylipäätään onnistuvat hankkimaan apurahoja ja millaisia tulovirtoja apurahatutkimuksesta yliopistoille kokonaisuudessaan kertyy. Yksi mahdollinen väline tähän on Converis, mutta lisäksi tarvitaan aivan normaalia selvitys- ja laskentatyötä. Taloudellisen selvityksen pohjalta olisi helpompaa keskustella myös niistä investoinneista, joita yliopisto voisi apurahatutkijoiden työhyvinvoinnin eteen tehdä. Pitkässä juoksussa nämä voisivat olla yliopiston kilpailuetuja, sillä apurahatutkijoilla on täysi oikeus äänestää jaloillaan, jos tutkimusolosuhteet eivät miellytä.
Säätiöiden roolista ja yhteistyöstä yliopistojen kanssa on keskusteltu vuosia ja keskustelu jatkuu varmasti tulevaisuudessakin. Selvä taloudellinen fakta kuitenkin on, että säätiöiden tarjoamat apurahat parantavat merkittävästi yliopistojen tulosta. Vastuu apurahatutkijoiden työtiloista, asemasta yliopistoyhteisössä ja työterveydestä on neuvottelukysymys, jossa myös säätiöiden on oltava mukana. Yliopistot eivät kuitenkaan voi sulkea silmiään apurahatutkijoiden tuottamalta tulokselta ja niiden on oltava proaktiivisia apurahatutkijoiden aseman saattamisesta realistisessa mielessä tasa-arvoiseksi palkkatyöntekijöiden kanssa. Jytte kehottaa jäsenistöään pitämään apurahatutkijoiden asemaa esillä ja Jyväskylän yliopistoa käynnistämään riittävät selvitykset apurahatutkijoiden merkityksestä yliopistolle.
Mikko Jakonen
Jytten puheenjohtaja