Tohtorikoulutuksessa varaa kehittää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyötä

Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät – Samkot
Sanni Tiitinen, Eeva Aartolahti, Katariina Hakala, Merja Kylmäkoski, Miska Piirainen ja Hanna Timonen
|
07.10.2024

 

Suomessa tohtorikoulutus on yliopistojen vastuulla. Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa on kuitenkin tehty avauksia siitä, että myös ammattikorkeakouluille tulisi antaa oikeus tohtorintutkintojen myöntämiseen (1–3). Kun pohditaan tohtorikoulutukseen näinkin perustavanlaatuisia mahdollisia uudistuksia, on syytä kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin tohtorikoulutuksen nykytilassa ja reunaehdoissa.

 

Laadukas tohtorikoulutus vaatii riittävät resurssit ja pitkäjänteistä rakenteiden luomista

Samalla tavalla kuin kaikki tutkintokoulutus, myös tohtorikoulutus edellyttää vahvoja rakenteita ja prosesseja. Tohtorikoulutuksessa tällaisia edellytyksiä ovat muun muassa riittävä ja ammattitaitoinen ohjaus, väitöskirjatutkimukseen keskittymisen mahdollistava rahoitus sekä erinäiset tutkimuksen tekemiseen harjaannuttavat asiantuntija- ja koulutuspalvelut. Kuten viimeaikainen kehitys vaikkapa aineistonhallintaan, tutkimusetiikkaan ja tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä on osoittanut, tutkijoilta vaaditaan jatkuvasti myös uudenlaista osaamista, johon tohtorikoulutuksen rakenteissa ja prosesseissa pitää pystyä vastaamaan.

Yliopistot ovatkin kehittäneet tohtorikoulutukseen liittyviä rakenteita ja prosesseja pitkäjänteisesti vuosikymmenten ajan. Tätä kehittämistyötä on pyritty vahvistamaan myös uuden tohtorikoulutuspilottirahoituksen myötä (4,5). Myös väitöskirjoille ja tohtoriopinnoille asetettavat kriteerit ovat eläneet ajassa.

Verrattuna yliopistoihin ammattikorkeakoulut ovat suhteellisen nuoria tutkimusorganisaatioita, jotka vielä monin paikoin kehittävät toimintatapojaan ja käytäntöjään. Tällaisessa tilanteessa täysin uusien koulutustehtävien aloittaminen ammattikorkeakouluissa ei liene tohtorikoulutuksen laadun kannalta ensisijaisesti kannatettava toimi. Mikäli ammattikorkeakoulut jossain kohtaa tulevaisuudessa saavat oikeuden myöntää tohtorintutkintoja, tulee tämä tehtävä resursoida täysimääräisesti ja sitä kautta osaltaan varmistaa, ettei koulutuksen laadusta jouduta tinkimään.

 

Kansallisessa yhteistyössä paljon kehittämisen mahdollisuuksia

Puhe tohtorintutkinnon antamisen oikeudesta jättää näkymättömiin helposti sen, mitä jo nykytilanteessa pystyttäisiin tekemään: täysin mahdollista ja erittäin toivottavaa olisi, että ammattikorkeakoulut ja yliopistot kehittäisivät yhteistyötä tohtorikoulutuksen järjestämisessä. Tuore esimerkki kiinnostavasta avauksesta on Åbo Akademin ja Turun ammattikorkeakoulun, Satakunnan ammattikorkeakoulun, Centrian sekä Novian yhteistyö (6).

Väitämme, että nykyisen yliopistokeskeisen tohtorikoulutusjärjestelmän kehittämiskohteisiin olisi mahdollista tarttua myös nykyhetkessä aidon yhteistyön kautta.

Yksi julkisessa keskustelussa esiin noussut haaste on se, että joillakin ammattikorkeakoulujen koulutus- ja tutkimusaloilla voi olla vaikea tunnistaa selkeää vastinparia suomalaisten yliopistojen tieteenaloista, mikä voi esimerkiksi vaikeuttaa YAMK-tutkintojen jälkeistä tohtoripolkua. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi kuntoutuksen kentällä toimintaterapia, ammatillinen opettajankoulutus sekä tuotantojärjestelmät ja -prosessit eri tekniikan aloilla. Yhteistyötä ja työnjakoa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä tulisikin kehittää erityisesti tällaisilla aloilla, ja yhteistyö tulisi nähdä mahdollisuutena molemmille toimijoille tuottaa uusia, kansainvälisessäkin mittakaavassa laaja-alaisia avauksia. Alakohtaisista kapeista siiloista pois kurottaminen niiden pönkittämisen sijaan voisi hyödyttää molempia toimijoita.

Toinen tunnistettu kehittämiskohde yliopistokeskeisessä tohtorikoulutuksessa on tutkintojen työelämärelevanssi. Tätä kehittämiskohdetta pohtiessa on hyvä ottaa lähtökohdaksi se, että mikään nykyisessä tohtorikoulutusjärjestelmässä ei lähtökohtaisesti estä väitöskirjojen työelämärelevanssia ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tämänkin blogin kirjoittajissa on mukana tieteentekijöitä, joiden väitöskirjatutkimukset käsittelevät muun muassa sellaisia teemoja kuin vanhemmuuden tukemista neuvolavastaanotoilla, vanhusten kuntosaliharjoittelua ja myyntivuorovaikutuksen digitalisoitumista.

Joka tapauksessa työelämärelevanssi on ammattikorkeakouluille niin lakisääteinen velvollisuus kuin vuosikausien mittaan kehittynyt vahvuuskin. Näin ollen työelämärelevantin ja vaikuttavan soveltavan tutkimuksen volyymin kasvattamisessa ammattikorkeakouluilla voisikin olla paljon annettavaa tohtorikoulutukselle, esimerkiksi laajat työelämäyhteydet sekä kehittämisorientoituneita TKI-hankkeita, joissa tehdä väitöskirjatutkimusta. Tämä on mahdollista ja todellisuutta jo nykyjärjestelmässä, mutta laajamittaisemmin potentiaali lunastetaan vasta systemaattisen toiminnan kehittämisen kautta.

Tohtorikoulutukseen liittyvässä yhteistyössä on nähty viime aikoina kokeiluja myös Eurooppalaisten yliopistojen verkostoissa (7,8), joissa useampi suomalainen ammattikorkeakoulu on jo mukana. Nähdäksemme tohtorikoulutusyhteistyön rakentaminen ensisijaisesti suomalaisen korkeakoulusektorin sisällä voisi kuitenkin ammattikorkeakouluissa työskentelevän tutkimusta ohjaavan henkilöstön näkökulmasta olla jossain määrin tarkoituksenmukaisempaa kuin yhteistyön kehittäminen kansainvälisten kumppanikorkeakoulujen kanssa. Tällöin suoritettavien tohtorintutkintojen laajuudet, sisällöt ja käytännöt määräytyisivät suomalaisten vaatimusten mukaisesti ja olisivat ohjaajille todennäköisesti tutumpia.

 

Aloitetaan siitä mistä pystytään: ammattikorkeakoulujen henkilöstöstä!

Ammattikorkeakoulut tarvitsevat myös oman koulutus- ja TKI-toimintansa vahvistamiseen lisää tohtoreita ja heidän tutkimusosaamistaan. Ammattikorkeakouluilla työnantajina on kuitenkin vielä paljon petrattavaa siinä, miten ne paitsi mahdollistavat oman henkilöstönsä jatkokouluttautumisen tohtoriksi myös tukevat eri uravaiheissa olevia tutkijoita ja TKI-asiantuntijoita tutkimuksen johtamisessa ja vahvojen tutkimusryhmien muodostamisessa.

Ensinnäkin väitöskirjan tekemistä ei tule nähdä ainoastaan omalla ajalla tehtävänä henkilökohtaisena meritoitumisena. Ammattikorkeakoulujen tulee aktiivisesti rakentaa henkilöstölleen tosiasiallisia tilaisuuksia tohtorikoulutukseen hakeutumiseen ja mahdollistaa väitöskirjatutkimuksen tekeminen työajalla luontevana osana esimerkiksi TKI-hankkeita (toki rahoittajien ehtojen mahdollistamalla tavalla). Toiseksi ammattikorkeakoulujen tulee mahdollistaa väitelleiden työntekijöidensä ammatillinen kehittyminen ja akateeminen meritoituminen. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi tieteellisen julkaisemisen ja väitöskirjojen ohjaajana toimimisen mahdollistamista työajalla.

 

Sanni Tiitinen, Eeva Aartolahti, Katariina Hakala, Merja Kylmäkoski, Miska Piirainen ja Hanna Timonen

Kirjoittajat ovat Suomen ammattikorkeakoulujen tieteentekijät (Samkot) ry:n hallituksen jäseniä. He työskentelevät tutkimus-, opetus- ja asiantuntijatehtävissä eri ammattikorkeakouluissa. Samkot on Tieteentekijöiden jäsenyhdistys, joka valvoo ammattikorkeakoulusektorilla työskentelevien tieteentekijöiden etua.

 

Viitteet: