TATTEn solidaarisuuslausunto opiskelijoiden leikkauksienvastaisten protestien puolesta

 

Tänään klo: 9:00 alkaen opiskelijat ovat vallanneet Tampereen yliopiston päätalon,  ja myös Hervannan kampuksella ja Tampereen ammattikorkeakoululla järjestetään mielenilmaukset. Valtaus on protesti hallituksen budjettiriihessä esittämiä leikkauksia vastaan, joista moni osuu kipeästi opiskelijoihin. Opiskelijat ovat pyytäneet yliopiston johtoa ja henkilökuntaa liittymään mielenilmauksiin ja lähettämään selkeän ja julkisen viestin leikkauksia vastaan.

TATTE seisoo opiskelijoiden rinnalla ja vaatii, että heidän vaatimuksiinsa vastataan. Näemme, että opiskelijoiden opiskeluedellytysten ylläpito on erottamaton osa myös akateemisen työn puolustamista. Opiskelijoiden toimeentulo on turvattava, jotta he voivat toimia yliopistoyhteisön täysivaltaisina jäseninä. Opiskelijoiden toimeentulo on turvattava, jotta he voivat keskittyä päätehtäväänsä, opiskelemiseen. Lukukausimaksut eriarvoistavat opiskelijoita eivätkä ole vastaus koulutusleikkauksiin. Hallituksen maahanmuuttopolitiikka on rasistista ja vaikeuttaa huomattavasti ulkomaisten opiskelijoiden ja tutkijoiden työtä.

Kehotamme muita henkilöstöjärjestöjä, kollegojamme sekä yliopiston johtoa liittymään meihin sekä yksilöinä että kollektiivisesti, seisomaan opiskelijoiden rinnalla, käyttämään ääntänsä opiskelijoiden tueksi ja vaatimaan yliopistolle parempaa tulevaisuutta. Yhdessä olemme enemmän!