Opetus- ja kulttuuriministeriö perusti 25.6.2020 työryhmän arvioimaan yliopistojen autonomian tilaa. Yliopistoyhteisöjen jäseniä pyydettiin vastaamaan kyselyyn 7.2.2021 mennessä. Kyselyssä pyydettiin ottamaan kantaa neljään kysymykseen, jotka koskivat yliopiston jäsenten osallisuutta päätöksentekoon, kolmikantaisen yliopistodemokratian roolia ja yliopistolainsäändäntöä. Viimeisessä kysymyksessä pyydettiin esittämään vielä muita aiheelle relevantteja näkemyksiä. Otimme kyselyyn kantaa seuraavanlaisin vastauksin.
1. Millaisiksi koette tällä hetkellä yliopistoyhteisön jäsenten mahdollisuudet osallistua yliopiston päätöksentekoon? Perustelkaa lyhyesti.
Tampereen yliopistossa on useita virallisia toimielimiä, joiden kautta yliopistoyhteisö (edustajiensa välityksellä) voi osallistua päätöksentekoon, esimerkiksi konsistori, tiedekuntaneuvostot, työsuojelutoimikunta ja yhteistoimintaneuvosto ja näiden lisäksi lukuisia lyhytkestoisia työryhmiä. Nämä ovat erittäin tärkeitä väyliä yliopistoyhteisön päätöksentekoon osallistumiselle.
Kuitenkaan tällaisten toimielinten ja työryhmien pelkkä olemassaolo ei ole taannut sitä, etteikö aidossa vaikuttamisessa päätöksentekoon olisi lukuisia ongelmia. Säätiöyliopiston hallintomalli keskittää valtaa johtajille ja säätiön perustajille, mikä rajoittaa edustuksellisten toimielinten (ja tätä kautta yliopistoyhteisön) valtaa. On käynyt erittäin selväksi, että esimerkiksi konsistorilla ei ole aitoa autonomiaa yliopiston hallituksen valinnassa.
Säätiöyliopiston hallintomalli aiheuttaa ongelmia myös rinnakkaisten johtamisjärjestelmiensä kautta. Rinnakkaista valtaa on yhtäältä operatiivisella johdolla ja toisaalta lakiin ja johtosääntöön perustuvilla toimielimillä. Rinnakkaisuus hämärtää sitä, millä taholla on viime kädessä valtaa ja näin ollen hankaloittaa yliopistoyhteisön osallistumista päätöksentekoon.
Lisäksi lyhytkestoisten työryhmien rooli on tällä hetkellä erittäin epäselvä. Työryhmien jäsenten nimeämiseen ja niiden valmistelemien suositusten, luonnosten tai muiden tuotosten asemaan olisi saatava yhteisen neuvottelun kautta selkeät ja läpinäkyvät toimintamallit.
Lyhytkestoisten työryhmien ja virallisten toimielinten rinnalle on Tampereen yliopistolla lanseerattu myös nopeita osallistavia kyselyitä. Vaikka tällaiset kyselyt voivat tuottaa käyttökelpoista koontia yliopistoyhteisön moninaisista näkemyksistä ja kokemuksista, ne eivät koskaan pysty – eikä niitä tule käyttää – korvaamaan työryhmien ja edustuksellisten toimielinten yhteiseen keskusteluun perustuvaa valmistelua ja päätöksentekoa.
2. Millaiseksi koette kolmikantaisen yliopistodemokratian roolin? Perustelkaa lyhyesti.
Tasakolmikantainen edustus hallintoelimissä on aidon yliopistodemokratian tunnusmerkki. Kaikilla yliopistoyhteisön jäsenillä tulee olla yhtäläinen edustus yhteisiä asioita koskevissa päätöksentekoelimissä ja oikeus osallistua tuohon päätöksentekoon. Kyse on periaatteesta, joka vahvistaa molemminpuolista sitoutuneisuutta yliopistoon. Tasakolmikanta ei itsessään riitä yliopistodemokratian toteutumiseen, vaan se tulee nähdä osana laajempaa kokonaisuutta, johon liittyy yliopistoyhteisön oma aktiivisuus, sekä aidot mahdollisuudet tuoda tuota aktiivisuutta esiin. Tasakolmikanta myös estää sen, että tietyn yhteisön osan intressit dominoisivat päätöksentekoa.
Yliopistodemokratialla on myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä: yliopistodemokratian voi nähdä edustavan laajemmin yhteiskunnan arvoja. Yliopistojen tehtäviin kuuluu aktiivisen kansalaisuuden edistäminen niin opiskelijoiden kuin henkilöstönkin keskuudessa. Tämä on myös huomioitu tuoreessa koulutuspoliittisessa selonteossa. Tasakolmikantainen yliopistodemokratia symboloi tasa-arvoista vallan jakaantumista. Toisin sanoen, yliopistodemokratia ei rajaudu vain yliopistoon.
3. Onko mielessäsi jokin hallinnolliseen autonomiaan liittyvä asia, josta tulisi säätää lain tasolla nykyistä tarkemmin, vai tulisiko yliopiston johtosäännölle jättää enemmän painoarvoa? Perustelkaa vastaustanne lyhyesti.
Nykyinen yliopistolaki ymmärtää tieteellisen autonomian koskevan yliopistoa tai niiden johtoa, eikä tämä autonomia välity enää yksittäisten tutkijoiden tasolle. Tampereen yliopiston tieteentekijöiden mielestä autonomian lähtökohdaksi tulee ottaa yliopistoyhteisö ja sen akateeminen vapaus. Yliopistolaissa tulee säätää tarkemmin yliopistodemokratiaa korostavasti. Yhteisön edustuksellisissa elimissä (kollegio/monijäseninen hallintoelin, esim. konsistori) saa olla vain tuon yhteisön edustajia, koska yliopiston johdolla on eturistiriita. Nämä yhteisöä edustavat elimet valitsevat puheenjohtajansa ja varapuheenjohtajansa keskuudestaan.Yliopistokollegion ja säätiöyliopiston yhteisen monijäsenisen hallintoelimen tehtäviin tulee lisätä myös yliopiston strategian ja johtosääntöjen vahvistaminen.
Yliopistolaki nykyisellään turvaa säätiöyliopiston perustajien aseman hallituksessa, mutta ei yliopistoyhteisön edustusta perustuslain edellyttämällä itsehallintoa korostavalla tavalla. Tampereen yliopistossa henkilöstön edustaja saatiin hallitukseen vasta mittavan kamppailun tuloksena, ja Aalto-yliopistossa henkilöstön edustajaa ei ole hallituksessa edelleenkään. Yliopistoyhteisön edustuselimille tulee antaa valta määrittää yliopiston hallitusta koskevat nimitysprosessit yhteistyössä säätiön perustajien kanssa, mutta ei näiden ehdoilla, kuten nykyisesti.
Lisäksi valtaa tulisi hajauttaa organisaatiossa alemmas: tiedekuntaneuvostoille tulee antaa selkeä rooli, ja lisätä niiden valtaa esimerkiksi dekaanin valinnan suhteen.
4. Kertokaa vielä vapaasti näkemyksenne muista mahdollisista yliopistojen hallinnolliseen autonomiaan liittyvistä kysymyksistä selvitysryhmän käyttöön.
Suomalaisen korkeakoulupolitiikan suunta on ollut kohti vallan keskittämistä, ja yliopistojen johdon eristämistä yhteisöstään. Vaikka yliopistoautonomiaa on korostettu lukuisissa uudistuksissa, on se käytännössä jäänyt rehtoreiden tai yliopistoyhteisön ulkopuolisista koostuvien hallitusten ja niiden sidosryhmien käsiin. Tampereen yliopiston tieteentekijöiden mielestä tämä suunta on väärä. Niin ikään yliopistojen rakenteellisten ja organisatoristen uudistusten valmisteluun kaivattaisiin enemmän vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä – joita kyllä yksittäisiltä tutkijoilta ja rahoitusinstrumenteilta vaaditaan jatkuvasti.
Kun puhutaan yliopistojen hallinnollisesta autonomiasta, olisi tärkeää pitää mielessä, että vaikutusmahdollisuudet ja johtaminen ovat kytköksissä mitä suuremmissa määrin myös työhyvinvointiin, kuten opetus- ja kulttuuriministeriön raportti yliopistolakiuudistuksen vaikutusten arvioinnista toteaa. Yliopistojen työhyvinvointikyselyjen perusteella yliopistoyhteisöt voivat tällä hetkellä huonosti: strateginen johtajuus ja mahdollisuudet vaikuttaa yliopiston päätöksentekoon ovat säännönmukaisesti tyytymättömyyden lähteinä. Tämä asettaa nykyisen strategista johtamista painottavan suuntauksen kyseenalaiseen valoon. Yliopistoyhteisöjen hallinnollisen autonomian vahvistaminen ei yksinään riitä työhyvinvoinnin haasteiden korjaamiseen, mutta se olisi erittäin tärkeä askel parempaan suuntaan.