Tatten jäsenkirje 1/2022

Hyvä Tatten jäsen,

Haastavat ajat jatkuvat, kun joudumme yhtäaikaisesti tulemaan toimeen yhä vallitsevassa pandemiatilanteessa rajoituksineen yleisesti sekä Tampereen yliopiston tukihenkilöstön YT-neuvottelujen tuloksista vielä paikallisesti. Tatte jatkaa työtään jäsentensä etujen edistämiseksi ja valvomiseksi, jotta opetus- ja tutkimustyötä voidaan tehdä säädyllisissä ja motivoivissa puitteissa.

Tatten uusi hallitus vuodelle 2022 on järjestynyt: Toni Pakkanen (puheenjohtaja), Liisa Ahlava (Derek Ruez), Jaana Virta (Mikko Poutanen), Vesna Holubek (Kirsi Varpa), Mila Bujic (Paula Saarinen), and Ashok Aspatwar (Anne Soronen). Liisa Ahlava toimii ensimmäisenä, ja Mikko Poutanen toisena varapuheenjohtajana. Lämmin kiitos kaikille hallituksen jäsenille, luottamushenkilöille ja muille Tatten aktiivisille jäsenille työpanoksestanne yhteisten asioiden eteen kuluneena vuonna. 

Heti vuoden alkuun haluamme nostaa esiin yliopiston pääluottojen viestin intrassa, jossa opetus- ja tutkimushenkilökuntaa kehoitetaan olemaan ottamatta aiemmin tukihenkilöstölle kuuluneita vastuita hoitaakseen, mikäli ne eivät omaan työsopimukseen kuulu. Taustalla on yhä jatkuva kiista siitä miten irtisanottujen tai irtisanoutuneiden työtehtävät järjestetään uudelleen. Lisätietoja: https://intra.tuni.fi/content/news/33915.

Tatten jäsenten olisi myös hyvä muistaa, että keväällä 2022 neuvotellaan uudelleen yliopistosektorin työehtosopimus. Tattea edustaa Tieteentekijöiden liiton välityksellä kansallisella tasolla Julkisalojen Koulutettujen neuvottelujärjestö (JUKO). Työehtosopimuksen neuvottelut alkavat helmikuun 11. päivä. Nykyinen sopimus on voimassa 31.3. asti ja niin kauan kuin neuvotteluja käydään. Yliopistojen työehtosopimuksen neuvottelut ovat aiemmilla kierroksilla olleet vaikeita, eikä tämä vuosi vaikuta poikkeavan tästä trendistä. Voimassa olevan työehtosopimuksen voi löytää täältä: https://www.sivista.fi/wp-content/uploads/2020/07/Yliopistojen-TES-2020_2021-FIN.pdf. Työehtosopimusneuvotteluja voit seurata myös täältä: https://tyoehtosoppa.fi/ . Tatte pyrkii myös tiedottamaan jäseniään neuvottelujen etenemisestä aktiivisesti.

Tatte etsii alkuvuodesta aktiivista jäsentä auttamaan meitä suomenkielisessä viestinnässä. Suomenkielinen viestintävastaava työskentelisi läheisessä yhteistyössä englanninkielisen viestintävastaavamme kanssa valmistellen lyhyitä tiedotteita Tatten verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan sekä auttaisi uutiskirjeiden laadinnassa. Ota yhteyttä Tatten assistenttiin (assistentti@tatte.fi), jos olet kiinnostunut auttamaan yhteisessä edunvalvonta työssä.

Tampereen yliopistoyhteisön kansainvälisisten jäsenten työryhmä haluaa kutsua Tatten jäseniä (tai jäsenyydestä kiinnostuneita) osallistumaan verkkotapahtumaan, jos käsitellään kansainvälisten tutkijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan kokemuksia kartoittanutta kyselytutkimusta. Tapahtuma pidetään Zoomissa perjantaina 11.2. klo. 13:00 (https://tuni.zoom.us/s/66543020781). Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Lisätietoja : https://intra.tuni.fi/en/content/news/33843

Tatte on riippuvainen jäsenistään, ja tässä hengessä haluamme rohkaista kaikkia jäseniä aktiivisesti osallistumaan edunvalvonta työhön. Ota hallitukseen rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on ajatuksia, ideoita tai palautetta. Seuraa Tatten viestintäkanavia myös sosiaalisessa mediassa, jotta tieto tapahtumista, selvityksistä, lausunnoista tai muista aktiiviteeteistämme tavoittaa sinut. 

Laita myös jo kalenteriin Tatten kevätkokous torstaina 28.4., alkaen klo 16:30.

 

Parhain terveisin,

Tatte