Viime aikoina on ollut esillä hajanaisia tietoja keskustakampuksen Linna- ja Virta-rakennuksia koskevista suunnitelmista. Mahdollisuus siitä, että yliopisto hankkiutuisi eroon henkilökunnan työtiloista näissä rakennuksissa, on ymmärrettävästi herättänyt huolta keskustakampuksella työskentelevissä tieteentekijöissä – erityisesti kun tuoreena mielessä on tukipalveluiden henkilöstöä koskeneet työtilajärjestelyt. Ajankohtainen kysymys kuuluukin, millaisia työtilajärjestelyitä tutkijoille ja opettajille suunnitellaan lähitulevaisuudessa?
Ihmiset käyttävät keskimäärin merkittävän osan elämästään työssä [1], joten on ensisijaisen tärkeää, että työnantajat tukevat ympäristöä, jossa on mahdollista työskennellä, ajatella ja tehdä yhteistyötä luontevasti. Laadukkaat työtilajärjestelyt ovat yhteydessä parempaan tehokkuuteen, vähempään stressiin sekä parempaan yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen työntekijöiden kesken [2]. Näin ollen, kun työtilajärjestelyitä suunnitellaan, TATTE toivoo, että yliopiston johto muistaa seuraavat kolme seikkaa:
Ensinnäkin tutkimukset osoittavat, että joustavilla ja jaetuilla työskentelytiloilla on monia erilaisia vaikutuksia, jotka voivat olla myös keskenään ristiriitaisia. Yhteiskäyttöisten työskentelytilojen on osoitettu mahdollisesti lisäävän innovointia ja yhteistyötä – eli niillä on ollut myönteisiä seurauksia – joillakin aloilla, erityisesti yrittäjätoiminnassa [3]. Kuitenkin jaetuilla työtiloilla on todettu olevan myös kielteisiä vaikutuksia niin työntekijöille kuin työnantajillekin: identiteetin hämärtymistä, organisaatioon sitoutumisen vähentymistä, esihenkilötuen vähentymistä sekä välinpitämättömyyttä kollegoita kohtaan [4]. Erityisen huomionarvioinen on eriarvoistava sosiaalinen rakenne, joka erottelee ne, joilla on kiinteä työpiste, niistä, jotka joutuvat työpistettään jatkuvasti vaihtamaan [5]. Yleisiä tyytymättömyyden aiheita jaetuissa työskentelytiloissa ovat työpisteiden riittämättömyys, vaikeus paikantaa kollegoita, työpisteen persoonattomuus ja työpisteelle asettumiseen hukkaantuva aika [6]. Nämä seuraukset haastavat työntekijöiden hyvinvointia ja organisaation tuottavuutta.
Tutkittua tietoa erilaisten työtilajärjestelyiden vaikutuksista tulisi käyttää päätösten pohjana läpinäkyvästi. Päätöksiä ei tule tehdä alati muuttuvien työtilatrendien perusteella.
Toiseksi moninaista tutkimustietoa tulisi pohtia ja puntaroida ei pelkästään yleisesti ottaen työntekijöiden näkökulmasta vaan juuri akateemisen työn arki ja erityispiirteet huomioon ottaen. Työtilalla, jossa tieteentekijä voi kohdata akateemisen yhteisön, säilyttää kirjoja ja tutkimusmateriaaleja sekä ylläpitää tunnetta työn ja vapaa-ajan erillisyydestä, ei ole pelkästään käytännön vaan myös symbolista merkitystä. Vaatimuksissaan alati kiihtyvä akateeminen elämä tuntuu vähän kerrallaan tuhoavan tieteentekijöiden työskentelyolosuhteita. Omista työhuoneista luopuminen symboloisi osaltaan tieteentekijöiden vähäistä valtaa vaikuttaa työskentelyolosuhteisiinsa. Jos uusia työtilajärjestelyitä halutaan kokeilla, voisi mukaan kysyä vapaaehtoisia sen sijaan, että muutokset koskisivat kaikkia.
Kolmanneksi, yliopistoyhteisön jäsenet ja eritoten he joita muutokset suoraan koskettavat, tulisi ottaa läpinäkyvästi ja aikaisessa vaiheessa mukaan merkittäviä työtilamuutoksia koskevaan päätöksentekoprosessiin. On kestämätöntä, että suunnitelmista ja muutosprosessista on tarjolla vain hajanaista tietoa. Yliopistoyhteisön jäsenten tulee voida kertoa omista kokemuksistaan, tarpeistaan ja näkemyksistään. Kaikki näkökulmat tulisi kuulla, niitä tulisi kunnioittaa ja kohdellaan arvokkaana palautteena [7].
Meidän tulisi myös muistaa, että uudessa yliopistossa kohtaa monia kilpailevia intressejä, jotka eivät aina ole yhteensovitettavissa ja jotka siten muodostavat joskus hauraan kokonaisuuden. Tampereen yliopisto oli ollut toiminnassa vasta 15 kuukautta ennen kuin koronapandemia pakotti henkilöstön ja opiskelijat etätyöhön. Etätyön aikakaudella henkilöstö ja opiskelijat ovat myös joutuneet ottamaan käyttöön uuden, ilmeisen toimimattoman teknisen järjestelmän. Tämä kaikki on aiheuttanut väsymystä, ja hengähdystauko on enemmän kuin tarpeen. Jos nyt tehdään jälleen muutoksia, jotka vaikuttavat suoraan henkilöstön työskentelyolosuhteisiin, on seurauksena ymmärrettävästi ahdistusta ja sopeutumisvaikeuksia. Vaikka strategisten suunnitelmien päättäväinen toimeenpaneminen voi tuntua yliopiston johdosta huokuttelevalta, TATTE pyytää hartaasti, että päätöksenteossa huomioidaan henkilöstön – yliopiston tärkeimmän resurssin – kuormittuneisuus.
[1] Duration of working life statistics. European Commission, May 2020 https://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php?title=Duration_of_working_life_-_statistics
[2] Leaman, A. & Bordass, W. (2005) Productivity in buildings: the ‘killer’ variables. In Clements‐Croome, D. (Ed.), Creating the Productive Workplace, 2nd ed., E and FN Spon, London, 153‐80.
[3] Aslam, M. & Goermar, L. (2018) Sociomateriality and Entrepreneurship in co-working spaces. Academy of Management Annual Meeting Proceedings, 21(1). https://doi.org/10.5465/AMBPP.2018.13853abstract
[4] Morrison, R. L. & Macky, K. A. (2017) The demands and resources arising from shared office spaces. Applied Ergonomics, 60, 103-115. https://doi.org/10.1016/j.apergo.2016.11.007.
[5] Hirst, A. (2011) Settlers, vagrants and mutual indifference: unintended consequences of hot‐desking. Journal of Organizational Change Management, 24(6), 767-788. https://doi.org/10.1108/09534811111175742
[6] Kim, J., Candido, C., Thomas, L. & de Dear R. (2016) Desk ownership in the workplace: The effect of non-territorial working on employee workplace satisfaction, perceived productivity and health. Building and Environment, 103, 203-214. https://doi.org/10.1016/j.buildenv.2016.04.015
[7] Näsänen, J. (2018) A discursive study on contradictory visions of a change. Academic dissertation. University of Helsinki: Department of Social Research. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-3298-7