Yliopistolaiset ansaitsevat parempaa / People at university deserve better
Hyvät yliopistolaiset, dear members of Tampere University,
Vaikka tämän keväisen päivän yllä paistaa aurinko, tai ainakin melkein, kovin aurinkoista ei meille nyt ole luvassa. Yliopistotyönantaja on pakottamassa meitä lakkoon. Lakko, on meille viimesijainen keino puolustaa yliopistoa ja sen parasta. Kyse ei ole vain meidän palkoistamme tai työskentelyehdoista vaan koko yliopiston tulevaisuudesta ja vielä laajemminkin suomalaisen tieteen ja samalla koko maan tulevaisuudesta. Ilman vapaata tiedettä Suomi ei menesty. Pienen maan mahdollisuudet pärjätä isojen mukana ja tarjota kansalaisilleen hyvinvointia riippuvat tekemisen laadusta eikä sen määrästä. Juuri tuota tekemisen laatua, me yliopistolaiset olemme puolustamassa. Ilman vapaata tiedettä innovaatioita ei synny. Yliopistojen ulkopuolellakin toki tehdään tiedettä, laadukastakin, mutta muualla kuin yliopistoissa tiedettä ei voi tehdä tieteen itsensä vuoksi vaan odotettujen tulosten vuoksi. Kärjistäen sanoen, yliopistollinen tieteen vapaus tarkoittaa myös mahdollisuutta etsiä ja löytää sellaista, mitä ei voi ennalta arvata ja tietenkin tehdä myös huteja. Ilman epäonnistumisia ei voi onnistua, ilman tavanomaista ja keskinkertaista, ei synny uutta ja ennen näkemätöntä.
Pohtiessani tieteen vapauden konkreettista merkitystä, mieleeni tulee väistämättä omalle tutkimukselleni, kriittiselle terveystieteen tutkimukselle keskeinen ajattelija, Michael Foucault. Epäilen vahvasti, että tiukasti tulosohjatussa yliopistossa Foucault’n kaltaiselle tutkijalle tuskin olisi ollut tilaa syväluotaaville, olemassa olevaa ymmärrystä haastaville pohdinnoille, jotka eivät tuottaneet saman tien sovellettavia ja hyödynnettäviä tutkimustuloksia eivätkä frangeja yliopiston kassaan.
Dear international members,
I apologize that I am speaking mostly in Finnish. My main idea of the first part of this speech is that academic freedom in the university is not only important for science and research itself but for a small country like Finland, freedom of research is an essential factor of the successful future and maintenance of the welfare state.
Mistä siis yliopistojen työehtosopimusneuvotteluissa kiikastaa? Mitä työnantajan vaatimuksia me emme voi suin surminkaan hyväksyä?
Vaikka yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön reaalipalkkojen laskeneen noin 7–13 % vuosina 2010–2023, ydinkysymys meneillään olevissa neuvotteluissa ei ole palkka vaan työskentelyolosuhteet. Neuvottelut törmäsivät opetuskattoihin. Yliopistotyönantaja haluaa poistaa yliopistoista opetustuntikatot. Käytännössä se tarkoittaisi kontaktiopetuksen määrän moninkertaistamista, mikä edelleen tarkoittaisi, etteivät kaikilla tutkijaopettajilla olisi mahdollisuutta tehdä tutkimusta. Yliopistossa olennaista, ja hyvätasoiselle opetukselle välttämätöntä on, että opetus perustuu tutkimukseen. Se EI tarkoita vain muiden tekemien tutkimusten siteeraamista vaan opettajan oman tutkimuksen tekemistä. Vain itse tutkimalla pysyy ajan tasalla tieteen kehityksestä ja voi pitää opetuksensa ajan tasalla. Tutkimus on välttämätön ehto laadukkaalle opetukselle.
Jos yliopistotyönantaja ei tule järkiinsä, olemme pakotettuja menemään lakkoon puolustaaksemme yliopistojen tulevaisuutta, tieteen tulevaisuutta ja ennen muuta laadukasta opetusta, jotta opiskelijat oppivat alansa parhaiksi asiantuntijoiksi. Opiskelija-yliopistolaiset ansaitsevat parasta opetusta, parempaa kuin mitä yliopistotyönantaja nyt on tarjoamassa.
Työehtosopimuksella suojattu tutkimusmahdollisuus on olennaista paitsi koko yliopistolle myös yksittäisille tutkijaopettajille. Ilman mahdollisuutta tehdä tutkimusta, uralla ei edetä. Tutkimuksen tekeminen on useimmille yliopistolaisille myös syy olla yliopistolla töissä. Rahallahan tai työuran vakaudella yliopisto ei työntekijöitä houkuta. Yliopistollisen työn imu on juurikin tutkimuksen vapaudessa, mahdollisuudessa etsiä ja löytää. Innostus tutkimukseen on yliopistolle etu, josta on syytä pitää kaikin mahdollisin keinoin kiinni. Lyhytnäköisellä kiristyspolitiikalla rakennetaan vain kurjistumisen kierrettä.
Me yliopistolaiset olemme ansainneet nykyistä parempaan. Me emme ole ansainneet nykyistä työehtosopimustyyliä, jolla meitä uhkaillaan. Sivistystyönantajat ja niiden mukana Tampereen yliopisto on ottanut käyttöön ennen näkemättömät kiristystoimet ja päättänyt rajoittaa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen oikeutta osallistua yliopistojen ammattiyhdistyskoulutuksiin työajalla, kuten aiemmin on sovittu, sekä keskeyttänyt jäsenmaksuperinnän toukokuun alusta lähtien.
My main idea in this part of the speech is that we, the members of the university, deserve a better deal than the university employer is offering now in the negotiations on the collective agreement for universities. The main topic is not the level of salary. The university employer wants to remove the limitation for contact teaching hours. In practice, this means that university teachers have no time for research. If this happens it will decrease the quality of education in general and for individual teachers, it will weaken career progress. This shameless proposal by the university employer is the main reason why we are ready for the industrial action, strike, 7th May 2025.
Me yliopistolaiset olemme sitoutuneet yliopistoon, mutta onko yliopistotyönantaja sitoutunut meihin? Tahtooko yliopistotyönantaja tarjota edes nykyisen kaltaiset työskentelyolosuhteet? Siitä on kysymys nyt.
Tampereen yliopistolla on mahdollisuus tarjota parempaa työntekijöilleen myös ihan konkreettisesti. Yliopiston vuoden 2024 tilinpäätös oli 60 miljoonaa euroa voitollinen. Yliopiston voitto toki tuli sijoituksista ja niiden menestyksestä. MUTTA yliopistolaiset ovat myös tehneet toiminnallaan suunniteltua paremman tuloksen. Yliopiston pääomatuloista suunniteltiin käytettäväksi 13,6 miljoonaa euroa varsinaiseen toimintaan. Tarvetta oli vain 5,6 miljoonalle eurolle. Yliopistolaiset siis tuottivat toiminnallaan 8 miljoonaa euroa paremman tuloksen. Tästä tuloksesta olisi syytä yliopistolaisia palkita. Työntekijöiden edustajina olemme esittäneet yhteistoimintaneuvostossa, että Tampereen yliopisto palkitsisi työntekijöitään hyvästä tuloksesta, esimerkiksi myöntämällä lisää euroja kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointietuun. Ehdotus on tehty tiettäväksi myös yliopiston hallituksen puheenjohtajistolle konsistorin kokouksessa.
The main idea of the last part of my speech is that we all working in Tampere University deserve better. The accounts of Tampere University 2024 show 60 million euro profit. The profit is coming from the return of capital, but also the real operation needed 8 million euro less financial support from return of capital than was planned in the budget 2024. Therefore, the representatives of employees suggested in the cooperation council that the university will reward staff, for example by putting in more euros for sports, culture and wellness benefits.
Hyvää vappua meille kaikille parempaa ansaitseville. Happy May Day for all of us who deserve a better deal.
Yliopistotutkija ja pääluottamusmies Sinikka Torkkola / Senior Research Fellow and chief shop steward Sinikka Torkkola